Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Näin makasiinit syttyivät

Tuli sytytettiin eteläisemmän makasiinin itäpäässä ilmeisesti lastauslaiturilla Sanomatalon puolella.

Sieltä tuli eteni makasiinin viistokatolle, jonka palavista täytteistä nauttien se lähti käsittämättömän nopeasti leviämään eduskuntatalon suuntaan.

Paloja oli aluksi oikeastaan kaksi. Katon roihusta putosi äärimmäisen kuumaa tavaraa noin kolmea metriä alemmaksi lastauslaiturille, joka paloi omana palonaan.

Ilta-Sanomat onnistui videoimaan juuri alkaneen palon leviämisen. Kuvat kertovat, miten tuli eteni viistokaton rajassa ja laiturilla jopa metrin sekunnissa.

Helsingin pelastuslaitoksen palomestari Kimmo Tuominen johti makasiinien sammutustöitä. Eilen hän tutustui IS:n videoon.

- Tämä on kullanarvoinen video, palomestari Kimmo Tuominen toteaa.

Videokuvaus alkoi kello 19.53-19.54 vain hetki sen jälkeen, kun ensimmäiset liekit näkyivät.

- Jos palavaa nestettä on käytetty, niin tuskin sitä on kattoon saatu. Laiturin osalta nesteen käyttäminen varmasti on vahva vaihtoehto tutkinnassa.

Tuomisen videoanalyysin mukaan katolta pudonnut palava aines sytytti ratapölkyistä tehtyä laituria.

- Video kertoo, miten palo alkoi selvästi Sanomatalon puolella. Me saavuimme Finlandia-talon puolelle noin kello 20. Silloin siellä ei vielä näkynyt liekkejä, mutta musta savu kertoi, että pian leimahtaa.

- On palo sitten lähtenyt laiturilta tai makasiinin sisäpuolelta, niin makasiinin katon lipan alla tuli pääsi välipohjaan, jossa oli sahanpurua ja vastaavaa. Se palaa uskomattoman nopeasti. Silloin peli oli menetetty.

Katso IS videot makasiinien palosta!

Katso kuvagalleria makasiinien tuhosta

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. 6

    Ylen henkilöstöedustaja nimeää yhtiön sisäisten epäluulojen pesäpaikan: A-Studio

  7. 7

    Kela tarkistaa äitiyspakkausten potkupuvut – valitusten mukaan puvuissa vauvoja raapivia piikkejä

  8. 8

    Tutkimus paljastaa raa’an totuuden: Näin venäläisagentit toteuttivat vuosia jatkuneen dopinghuijauksen

  9. 9

    Naapurien uskomaton riita: Käsi jäi auton oven väliin – mies raahautui 270 metriä pitkin hiekkatietä

  10. 10

    Kirjaston kirja palautettiin 120 vuotta myöhässä – näin suuri jättisakko lainaajalle olisi kertynyt

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  4. 4

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  5. 5

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  6. 6

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  7. 7

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  2. 2

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  3. 3

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  6. Näytä lisää