Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaa'alle ennen lentoa?

Kelpaavatko isot ihmiset enää lennoille? Totta ihmeessä kelpaavat.

Lentoyhtiö SAS sai silti aikaan melkoisen mylläkän antaessaan ymmärtää tanskalaislehti Jyllands-Postenissa, että entistä tukevammat matkustajat olisivat turvallisuusriski.

- Tässä ei missään nimessä ole kyse siitä, että ylipainoisia ihmisiä syrjittäisiin. Eikä todellakaan siitä, että lennoille pitäisi tulevaisuudessa mennä vaa'an kautta, toppuutteli SAS:n maatoiminnan apulaisjohtaja Tomas Linden eilen IS:lle.

Koepunnitusten kohteeksi myös suomalaiset kuitenkin nyt joutuvat.

SAS:n mukaan lentoliikenteessä ei ole huomioitu sitä, että keskivertomatkustajan paino on noussut kolme kiloa. SAS on pistänyt matkustajiaan vaa'alle ja vaatii viranomaisia tarkistamaan turvamääräyksiä, jotka perustuvat vanhoihin painotietoihin.

- Tietenkin se vaikuttaa esimerkiksi lennolla tarvittavan polttoaineen määrään, jos koneen paino on lähes tuhat kiloa suurempi kuin mitä on ennakoitu, Linden perustelee IS:lle.

Kymmenkunta vuotta vanhan tiedon mukaan keskiverto miesmatkustaja painaa 88 kiloa mukaan lukien käsimatkatavarat ja päällysvaatteet. Naiset painoivat 70 kiloa.

Sittemmin ihmiset ovat pulskistuneet.

Finnair ei sen sijaan aio punnituttaa matkustajiaan. Lentoturvallisuusjohtaja Erkki Ahtee kertoi IS:lle, että pelivaraa on tarpeeksi.

- Muun muassa siksi, koska aasialaisten prosentuaalinen osuus on erittäin voimakkaassa kasvussa, ja hehän ovat kevytrakenteisempia. Koen, että punnitseminen olisi meidän kohdallamme ylireagointia, sanoo Ahtee.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    Näin leveästi elää Pohjois-Korean rahaeliitti – kännyköitä, autoja ja muotivaatteita

  10. 10

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  5. 5

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  6. 6

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  5. 5

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  6. Näytä lisää