Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tuusulan koulusurmaaja kuoli vammoihinsa keskiviikkoiltana

Kahdeksan ihmisen surmaamisesta Jokelan koulukeskuksessa epäilty ampuja on koulunsa 18-vuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen. Hänellä ei ole aikaisempaa rikosrekisteriä.

Ampumisvälikohtauksen päätteeksi itseään vahingoittanut Auvinen kuoli Töölön sairaalassa Helsingissä kello 22.15.

Mies oli kotoisin Tuusulasta. Hänen perheeseensä kuuluivat isä, äiti ja pikkuveli.

Mies hankki .22-kaliberisen pistoolin ampumaharrastuksesa yhteydessä. Oikealla aseella ampumisen lisäksi hän oli ahkera internetin-ampumapelien pelaaja. Mies antoi ampumisaikeistaan viitteitä internetin keskustelupalstoilla.

Tänään aamulla hieman ennen puolta päivää alkaneessa ampumisvälikohtauksessa kuoli viisi miesoppilasta, kaksi naisoppilasta sekä koulun keski-ikäinen naisrehtori.

18-vuotiaan Auvisen teko ajoittui samalle päivälle, jolloin Venäjällä vietettiin vuoden 1917 lokakuun vallankumouksen vuosipäivää. Nuorukaisen on luonnehdittu viehtyneen ääriliikkeisiin.

Kouluammuskelijaksi epäilty nuorukainen oli tuusulalaisperheen esikoinen. Hän oli Jokelan koulun oma oppilas.

Jokelan koulun opettaja arvioi ampujaksi epäiltyä poikaa keskitasoa paremmaksi oppilaaksi, jota ovat kiinnostaneet sekä äärioikeisto että äärivasemmisto. Poika harrasti hänen mukaansa historiaa. Opettaja luonnehti oppilasta militanttiradikaaliksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

  2. 2

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  3. 3

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  6. 6

    Brittimedia: Saara Aalto laulaa finaalissa kaikkien aikojen Queen-klassikon yhdessä supertähti Adam Lambertin kanssa

  7. 7

    Tähän kauhujen bunkkeriin ruotsalaislääkäri vangitsi naisen – poliisi löysi viitteitä järkyttävistä suunnitelmista

  8. 8

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  9. 9

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  10. 10

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  11. Näytä lisää

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  6. 6

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  7. 7

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  8. 8

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  9. 9

    Uutuuskirja: Miksi Adolf Ehrnrooth ammutti tykeillä omia miehiään?

  10. 10

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi etsii epäiltyä sarjahuijaria: ”Erittäin vaikeasti tavoitettava henkilö”

  2. 2

    Susanna, 33, vei Lumian huoltoon – uuteen puhelimeen alkoi ilmestyä outoja kuvia

  3. 3

    Muistatko ”Minskin varpusen”? Tältä alkoholismin selättänyt Olga Korbut, 61, näyttää nyt

  4. 4

    Bunkkeriin seksiorjaksi teljetty ruotsalaisnainen kirjoitti kirjan painajaisestaan – ”Yritin uskotella itselleni, ettei tämä voi olla totta”

  5. 5

    Autoilun verotus kiristyy 16 prosenttia: Tarkista kuinka paljon joudut autosi käytöstä maksamaan ensi vuonna

  6. Näytä lisää