Unelma, Anelma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Luhtaselta ei löydy vastauksia vaalikohuun

Oikeusministeri Leena Luhtanen (sd.) ei suostu vastaamaan siihen, miksi osa hänen kunnallisvaalien kampanjalaskustaan näyttää maksetun verollisena ja osa ilman kuittia.

Luhtanen joutui kommentoimaan Iltalehden maanantaina julkaisemaan jatkouutista saapuessaan maanantaina Helsingissä Sanomatalon vaalitorille. Lehti julkaisi Luhtasen aviomiehen Juhani Luhtasen ja graafikkoyrittäjän puhelinkeskustelun, jossa Juhani Luhtanen myönsi maksaneensa vaalimainoksia pimeästi.

Oikeusministeri vetosi toimittajille siihen, ettei asiassa ole tapahtunut mitään laitonta ja ettei hänellä ole mitään osuutta itse maksutapahtumaan.

- Minä kannan vastuun omista teoistani. En esimerkiksi siitä, miten mieheni on maksanut tälle graafikolle tämän laskun.Luhtanen vakuutteli, että asiat selvitetään perusteellisesti juristin avulla. Hän sanoi pitävänsä kampanjalaskusta tehtyjen kysymystenkin esittämistä itselleen aiheettomana.

Oikeusministeri piti edelleen kiinni perjantaina ottamastaan kannasta, jonka mukaan kyse oli kahden "luonnollisen henkilön" välisestä maksutapahtumasta, joka voidaan hoitaa ilman verottajaa.

Oikeusasiantuntijat ovat todenneet tällaisen tulkinnan pitämättömäksi.

- Se, mitä perjantaina sanoin, pitää paikkansa. Ja sanotaan niin, että asia selvitetään aivan perusteellisesti.

Luhtanen sanoi hyväksyvänsä miehensä lähettämän sähköpostin, jossa ehdotettiin kampanjalaskun jakamista kuitille ja käteismaksuun.

- Hyväksyn, kun minä tiedän sen taustat.

Ministeri lisäsi, ettei tietenkään hyväksy mitään veronkiertämistä.Kysymykseen, eikö tapaus näytä ilmeiseltä yritykseltä veronkiertoon, hän vastasi "ei näytä". Hänen mielestään toimittajienkaan ei pidä tehdä liian hätiköityjä johtopäätöksiä.

- Minä toivon todella ainoastaan ja sitä vaan, että ihan aito totuus vielä paljastuisi ja paljastuu.

Ällikällä lyöty

Jupakka tuli ministerin mukaan hänelle perjantaina "totta kai" täytenä yllätyksenä. Hän sanoi olleensa "ällikällä lyöty".

- Mutta se, että kyllähän minä sen tiesin, että tämä toimittaja oli soitellut meille kotiin viikkokausien ajan milloin minkin merkillisen laskun perässä, jota oli selvitetty ja jossa ei ollut puuta eikä heinää.

Luhtanen vetosi siihen, ettei menettelystä ollut hänelle ja hänen perheelleen "viiksen vertaa" hyötyä. Sellaiseksi hän ei lukenut 600 euron rahallista säästöä alkuperäiseen 1 600 euron laskuun nähden.

- Minä en todellakaan kommentoi tätä.

Ministerin mukaan tämä "ei ole oleellinen kysymys". Hän kuitenkin lisäsi, että jokainen euro on hänelle oleellinen asia. Sitten hän ilmoitti, että häneltä on turha kysellä asiasta enempää ja siirtyi vaalitorille äänestäjien pariin.

Heinäluoma moittii
Juhani Luhtasen toimia

SDP:n puheenjohtaja Eero Heinäluoma moittii blogissaan Juhani Luhtasen toimintaa. Heinäluoma kirjoittaa, että Juhani Luhtasen toiminta ei ole hyväksyttävää. Sääntöjä tulee noudattaa myös vaalityössä.

Heinäluoma kirjoittaa, että Leena Luhtanen ei ollut toiminnasta tietoinen, mutta joutuu nyt yksin kantamaan tapahtuneesta vastuuta.

- Tunnen Leenan tarkkana ja tunnollisena ihmisenä työtavoiltaan ja muutoinkin. Luotan hänen sanomaansa, ettei hän ole tiennyt miehensä toiminnasta, Heinäluoma kirjoittaa.

Hän oli keskustellut oikeusministeri Leena Luhtasen kanssa tämän vaalirahoituksen mahdollisista epäselvyyksistä.

(STT-IS)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Nico Rosberg hylkäsi valtavan summan rahaa

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    Testaa, miten sinkku olet!

  10. 10

    Hirvittävä onnettomuus järvellä vei pojan hengen – poliisin sanat keskellä yötä musersivat Leenan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  2. 2

    Nico Rosberg pudotti uutispommin – lopettaa F1-uransa!

  3. 3

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  4. 4

    Sampsa muutti perheensä Espanjaan – arki iski pian päin kasvoja: Asunto homeessa, sähkölasku 400 €/kk

  5. 5

    Äiti ajoi lasten kanssa turmapaikan ohi ja suri tuntemattoman perheen tuskaa – uhri olikin lasten isä

  6. 6

    Laine ja McDavid ottivat tulisesti yhteen – ”Piti näyttää kaapin paikka”

  7. 7

    Elli Haloo kommentoi ensimmäistä kertaa VilleGallen suhdepaljastuksia: ”En voi sille mitään”

  8. 8

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  9. 9

    Saara Aallon lauantain X Factor -kappaleet julki – esittää semifinaalissa kaksi jättihittiä

  10. 10

    HS: Kauneusleikkaus jätti Cheyenne Järvisen rintoihin rujot jäljet – myöhemmin rintaan ilmestyi tulehtunut reikä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    Kartta paljastaa, asutko syöpäriskiä nostavalla radonalueella – ”Tietyllä tapaa henkilökohtainen päätös”

  4. 4

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto räjäytti pankin – ”Yksi parhaista esityksistä koskaan X Factorissa”

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Matti Nykäsellä kiehui yli – räväytti kovan uutispommin

  8. 8

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  2. 2

    5-henkisellä opiskelijaperheellä jää elämiseen 680 €/kk – ”Ei haittaa, vaikka valtio leikkaisi”

  3. 3

    7 seksineuvoa, jotka olisivat tulleet nuorempana tarpeeseen – naiset kertovat

  4. 4

    Ylen päätoimittaja otti yhteen Ruben Stillerin kanssa Pressiklubissa: ”Päädyit omaan ratkaisuusi”

  5. 5

    Parrakas Jussi69 toipuu keuhkokuumesta – vaikenee huhutusta suhteesta kansanedustajaan: ”Sen näkee sitten televisiosta”

  6. Näytä lisää