Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Leena Luhtanen laittoi lakimiehet asialle

Ministeri Leena Luhtanen on laittanut lakimiehet selivittämään Iltalehden uutisointia väitetystä pimeästä vaalirahoituksesta.

- Iltalehden väite siitä, että kysymyksessä on pimeä vaalirahoitus, on käsittämätön, täysin perätön ja äärimmäisen loukkaava, Luhtanen kirjoittaa kotisivullaan julkaistussa tiedotteessa.

- Tämän johdosta olemme antaneet lakimiesten tehtäväksi arvioida, mihin toimiin lehden uutisoinnin johdosta tulisi ryhtyä, tiedotteessa jatketaan.

Luhtasen mielessä vaalirahoituksessa ei ole mitään epäselvää. Hän kertoo miehensä maksaneen omista rahoistaan käteisenä graafikon kanssa sovitun ja hänen esittämäänsä laskelmaan perustuvan alle tuhannen euron korvauksen noin 13 tunnin työstä.

- Ennen sen maksamista mieheni oli selvittänyt sekä verottajalta että verotuksen asiantuntijoilta sen, ettei tämän suuruisesta korvauksesta tarvitse suorittaa ennakonpidätystä eikä työnantajan sosiaaliturvamaksua, Luhtanen selvittää.

(IS)

Lue Luhtasen tiedote!

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  6. 6

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  7. 7

    IS tapasi hurmioituneen Saara Aallon Senaatintorin show’n jälkeen: ”Olen varmaan jossain shokissa”

  8. 8

    Vaikuttava yllätys kauppakeskuksessa – 200 laulajan flashmob esitti Finlandian sinfoniaorkesterin säestyksellä

  9. 9

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  10. 10

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  2. 2

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  3. 3

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  4. 4

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  5. 5

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  6. 6

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  7. 7

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  8. 8

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  3. 3

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  4. 4

    5 syöpää, jotka voi erottaa paljaalla silmällä

  5. 5

    IS paikalla: Näin Saara Aalto villitsi suomalaiset – ”Kyllä brittiläiset voivat äänestää ulkomaalaista”

  6. Näytä lisää