Tatu, Daniel, Taneli

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tiina-kirjojen äiti Anni Polva kuoli

Rakastettujen Tiina -kirjojen luoja Anni Polva kuoli keskiviikkona kotonaan Turussa 88-vuotiaana.

Anni Polvan teoksia on tähän mennessä painettu noin 2,7 miljoonaa kappaletta. Polvan suursuosio vuosikymmenestä toiseen on johtunut nuorille tarkoitetusta Tiina-sarjasta.

- Hän oli aina iloinen ja valoisa ihminen, eikä ikinä sanonut toisesta ihmisestä pahaa sanaa, kirjailija Kaari Utrio muistelee ystäväänsä.

- Hän oli painosten kuningatar ja oman lajinsa mestari, mutta ei koskaan käyttäytynyt diivan tavoin, eikä vaatinut erikoiskohtelua. Hän otti aina toiset ihmiset huomioon ja oli hyväntuulinen, kertoo puolestaan Kariston toimitusjohtaja Simo Moisio.

Vaikka Polvan kirjojen myynti on sujunut, kriitikot eivät häntä juuri ylistäneet.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. 6

    Voittamaton raskaan sarjan maailmanmestari tyrmäsi taas – ottelu Klitschkoa vastaan sai sinetin!

  7. 7

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  8. 8

    Kova F1-siirto vireillä – Bottaksen Williams tekemässä jättikaappauksen Mercedekseltä

  9. 9

    Istanbulin pommit räjähtivät 45 sekunnin sisällä – 29 kuolonuhria, suurin osa poliiseja

  10. 10

    Saara Aalto meikissä hetki ennen finaalia – Honey G paljasti kulissien takaisella videolla kasvonsa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  2. 2

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  3. 3

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  4. 4

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  5. 5

    Mitä turmahuoneiston saunassa tapahtui? 4 avointa kysymystä Vuosaaren tragediasta

  6. 6

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto kisaa X Factorin voitosta! ”Olen niin kiitollinen”

  7. 7

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  8. 8

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  9. 9

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  10. 10

    Kruununprinsessa Victoria hurmasi Nobel-gaalassa upeassa juhlapuvussaan: ”Täydet viisi pistettä!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  5. 5

    Suolistosyöpä yleistyy myös nuorilla – tunnista nämä 5 oiretta

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  8. 8

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Katso tästä, kun Saara Aalto ja Adam Lambert räjäyttivät Wembleyn Bohemian Rhapsodyllaan!

  2. 2

    Saara upeasti jatkoon! Kilpailee huomenna koko X Factor -kilpailun voitosta

  3. 3

    Torille! Suomalainen Jesse voitti Yhdysvalloista miljoona dollaria

  4. 4

    Katso tästä Saara Aallon maagisen komea finaalibiisi – tuomaritkin ylistivät

  5. 5

    Houtskarin kaksoissurma: Mies ja nainen löytyivät autosta syrjäiseltä hiekkakuopalta

  6. Näytä lisää