Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Susan Kurosen kohukirja: Suhde Vanhaseen oli herkkä

Susan Kuronen luonnehtii kohukirjassaan suhdettaan pääministeri Matti Vanhaseen (kesk) läheiseksi, mutta tuhoontuomituksi.

- Suhde oli herkkä, mutta sillä ei ollut tilaa kasvaa. Toisissa olosuhteissa se olisi saattanut onnistua, Kuronen summaa.

Tiedotustilaisuus kirjasta sai tänään valtaisan median huomion. Paikalla oli paljon lehdistöä ja kaikki kolme valtakunnallista tv-kanavaa.

Pääministerin morsian -kirjan päähenkilöä oli tullut seuraamaan jopa noin 50 toimittajaa ja valokuvaajaa. Susan Kuronen vaikutti median paljoudesta hämmentyneeltä.

- Suurin motiivi kirjalle on se, että saan omin sanoin kertoa, mistä tässä suhteessa oli kyse, Susan kertoi tilaisuudessa.

Kirja koostuu kolmesta osiosta. Ensimmäisessä on Susanin päiväkirjamerkintöjä, tekstiviestejä pääministeri Vanhaselta sekä muutama sähköpostiviesti.

Toisessa osiossa on pohdittu tarinaa lööppien takana. Kolmas osa koostuu kysymys-vastaus -tyylisestä haastattelusta.

Kurosen kirja "Pääministerin morsian" ilmestyy 19. helmikuuta, kun vaaleihin on vielä kuukauden päivät.

Kirjan kustantaa pienkustantamo Etukeno, jonka omistaja diplomi-insinööri Kari Ojala kertoi kirjasta löytyvän kolme tasoa.

Ojalan mukaan kirja on "yhteiskunnallinen dokumentti", joka kertoo kahden erilaisen ihmisen pyrkimyksestä muodostaa ihmissuhde ja espoolaisen yksinhuoltajan ja suuressa talossa Nurmijärvellä yksin asuvan pääministerin erilaisten maailmojen kohtaamisesta.

Kaiken takana
on rakkaus

Susan Kuronen sanoi prosessin olleen kova pala tavalliselle ihmiselle, joka on täysin tottumaton julkisuuteen. Siihen, miksi hän on jatkanut elämää julkisuudessa sen vaikeudesta huolimatta, hän vastasi vastakysymyksellä.

- Oletteko koskaan olleet rakastuneita, päästä jalkoihin, ajatteleeko ihminen silloin loogisesti ja osaako se selittää kaikki tekemisensä?

Kyse oli Kurosen mukaan kahden aikuisen ihmisen rakkaudesta, suhteesta joka oli herkkä ja joka ei saanut tilaa kasvaa ulkopuolisten paineiden vuoksi. Kirjassa hän voi nyt kertoa tarinansa itse ja totuudenmukaisesti.

Kuronen ei suostunut kertomaan, aikooko hän jatkaa elämäänsä julkisuudessa. Sen hallinnassa hänellä on jo apunaan manageri Leila Sundberg, joka kertoi tutustuneensa Kuroseen tämän pitopalvelun asiakkaana.

Päiväkirjaa
pidetty

Kirjasta julkistettiin vasta kannet kuvineen ja teksteineen. Kansikuvassa pääministeri Matti Vanhanen ja Kuronen poseeraavat Kesärannassa otetussa valokuvassa.

Vanhasen ja Kurosen romanssi kerrotaan kirjassa kuukausi kuukaudelta muun muassa Kurosen päiväkirjamerkintöjen ja Vanhasen lähettämien tekstiviestien myötä.

Ojala perusteli kirjan pikaista julkaisua ennen vaaleja sillä, että kustantaja elää kirjojen myynnillä. Tässä vaiheessa kirja myy todennäköisesti enemmän kuin silloin, kun vaalit ovat ohi ja pääministeri ehkä vaihtunut.

Ojala pohdiskeli julkisuuden tuntuvan jo nyt hallitsemattomalta. Maailmanmeno on mennyt hulluksi, kun kirja, joka kertoo mediamyllytyksestä, aiheuttaa uuden mylläkän. Samalla hän sanoi pohtivansa painosmäärän lisäämistä läsnäolleen mediaväen paljouden vuoksi.

Kirjahankkeen julkistamistilaisuus oli hämmentävä performanssi, jollaista ei maan poliittisen elämän ympärillä taida olla ennen nähty. Trendi tuskin jää tähän.

Suuren maailman glamour-hohtoisen "kiss and tell" -ilmiön todellisesta rantautumisesta Suomeen ei taida silti vielä olla kyse. Pikemminkin näytti siltä, että Gösta Sundqvistin laulujen tavallisten ihmisten hauraiden ja särkyneiden unelmien maailma on siirtynyt suomalaiseen politiikkaan.

(IS-STT)

Susan Kuronen Ilta-Sanomien haastattelussa

Susan Kuronen lehdistötilaisuudessa

Susan Kuronen kertoo kirjastaan

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen aivan omaa luokkaansa, Niskanen löi Pärmäkosken

  2. 2

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  3. 3

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  4. 4

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  5. 5

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  6. 6

    Cheyenne Järvinen hehkeänä kurveja nuolevassa sukkapuvussa – varasti huomion Temptation Island -julkistuksessa

  7. 7

    Suosikkitoimittaja Kaj Kunnas irtisanoutui Yleltä – ”Nyt täytyy priorisoida”

  8. 8

    Nyt puhuu päävalmentaja: Pudottiko Reijo Jylhä Aino-Kaisa Saarisen MM-startista oman maineensa vuoksi?

  9. 9

    ”Tilanne on eskaloitunut” – Axl Smithin salakatseluvyyhdissä ollut lukuisia outoja käänteitä

  10. 10

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  5. 5

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  6. 6

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  7. 7

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  8. 8

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  9. 9

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  10. 10

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    IS seuraa naisten 10 kilometrin kilpailua – Björgen aivan omaa luokkaansa, Niskanen löi Pärmäkosken

  2. 2

    Axl Smith näytti kuvaamiaan seksivideoita laulaja Kasmirille

  3. 3

    Tässä ovat uudet Temptation Island -parit! He lähtevät koettelemaan parisuhdettaan viettelysten saarelle

  4. 4

    Suosittu tv-juontaja, 51, iski perheen lastenhoitajan ja karkasi lemmenlomalle – vaimo raivostui salasuhteesta

  5. 5

    Axl Smithille vuosi ja 2 kuukautta ehdollista vankeutta salakatseluvyyhdistä – maksettavaksi yli 150000 euron korvaukset

  6. Näytä lisää