Rauno, Raine, Rainer

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sikainfluenssaan ei rokotetta vielä kuukausiin

Maailman terveysjärjestön WHO:n johtaja varoittaa, ettei sikainfluenssaan saada valmista rokotetta vielä kuukausiin.

Margaret Chan arvioi brittilehti Guardianin haastattelussa keskiviikkona, että sikainfluenssarokotetta päästäneen testaamaan elokuussa. Kliiniset kokeet vievät Chanin mukaan sen jälkeen vielä kaksi kolme kuukautta.

- Vaikka rokotetta on olemassa, se ei vielä tarkoita että sitä on turvallista käyttää, Chan sanoi.

Monissa maissa suunnitellaan kansallisia rokotusohjelmia sikainfluenssaa vastaan jo syksyllä. Chanin mukaan rokote-eriä saadaan kuitenkin vielä odottaa.

WHO:n tilastojen mukaan sikainfluenssatartuntoja on todettu yli 94500 ympäri maailman. Tautiin on kuollut 429 ihmistä. Eniten kuolemantapauksia on sattunut Yhdysvalloissa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tukka takana, elämä edessä – tältä Trump ja Clinton näyttivät valmistuessaan yliopistosta

  2. 2

    Lääkärikin ihmettelee Korkin sisarusten kohtaloa – ”Kaksi kuolemaa samaan aikaan on outoa”

  3. 3

    Kuusamolainen opettaja keksi nerokkaan konstin – sai oppilaat liikkumaan ainakin tunnin päivässä

  4. 4

    Omat pojat tulivat hakemaan itkevän ministeri Anne Bernerin Kesärannasta

  5. 5

    Lapset pelastivat kissanpennut tien vierestä Tuurissa – perheen Martta-kissa otti pienokaiset suojiinsa kuin leijonaemo

  6. 6

    Brittituristi roikkui kallionkielekkeeltä selfiekeppi kädessään – ”Jos putoat, kuolet”

  7. 7

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  8. 8

    Gobin autiomaasta löytyi jättimäinen jalanjälki – metrin pitkä ja 77 senttiä leveä

  9. 9

    Turvapaikanhakijat ja paikalliset nuoret ottivat yhteen Siilinjärvellä – tappelijoille lieviä vammoja

  10. 10

    HS: Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ”Lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

  2. 2

    Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

  3. 3

    HS: Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ”Lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä”

  4. 4

    Omat pojat tulivat hakemaan itkevän ministeri Anne Bernerin Kesärannasta

  5. 5

    Luksuselämää viettäneet Korkin sisarukset kuolivat hämärissä oloissa paratiisisaarella – myös kolmas turisti löydettiin kuolleena lähistöltä

  6. 6

    Kuusamolainen opettaja keksi nerokkaan konstin – sai oppilaat liikkumaan ainakin tunnin päivässä

  7. 7

    Tarja ja Jussi muuttivat Alanyan lämpöön – asunto kahdella suurella parvekkeella maksoi vain 72 000 euroa

  8. 8

    96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

  9. 9

    Näitä nimityksiä suomalaiset käyttävät nykyään sukuelimistä

  10. 10

    Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  6. 6

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  7. 7

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  8. 8

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  9. 9

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tukka takana, elämä edessä – tältä Trump ja Clinton näyttivät valmistuessaan yliopistosta

  2. 2

    Lääkärikin ihmettelee Korkin sisarusten kohtaloa – ”Kaksi kuolemaa samaan aikaan on outoa”

  3. 3

    Kuusamolainen opettaja keksi nerokkaan konstin – sai oppilaat liikkumaan ainakin tunnin päivässä

  4. 4

    Omat pojat tulivat hakemaan itkevän ministeri Anne Bernerin Kesärannasta

  5. 5

    Lapset pelastivat kissanpennut tien vierestä Tuurissa – perheen Martta-kissa otti pienokaiset suojiinsa kuin leijonaemo

  6. Näytä lisää