Mika, Mikko, Mikaela

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pankkiautomaatit alkavat näyttää mainoksia tänä yönä

Ottopisteiden näytölle ilmestyy kuluvasta yöstä alkaen mainoksia.

Keväällä toteutettu Automatian ja Saunalahden markkinointikokeilu pankkiautomaateilla sai asiakkailta hyvän vastaanoton.

Automatia Pankkiautomaatit Oy kertoo nyt, että kampanja saa jatkokseen kansainvälisestikin poikkeuksellisen, valtakunnallisen kuvaruutukampanjan käteisautomaateilla.

Lähiviikkojen ajan kaikki Ottopisteet näyttävät asioinnin lopuksi kuvaruudullaan hetken aikaa Saunalahden mainosta.

Mainos poistuu näkyvistä heti kun asiakas syöttää korttinsa automaattiin.

Kuluttajille
kelpasi

Automatia Pankkiautomaatit Oy:n mukaan asiakkaat huomasivat keväisen kokeilukampanjan hyvin.

Kuluttajatutkimuksen mukaan kolme neljästä suhtautui siihen positiivisesti tai neutraalisti.

- Haastatellut kokivat, että näin toteutettu mainonta Ottopisteellä ei häiritse tai hidasta asiointia, Automatia Pankkiautomaatit Oy:n kehitysjohtaja Jyri Marviala sanoo tiedotteessaan.

Keväällä mainoksia näki 50 automaatin ruuduilla.

- Mainonta on maailman käteisautomaateilla verraten yleistä, mutta missään muualla käteisautomaatit eivät tavoita valtakunnallisesti vastaavaa asiakaspeittoa, Marviala sanoo.

Korttimaksamisen yleistyessä käteisen nostokerrat ovat jonkin verran vähentyneet, mutta suomalaiset käyvät yhä Ottopisteillä huikeat 15 miljoonaa kertaa kuukaudessa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  2. 2

    Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

  3. 3

    Syyte: Mies soitti iltayöstä Sipilän vaimolle ja uhkasi perhettä – puhelun sisältö oli karmiva

  4. 4

    Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

  5. 5

    Aamulehti: Keith Armstrong hävisi oikeusjutun – joutuu korvaamaan Ilvekselle muhkean summan

  6. 6

    KSML: Poliisi selvittää thaipoimijoiden oloja hankasalmelaisella marjatilalla

  7. 7

    Paula Vesala ja Lauri Ylönen: uusi avioehto alle puoli vuotta ennen eroa

  8. 8

    Suomalainen stand up -koomikko avautuu pornoaddiktiostaan: ”Ollut mulle todella pitkään vakava ongelma”

  9. 9

    Löimme 500 euroa sijoituskirjailijan käteen: Tämän takia hän ei suosittele osakesijoitusta

  10. 10

    Fitness-malli turpeana ja timminä – kuvien välissä vain kolme sekuntia

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  4. 4

    Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

  5. 5

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  6. 6

    IL: Paula Vesala ja Lauri Ylönen: Avioero!

  7. 7

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  8. 8

    Moni sairastaa äkkikuolemia aiheuttavaa tautia tietämättään – 5 tärkeää faktaa sepelvaltimotaudista

  9. 9

    Mitä tapahtui Meg Ryanin kasvoille? Uudet kuvat hämmentävät – julmia vertauksia vahanukkeen

  10. 10

    Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  5. 5

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  6. 6

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  7. 7

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  8. 8

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  9. 9

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  10. 10

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

  2. 2

    Seksi lumosi nuoren Marko Jantusen – ”Mieti, se oli kaikkien himoitsema mimmi”

  3. 3

    Syyte: Mies soitti iltayöstä Sipilän vaimolle ja uhkasi perhettä – puhelun sisältö oli karmiva

  4. 4

    Japanilaiset turistit ihastelevat kelvotonta suomalaispanssaria – museon johtaja hämillään: ”Enemmän rahaa kuin Suomesta”

  5. 5

    Aamulehti: Keith Armstrong hävisi oikeusjutun – joutuu korvaamaan Ilvekselle muhkean summan

  6. Näytä lisää