Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lapsiseksistä ankara tuomio

Entiselle radion suosikkijuontajalle Timo "Timpe" Saloselle, 31, langetettiin eilen 1,5 vuoden ehdoton vankeustuomio lapsiseksistä. Nuorin uhreista oli tekoaikana 13-vuotias.

Salonen tuomittiin kolmesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja yhdestä lapseen kohdistuvasta haureudesta.

Lisäksi Salonen joutuu maksamaan uhreille tekojen aiheuttamasta kivusta ja särystä sekä henkisestä kärsimyksestä 18000 euroa.

- Tuomio on viesti idoleille. Heidän ei kannata sekaantua lapsifaneihin vaan jättää heidät rauhaan. Eiköhän viesti mennyt nyt perille, yhden uhrin asianajaja Heikki Lampela kommentoi.

Lampelan mukaan koko asiassa on ollut kyse idolille syntyneestä henkisestä yliotteesta lapsifaneihinsa ja fanien halusta saada idolinsa hyväksyntä.

Lampela korosti aikuisen, idolin, vastuuta lapsifaneistaan, sillä fanit ovat suojattomassa asemassa.

- Henkinen yliote on ollut musertavan voimakas. Missään ihmissuhteessa riippuvuus ja henkinen yliote ei ole niin voimakasta kuin idolin ja lapsifanin suhteessa. Idolithan saavat yleisesti ottaen lapsifaninsa tekemään mitä haluavat, vaikka hyppäämään katolta, Lampela sanoi

Salonen aikoo asianajajansa Heidi Kajanderin mukaan valittaa tuomiosta hovioikeuteen. Se merkitsee sitä, ettei käräjäoikeuden tuomio ole vielä lainvoimainen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  4. 4

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  7. 7

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Kommentti: Kolmessa vuodessa Jokereilta katosi sielu – jäljellä ovat enää fanit

  10. 10

    Ex-natsi Holapan ehdokkuus vihreiden listalla sytytti sanasodan – ”Minä en lähtisi kyseenalaistamaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. 6

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  7. 7

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  8. 8

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  9. 9

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Malmössä räjähti – pommiryhmä lähetetty paikalle

  2. 2

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  3. 3

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  4. 4

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  5. 5

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  6. Näytä lisää