Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lindénin menettely kummastuttaa

Oikeuskanslerinvirasto on harmissaan siitä, että viestintäministeri Suvi Lindén (kok.) vetosi oikeuskanslerinviraston selvitykseen, kun hän ilmoitti siirtymisestään joksikin aikaa etätöihin Kiinasta tuodun adoptiotyttärensä vuoksi.

Lindén kertoi viettävänsä seuraavat viikot tyttärensä kanssa kotona Oulussa niin paljon kuin mahdollista.

Käytännössä tämä tarkoittaa hänen mukaansa etätyötä, vuosilomalla oloa ja sijaisjärjestelyä. Työaikajärjestelyistä oli sovittu pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) ja valtiovarainministeri Jyrki Kataisen (kok.) kanssa.

Ministerin tiedotteessa mainittiin, että oikeuskanslerilta pyydetyn selvityksen perusteella ministeri ei voi jäädä samanlaiselle äitiyslomalle, vanhempainvapaalle tai palkattomalle vapaalle kuten muutoin työelämässä on mahdollista.

Lindén oli kysynyt asiasta oikeuskansleri Jaakko Jonkalta. Kun asia oli monimutkainen, siitä oli tehty muistio. Muistiossa kerrottiin, mikä on lain mukaan mahdollista ja mikä ei. Keskeistä oli, että valtion virkasuhteessa olevaa henkilöstöä koskevaa virkavapausjärjestelmää ei ole säädetty valtioneuvoston jäsenille.

Ministeri ei voi siten olla esimerkiksi vuorotteluvapaalla tai asepalveluksessa ilman, että hän luopuu ministerin tehtävistä täksi ajaksi. Liioin ministerin osa-aikatyötä ei voi oikeudellisesti perustella. Ministerin tehtävä on aina päätoiminen.

Sairauslomalla ja normaalilla lomalla hän voi luonnollisesti olla Lindénin oli annettu ymmärtää, että ympäristöministeri Paula Lehtomäki (kesk.) menetteli asianmukaisesti, kun hän jo keväällä ilmoitti edessä olevasta äitiyslomasta. Silti hänet valittiin ministeriksi, ja perjantaina tasavallan presidentti vapautti hänet ympäristöministerin tehtävistä.

Lindén oli ilmoittanut menettelevänsä siten, että hän käyttää vapaaseensa muun muassa lomapäiviä. Sen asian kanssa oikeuskanslerinvirastolla taas ei ollut mitään tekemistä, sillä loman pitämiseen ei tarvita oikeuskanslerin lupaa. On ilmeistä, että Lindénin viittaus oikeuskanslerinviraston selvitykseen perustuikin väärinkäsitykseen.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

  3. 3

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  6. 6

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  7. 7

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  8. 8

    Etelämantereen jättirailo jatkaa kasvuaan – Utsjoen kokoinen jäävuori aiheuttaisi useita uhkia

  9. 9

    Haluatko seksiä, muttet tiedä, miten tehdä aloitetta? Seksiterapeutti neuvoo, miten onnistaa

  10. 10

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  4. 4

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  5. 5

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  2. 2

    Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

  3. 3

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  4. 4

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  5. 5

    Entinen Emmerdale-tähti taistelee parantumatonta syöpää vastaan – kieltäytyi ennusteesta: ”En halua lääkärien arvailevan”

  6. Näytä lisää