Anna, Anne, Anu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Mies raataa nälkäpalkalla

IS:n selvityksen mukaan kuntien palveluksessa joka kymmenes mies tienaa alle 1821 euroa kuussa, vaikka ansioihin lasketaan kaikki mahdolliset lisät.

Valtiolla joka kymmenes mies joutuu tulemaan toimeen alle 1986 euron kokonaisansioilla.

Yksityisen puolen kuukausipalkkaisista miehistä joka kymmenes joutuu tyytymään säännölliselle työajalla alle 1986 euron ansioihin.

Viime päivät on keskusteltu kiivaasti naisvaltaisten alojen palkoista. Ilta-Sanomat selvitti nyt, missä miehet tienaavat kaikkein vähiten.

Selvitys paljastaa, että osassa hyvinkin miesvaltaisia aloja ansiot jäävät todella pieniksi. Se, tekevätkö esimerkiksi rakennusmiehet sitten pimeitä töitä, on sitten eri juttu. Sitä ei tilastosta lueta.

Sen sijaan selvitys paljastaa muun muassa sen, että mediaseksikkäässä kokin ammatissa tehdään raskasta vuorotyötä todella pienillä tienesteillä. Puolet porukasta saa alle 1811 euroa kuussa.

Listalla on 50 heikoimmin leiville lyövää miesten työtä. Ne on listattu keskimääräisen ansion mukaan, eli tämä luku on todellakin alan keskimmäinen ansio. Sairaanhoitajilla vastaava luku oli ennen korotuksia 2413 euroa, naisilla 2397 euroa ja miehillä 2597 euroa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  5. 5

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  6. 6

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  7. 7

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  8. 8

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  9. 9

    Ihmepelastuminen: Mies löytyi viidakosta hengissä 15 päivää helikopteriturman jälkeen

  10. 10

    Suora lähetys tiedotustilaisuudesta ISTV:ssä 15.10 – Venäjän pääministeri Medvedev ja Sipilä tapaavat Oulussa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  2. 2

    Saara Aallon kilpakumppanit pahoissa vaikeuksissa – tuleeko finaalilähetyksestä katastrofi?

  3. 3

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  6. 6

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  7. 7

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  8. 8

    Moni kärsii tietämättään kakkostyypin diabeteksen esiasteesta – lisää äkkikuoleman vaaraa

  9. 9

    Yhden hitin eläketurva – tässä on joululaulu, joka tuo kirjoittajilleen edelleen 590 000 euron vuosittaiset rojaltitulot

  10. 10

    Aktiivisen työttömän tuloista lähtee ensi vuonna jopa 200 €/kk – ”Työttömän taloudessa järkyttävän suuri summa”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  4. 4

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Vahvistus venäläisten härskille dopinghuijaukselle – naisurheilijoiden näytteissä oli miehen DNA:ta!

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Naapuri järkyttyi Vuosaaren yöllisestä tragediasta – ”He olivat reippaita lapsia”

  5. 5

    Kortitta ajanut vanhus suuttui poliisille Orimattilassa

  6. Näytä lisää