Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Subutex-jutusta yli kahdeksan vuoden tuomiot

Turun käräjäoikeus on tuominnut kaksi miestä ja kaksi naista pitkiin vankeusrangaistuksiin Subutex-tablettien laittomasta maahantuonnista ja myynnistä.

Subutexia tuotiin Turkuun Ranskasta noin 23 000 tablettia vuosina 2005-2006.

Mansour Saadi ja Samira Saadi saivat kahdeksan vuoden ja kolmen kuukauden tuomion. Antonio Jose Pereira Casela sai kahdeksan vuotta ja Arja Anneli Mäkelä seitsemän vuotta ja kaksi kuukautta.

Oikeuden mukaan nelikon toiminta on lähellä suunnitelmallista rikollista toimintaa. 8 milligramman tableteista oli Pariisin katukaupassa maksettu 1,5-3,5 euroa kappale. Suomessa ne on myyty 20-30 eurolla kappalehinnalla. Osa tableteista on käytetty itse ja niistä saaduilla tuloilla rahoitettu omaa käyttöä.

Mansour ja Samira Saadi kielsivät oikeudessa käyttäneensä itse huumausaineita. He ovat kuluttaneet tablettien myynnistä saamiaan tuloja elintasonsa korottamiseen. He ovat muun muassa ostaneet asunnon Algeriasta.

Subutexia käytetään heroiiniriippuvaisten vieroitushoidossa. Ilman lääkärin määräystä sen käyttö on rikos.

Poliisin ja tullin yhteistyössä paljastama Subutexin välitysverkko on toistaiseksi laajin Turun seudulla paljastunut. (STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. 6

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  7. 7

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  8. 8

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  9. 9

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  10. 10

    5 tyylimokaa, joita ammattilainen ei halua enää nähdä Linnan juhlissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  2. 2

    Poliisilla uusi teoria Helsinki-Vantaan hengitystieoireista – Virtasiko lentoaseman ilmaan paprikasumutetta?

  3. 3

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  4. 4

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  5. 5

    Hiihdon unelmaparin suhde ohi: ”Emme asu enää yhdessä”

  6. Näytä lisää