Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vangitun naisen ex-mies: Häät peruuntuivat

Vanhemman Lehtimäen myrkytyssurmasta epäillyn naisen entinen avopuoliso on viime päivät elänyt vahvojen tunteiden myllerryksessä. Entisen kihlatun vangitseminen rikoksesta epäiltynä tuntuu käsittämättömältä pahalta unelta.

- Mikään menneessä ei selitä tätä epäilyä. Tuntuu aivan hirveältä.

- En millään pysty uskomaan, että he olisivat voineet tehdä surman. Eihän heillä ole mitään motiiviakaan, puuskahtaa Lehtimäen myrkytyssurmasta epäillyn 51-vuotiaan naisen entinen avopuoliso.

Nykyisin Oulussa asuva mies eli kahden vuoden ajan avoliitossa vanhemman epäillyn kanssa. He asuivat ja työskentelivät Oulun naapurikunnassa Muhoksella.

Avoliitto kariutui, kun miehen kihlattu tutustui työpaikassaan nuoreen naiseen, joka on nyt toinen Lehtimäen insuliinisurmasta epäilty.

Pariskunta tapasi toisensa Ulvilassa, jossa 51-vuotias nainen asui ja mies oli siellä työkomennuksella. Siellä he tapailivat jonkin aikaa, mutta pian nainen muutti miehen perässä Muhokselle.

- Vuosi, toista kaikki sujui hienosti. Meidän suhteemme oli aitoa rakkautta, sitä en epäile tänäkään päivänä. Vietimme kihlajaisjuhlat hänen äitinsä kodissa ja suunnittelimme häitä elokuulle.

Häitä ei koskaan tullut. Kesän aikana avovaimo ystävystyi 16 vuotta nuoremman työkaverin kanssa ja mies eli kolmiodraamassa mukana kolmen-neljän kuukauden ajan. Toisiinsa ihastuneet naiset viettivät paljon aikaa miehen asunnossa Muhoksella.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  5. 5

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  6. 6

    Kommentti: Onko Suomi huomannut, mitä Saara Aalto on maallemme tehnyt?

  7. 7

    Video: Viron armeija testasi raskaasti aseistettua taistelurobottia – kohteena Lada

  8. 8

    Ensimmäiset kuvat: Häkeltynyt Saara Aalto saapui jättiyleisön eteen – ”Olen ihan sekaisin nyt”

  9. 9

    Nainen käveli portaat joka päivä kuukauden ajan – yllättyi lopputuloksesta

  10. 10

    Heidi Sohlbergin syöpähoidot ohi – julkaisi tunteikkaan kuvasarjan sairaalasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  5. 5

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  6. 6

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    AL: Viiden lapsen yh-äiti sai neloset – paikallinen yrittäjä tarjoutui apuun

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Saara Aallolta paljastus X Factor -finaalista: Sharon Osbourne toteuttaa erään Saaran suurimmista unelmista

  2. 2

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  3. 3

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  4. 4

    Täysyllätys Saara Aallon kotona! Vanhemmat kohtasivat tyttärensä ensi kertaa kuukausiin: ”Lähtö tuli kuin salama kirkkaalta taivaalta”

  5. 5

    Janni Hussi intiimissä topless-kuvassa – loikoilee pelkät sukkahousut jalassa vuoteella

  6. Näytä lisää