Siru, Sirja

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tutkimus: Kiusattu oppilas vaikenee piinastaan

Kiusatuksi joutuva nuori ei kerro kokemastaan sen enempää opettajalle kuin vanhemmillekaan. Mannerheimin Lastensuojeluliiton (MLL) tutkimuksen mukaan kiusattu ei useinkaan usko puhumisesta olevan mitään hyötyä.

Joissain tapauksissa opettajille kertominen näyttäisi jopa pahentaneen syrjityn nuoren asemaa entisestään.

Sen sijaan vanhemmille puhuminen vaikuttaa helpottavan useimpien kiusattujen tilannetta. Tästä huolimatta vain noin puolet syrjityistä nuorista oli jutellut isän tai äidin kanssa kokemuksistaan.

Liiton mielestä koulujen pitäisikin perustaa esimerkiksi verkkopalvelu, jonne nuoret voisivat kirjoittaa nimettömänä kokemastaan tai näkemästään ilkeilystä. Oppilaiden viestejä pääsisi lukemaan vain oppilashuoltoryhmän jäsenet.

Liiton mukaan kiusaamistilanteet tapahtuvat tyypillisesti joko väli- tai oppitunneilla. Erityisesti yläasteikäiset tytöt harrastavat niin sanottua epäsuoraa kiusaamista, mikä tarkoittaa juoruilua sekä porukasta poissulkemista.

Valtaosa tutkimukseen vastanneista nuorista kuitenkin koki olonsa turvalliseksi koulussa.Viime syksynä toteutettuun kyselyyn vastasi yli 15 000 yläkoulujen, lukioiden ja ammattioppilaitosten oppilasta. Valtaosa vastaajista oli tyttöjä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

  2. 2

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  3. 3

    Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

  4. 4

    Trumpin possuksi haukkuma Miss Universum harrasti seksiä tosi-tv-ohjelmassa – video lähti leviämään uudestaan

  5. 5

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  6. 6

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  7. 7

    Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

  8. 8

    Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

  9. 9

    ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

  10. 10

    Syntymäpäiväsankari Eini, 56, räväyttää: Tukka pörrössä ja revityissä farkuissa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  2. 2

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  3. 3

    Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

  4. 4

    Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

  5. 5

    IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

  6. 6

    ”Sulla oli tavaralle joku hinta” – Testaa, pystytkö tekemään yhtä paljon voittoa kuin Huutokauppakeisari!

  7. 7

    Vakavasti sairas Saija Varjus yllättyi kotinsa menosta pakkomyyntiin – ”En tiedä mistään mitään”

  8. 8

    Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

  9. 9

    Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

  10. 10

    Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  6. 6

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  9. 9

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  10. 10

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Syysmyrsky iskee rajulla voimalla Suomeen – etenee lännestä itään

  2. 2

    Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

  3. 3

    Luksuselämää viettäneet siskokset kuolivat mystisesti paratiisisaarella – poliisi löysi samasta sängystä

  4. 4

    Trumpin possuksi haukkuma Miss Universum harrasti seksiä tosi-tv-ohjelmassa – video lähti leviämään uudestaan

  5. 5

    Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

  6. Näytä lisää