Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Virkamies surffaili lomalla 5000 euron puhelinlaskun

Lahden kaupungin virkamies sai aikaan lähes 5 000 euron puhelinlaskun lomamatkallaan Brasiliassa. Jättilaskun vuoksi viraston kännykät asetettiin käyttökieltoon ulkomailla.

Tapauksesta kertoo Etelä-Suomen Sanomat.

Lahden sosiaali- ja terveysviraston keskijohtoon kuuluva virkamies hoiti kaksiviikkoisen Brasilian-lomansa aikana puhelimen nettiyhteydellä työasioita. Näihin kuului muun muassa työvuorolistojen tekeminen.

Yhteydenotot kotimaahan eivät kuitenkaan onnistuneet yhdellä kertaa. Laskua kertyi myös yhteydenottoyrityksistä.

Etelä-Suomen Sanomien mukaan lasku maksettiin viraston varoista. Asiaa kuitenkin harkitaan vielä korvausten osalta.

Muhkean laskun takia viraston toimialajohtaja kielsi eilen virkapuhelimen käytön ulkomaanmatkoilla. Kiellon myötä vain viraston vastuualuejohtajat voivat käyttää kännykkää EU:n alueella. Kännykän käyttöön EU:n ulkopuolella tarvitaan toimialajohtajan lupa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

  2. 2

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  3. 3

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  4. 4

    Herttuatar Catherine lumoavana vihreässä luksusmekossa – kikatteli fallosta muistuttavalle perinneherkulle

  5. 5

    Outoon paikkaan parkkihallissa ilmestynyt auto kummastutti Myllypurossa – syynä unohtunut käsijarru vai töykeä kuljettaja?

  6. 6

    Laulajakaunotar kohautti täysin läpikuultavalla haalarilla – samankaltainen roisi luomus nähty myös Susanna Penttilän yllä

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  8. 8

    Lederhoseneihin pukeutunut Arnold Schwarzenegger riehakkaana Oktoberfesteillä – kuvankaunis naisystävä menossa mukana

  9. 9

    Video: Kieli keskellä suuta – näin rekkakuski Petri hoitaa Suomen historian suurimman erikoiskuljetuksen käännökset

  10. 10

    Rajut suunnitelmat hämmentävät Ylen henkilökuntaa – ”Ihmiset jopa peloissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  4. 4

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  5. 5

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  6. 6

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  7. 7

    Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

  8. 8

    Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

  9. 9

    Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

  10. 10

    Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. 6

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  7. 7

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

  2. 2

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  3. 3

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  4. 4

    Herttuatar Catherine lumoavana vihreässä luksusmekossa – kikatteli fallosta muistuttavalle perinneherkulle

  5. 5

    Outoon paikkaan parkkihallissa ilmestynyt auto kummastutti Myllypurossa – syynä unohtunut käsijarru vai töykeä kuljettaja?

  6. Näytä lisää