Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pikkusisko oli rakastettu koulukaveri

Kymmenkunta Karhuvuoren koulun 7-9 luokilla olevaa tyttöä on kokoontunut koululleen lauantaina iltapäivällä. Takana on raskas, koko koulun arjen ja elämän romuttanut loppuviikko.

Erityisesti perjantain koulupäivä oli sellainen, jonka unohtaminen tuntuu toistaiseksi mahdottomalta.

- Kaikki itkivät surun murtamina ja monet oppilaat haettiin kotiin, koska he eivät jaksaneet olla koulussa, tytöt kertovat.

Kaikille kouluun perjantaina tulleille oli viimeistään aamulla valjennut, että jotain karmeaa on tapahtunut. Kahdeksannen luokan pidetty oppilas ei saapunut kouluun.

- Hänellä oli paljon ystäviä, sillä hän oli positiivinen ja keskusteli kaikkien kanssa.

Vanhempi sisko rippileirin pidetty isonen

Opettajakunnalle tilanne oli ylivoimaisen raskas.

- Rehtorin puhe keskeytyi itkuun ja opettajat itkivät myös, tytöt kuvaavat tavattoman raskaan päivän kulkua.

Langinkosken seurakunnan pappi lohdutti surevaa koulua keskusradion kautta. Kotiseurakunta oli tuttu myös surmatuille sisaruksille. Vanhempi surmatuista siskoksista oli viime kesänä isosena Ristiniemen leirikeskuksessa pidetyllä rippileirillä.

- Hän ei puhunut koskaan kenestäkään pahaa ja oli kaikille todella mukava. Lisäksi hän oli mukana kaikissa jutuissa, yksi tytöistä muistelee.

Tytöt sanovat, että surutyö on vasta alussa ja se tulee jatkumaan pitkään.

- Hän oli kaikille jollain tavalla läheinen. Surutyö tulee jatkumaan koulussa pitkään, tytöt arvioivat 500:n oppilaan koulun edessä olevaa rakasta aikaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  2. 2

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  3. 3

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  4. 4

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  5. 5

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  6. 6

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  7. 7

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  8. 8

    Punaisen maton kohauttajat iskivät jälleen! Huippumalli ja muusikko säikäyttivät juontajan suorassa Oscar-lähetyksessä

  9. 9

    Oscarilla jo palkittu Jackie Chan toi gaalaan kaksi kummallista seuralaista: ”Minne minä menen, he tulevat perässä!”

  10. 10

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  2. 2

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  3. 3

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  4. 4

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  5. 5

    Hillittömiä halkioita ja napaan saakka uurrettuja kaula-aukkoja – näillä kaunottarilla oli Oscar-gaalan rohkeimmat asut

  6. Näytä lisää