Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sipoo aikoo valittaa valtioneuvoston päätöksestä

Vaikka ensimmäinen erä hävittiin, peli ei ole vielä menetetty, sanovat Sipoon päättäjät ja kertovat jatkavansa taistelua.

- Tämä ei ole ilahduttava uutinen. Olen erittäin pettynyt, totesi Sipoon kunnanhallituksen puheenjohtaja Christel Liljeström (r.) heti kuultuaan valtioneuvoston päätöksen.

Sipoon kunnanjohtaja Markku Luoma sanoo Sipoon aikovan valittaa valtioneuvoston päätöksestä korkeimpaan hallinto-oikeuteen.

- Olisin itse juristina odottanut ihan muuta. Meidän käsityksemme mukaan oikeudelliset perusteet eivät ole täyttyneet. Molemmille kunnille pitäisi koitua jotakin hyvää tällaisissa asioissa, tämä on kuitenkin kova suonenisku Sipoolle, sanoo Luoma.

Helsinki lupaa tukea Sipoota

Helsingin kaupunginjohtaja Jussi Pajunen ja kaupunginhallituksen puheenjohtaja Suvi Rihtniemi (kok.) ovat iloisia päätöksestä. Rihtniemen mukaan Helsinki on pyrkinyt etenemään asiassa lain mukaan.

- Kaikki on tehty pykälien mukaisesti, ja varmastikin oikeusasteet arvioivat laillisuutta, jos asiasta valitetaan. Kyllä tässä on pyritty oikein menemään.

Kaupunginjohtaja Pajusen mielestä Helsinki on onnistunut esittämään asialleen harkitut ja hyvät perusteet.

- Valtioneuvosto on antanut arvoa sille, että Helsinki oikeasti pystyy nopealla aikajänteellä tekemään merkittävän parannuksen Helsingin seudun yhdyskuntarakenteelle.

Sipoo perää Helsingiltä kompensaatiota menetetyille verotuloille ja valtionavulle. Kunnanjohtaja Luoman mukaan Sipoo menettää pakkoliitoksen mukana 14 prosenttia sen nykyisistä verotuloista ja 12 prosenttia valtionavuista. Kaupunginjohtaja Pajunen lupaa tukea Sipoota sen alueen kehittämisessä.

- Tietenkin meidän tavoitteenamme on mahdollisimman hyvä, reilu yhteistyö Sipoon kanssa jatkossa, Pajunen lupaa.

Sipoolainen Aura Leppä tuli pojantyttärensä Islan kanssa kuuntelemaan rajariidan tulosta Helsinkiin asti. Leppä perheineen on asunut Helsingin havittelemalla Puroniityntiellä 13 vuotta.

- Olen aivan järkyttynyt tästä päätöksestä. Siinä on vielä Helsingin maita välissä rakentamatta ja nyt tullaan jo Sipoon puolelle.

Leppä vastustaa liitosta jo kuntien erilaisten elämäntyylien vuoksi.

- Me puolustamme sitä, että Sipoossa on vielä hiljaista. Helsingin Kannelmäessä 10-vuotiaat vetävät jo röökiä, kun Sipoossa kymmenvuotias saa vielä olla kymmenvuotias.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  3. 3

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  6. 6

    F1-maailmanmestarikin mukana Mika Salon viisikymppisillä – hulppeat juhlat

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  8. 8

    Pelaava Miisa, 24, saa ämpärikaupalla vihaviestejä: Huorittelua, vähättelyä, huutoa...

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Yksityisetsivä muistelee narauttamaansa pettäjämiestä: yritti lahjoa vapisevin käsin, menetti lopulta miljoonia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  8. 8

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  9. 9

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  10. 10

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Pidetty vaikuttaja ja uuttera poliitikko – Puoluetoveri muistelee valtuuston puheenjohtaja Tiina Wilen-Jäppistä

  3. 3

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  4. 4

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  5. 5

    Poliisi Imatran kolmoismurhasta: Yksi uhreista kaupunginvaltuuston puheenjohtaja, kaksi toimittajia

  6. Näytä lisää