Sampsa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuntematon mies surmasi perheenisän kotiinsa

Porin poliisi etsii miestä, jonka epäillään surmanneen aamuyöllä omakotitalon asukkaan Ulvilassa.

Mies tunkeutui omakotitaloon ja puukotti perheen isän hengiltä. Hän myös haavoitti perheen äitiä.

Perheen äiti soitti paikalle apua.

Puukotuksen jälkeen mies poistui paikalta. Hän on 180-190 senttiä pitkä ja hän oli pukeutunut tummiin vartalonmyötäisiin vaatteisiin. Mies on ruumiinrakenteeltaan tanakka ja kasvoiltaan pyöreä.

Hän oli osittain peittänyt kasvonsa surmatyön tapahtuma-aikaan.

- Tutkinnat ja tarkastukset ovat jatkuvasti meneillään. Tekijästä tai teon motiivista ei toistaiseksi ole tietoja, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Juha Joutsenlahti Porin poliisista kertoo.

Pikkukaupunki järkyttyi,
lasten kohtalo huoletti

Perheen neljä alaikäistä lasta on toimitettu sosiaaliviranomaisten huostaan. Surmansa saanut mies oli noin 50-vuotias. Perhe asuu rauhalliseksi kuvaillulla omakotitaloalueella Ulvilan Vanhassakylässä.

Uutinen verityöstä otettiin 17 000 asukkaan pikkukaupungissa vastaan järkyttyneenä. Kaupunkilaiset kauhistuivat teon raakuutta ja yllättävyyttä. Perheen lasten kohtalo herätti huolta ja moni mietti surman motiivia.

- Pian saa itsekin pelätä mitä tapahtuu, kun nukkumaan menee, ulvilalaismies pohti STT:lle.

(STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  3. 3

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  6. 6

    Suomalaisten epätietoisuus Phuketissa jatkuu jo toista vuorokautta – 300 odottaa kotimatkaa Helsinkiin

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  9. 9

    Hillitön Suomi-mainos kerää huomiota maailmalla: ”Kukaan järjissään oleva ei tulisi Helsinkiin marraskuussa…”

  10. 10

    612-kulkue jätti sotkun Hietaniemen hautausmaalle – nuotio paloi rauhanturvaajien maljassa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  2. 2

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  3. 3

    Pelaa Suomi-visaa: Vain suomalainen tietää vastauksen näihin 40 kysymykseen

  4. 4

    Poptähti Robinilla, 18, Linnan juhlien erikoisin puku ja eriparikengät – katso kuva! Aikoo maistella kuuluisaa boolia

  5. 5

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  6. 6

    Kansanedustaja Tytti Tuppuraista, 40, ei ole tunnistaa – asteli Linnaan tyrmäävänä tiukassa punaisessa mekossa

  7. 7

    Linnan juhlien paljastavimmat iltapuvut – paljasta pintaa ja syviä kaula-aukkoja! Kuka räväytti eniten?

  8. 8

    Kuka on Linnan juhlien kuningatar – äänestä!

  9. 9

    Kuvat ja video rajusta välikohtauksesta: Vastarintaliikkeen mielenosoittajaa lyötiin – poliisi taltutti hyökkääjän

  10. 10

    Poliisi otti kiinni kolme ihmistä 612-kulkueen aikana, anarkistit yrittivät häiritä, uusnatsien kimppuun käytiin... IS seurasi mielenosoituksia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  5. 5

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  6. 6

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  7. 7

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  10. 10

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  2. 2

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  3. 3

    Imatra: 23-vuotias vangittiin kolmesta murhasta epäiltynä

  4. 4

    X Factor -finalistin karu yllätys: kotiinpaluujuhlassa yleisökato – tyly kontrasti Saara Aallon Helsinki-hysteriaan

  5. 5

    Aleksi Valavuoren yllätyssiirto – haastoi Jussi Salonojan oikeuteen!

  6. Näytä lisää