Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Miksi saatananpalvonta kiehtoo?

Hautakivien kaataminen Keravalla ja viimeviikkoinen siunauskappelin tuhopoltto Pohjanmaalla ovat molemmat rikostapauksia, joiden yhteydessä on etsitty viitteitä saatananpalvonnasta.

Pohjanmaalla kappelin tuhopoltosta viime viikolla vangitun miehen tiedetään syyllistyneen aiemmin saatananpalvontaan viittaaviin tekoihin.

Myös Keravalla useaan kertaan kaadetut hautakivet ovat herättäneet keskustelua yhteyksistä saatananpalvojien rituaaleihin. Keravalla kaadettiin lauantain vastaisena yönä yli 600 hautakiveä ja hautaristiä.

Jo 1980-luvun lopulta lähtien tutkimusta ja kenttätyötä saatananpalvojien parissa tehnyt erityisopettaja Keijo Ahorinta kertoo, että saatananpalvojien erilaisilla rituaaleilla on tarkoitus palvoa persoonallista pahaa.

- Viime aikaisten tekojen voidaan ajatella olevan saatananpalvojien rituaaleja. Hautakivien kaataminen voi olla rituaali tai brutaali teko, jolla ei ole välttämättä tekemistä saatananpalvonnan kanssa, Ahorinta selvittää.

Ahorinta sanoo, että erilaiset rituaaliteot ovat myös itseään ruokkiva ilmiö. Kun joku tekee jotakin, pannaan toisaalla taas pahemmaksi. Ahorinta sanoo, että joukkovoima on myös saatananpalvonnassa keskeinen tekijä.

Saatananpalvonta oli voimakkaasti esillä 1990-luvun lopulla Hyvinkään paloittelusurman yhteydessä. Marraskuussa 1998 neljä nuorta saatananpalvojaa surmasi teipeillä tukehduttamalla ja saksilla lyömällä miehen kerrostaloasunnossa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  8. 8

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    Toimitusjohtaja oppi puhumaan ranskaa sujuvasti 17 päivässä – näin hän onnistui

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  6. Näytä lisää