Selma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Laaja venäläinen paritusrinki paljastui

Poliisi ja rajavartiosto ovat paljastaneet yhden maan suurimmista paritusjutuista.

Helsingin rikospoliisin mukaan Pietarista johdettu paritusorganisaatio kattoi koko maan.

Naiset työskentelivät pääasiassa hotelleissa. Tutkinnanjohtaja Seppo Sillanpään mukaan naiset tulivat maahan turistiviisumeilla ja he pysyivät yhdellä paikkakunnalla noin viikon.

Siirtelemällä naisia paikkakunnalta toiselle houkuteltiin asiakkaita ja eksytettiin viranomaisia. Myös kännyköiden liittymiä vaihdettiin jatkuvasti.

Toiminta alkoi kaksi vuotta sitten Turun seudulta, mutta levisi loppuvaiheessa 19 kaupunkiin.

Naiset eivät itse vastanneet asiakkaiden soittoihin, vaan operaattoreiden verkko välitti asiakkaita. Järjestöllä oli kerralla töissä viidestä kahdeksaan naista, mutta enimmillään heitä oli jopa 16.

- Yhteensä puolitoista sataa naista on ollut eri pituisia aikoja Suomessa, Sillanpää kuvailee. Poliisin tietoon ei ole tullut naisten pakottamista tai pahoinpitelyjä.

Ryhmän seuranta aloitettiin jo 2005, mutta viranomaiset joutuivat keskeyttämään työn muiden kiireellisten tehtävien takia.

Poliisin arvion mukaan toiminta tuotti enimmillään 70 000-100 000 euroa kuukaudessa. Vakuustakavarikkoon on saatu 30 000 euroa.

Organisaatiolla oli toimintaa pyörittäneet aluevastaavat.

Osa naisista velkaantui, ja eivätkä muutkaan paljon ansainneet. Yleensä asiakkaita oli päivittäin viidestä kymmeneen. Lisäksi operaattorit ottivat naisilta 10-20 euroa asiakasta kohden.

Poliisi on kuullut rikoksesta epäiltynä pariakymmentä ihmistä, ja vangittuna on ollut kymmenen. Parhaillaan vangittuna on kaksi ja matkustuskiellossa on 11 ihmistä.

Sillanpään mukaan toimintaa organisoimassa on ollut sekä naisia että miehiä.

Poliisin ja Kaakkois-Suomen rajavartioston mukaan Venäjällä toimintaa johti yksi mies, jota ei ole saatu kuulusteltua.

Tiedustelutietojen avulla on selvinnyt, että järjestö on toimittanut naisia erityisesti Britanniaan ja Norjaan, mutta myös muualle Eurooppaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

  6. 6

    Torilla tavataan! X Factor -tähti Saara Aalto saapuu tänään esiintymään Suomeen

  7. 7

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  8. 8

    Tyrmäystappio: Italian pääministeri Matteo Renzi eroaa

  9. 9

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  10. 10

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  3. 3

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  4. 4

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  5. 5

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  6. 6

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  7. 7

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  8. 8

    Kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Tiina Wilén-Jäppinen sai surmansa Imatran kolmoismurhassa: ”Moderni karjalaisnainen”

  9. 9

    Uskomatonta! Saara Aalto teki sen – pääsi heittämällä X Factor -finaaliin

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  5. 5

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  2. 2

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  3. 3

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  4. 4

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  5. 5

    Slushin päätösbileissä häirintätapauksia – ”Olemme syvästi pahoillamme ja järkyttyneitä tämän kuulemisesta”

  6. Näytä lisää