Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tässä ovat poliisin kuvat koulun sisätiloista

Poliisin tekninen tutkinta pääsi kouluun sisään eilen illalla. Paikat on kuvattu, ja tutkinta jatkuu todennäköisesti vielä erittäin pitkään.

Poliisin mukaan Pekka-Eric Auvinen ampui koulussa yhteensä 69 laukausta, joilla hän surmasi kahdeksan ulkopuolista ja lopuksi itsensä.

18-vuotias Auvinen menehtyi ampumavammoihinsa keskiviikkoiltana kello 22.15 Töölön sairaalassa.

Illan aikana poliisi tunnisti muut surmansa saaneet.

Uhrit olivat iäkkäämmästä päästä lukien koulun rehtori, 61-vuotias nainen, koulun terveydenhoitaja, 43 vuotias nainen sekä 25-vuotias nainen, joka oli lukion aikuisoppilas.Lisäksi uhreihin kuului lukion viisi miesoppilasta, joista yksi oli 16-vuotias, kaksi 17-vuotiaita ja kaksi 18-vuotiaita.

Kuusi kahdeksasta uhrista löytyi pohjakerroksesta. He olivat koululaisia ja terveydenhoitaja. Rehtori oli silminnäkijän mukaan aluksi alakerran oven ulkopuolella, ilmeisesti poliisin siirtämänä elvytystä varten.

Poliisi siirsi hänet myöhemmin lammen rantaan. Myös toisesta kerroksesta löytyneen koulupojan poliisi siirsi ulos elvytystä varten, mutta hänkin menehtyi ampumavammoihin.

Poliisin mukaan uhrien vammat olivat sellaisia, ettei heidän pelastamisekseen ollut mitään tehtävissä. Kaikkien uhrien omaisille vietiin suruviesti.

Poliisin mukaan näyttää siltä, että 18-vuotias abiturientti Pekka-Eric Auvinen toimi kouluammuskelussa yksin. Hänellä oli hallussaan kaikkiaan 500 patruunaa. Koulusta on löytynyt 69 hylsyä.

Tuusulan kunnan sivistystoimenjohtaja Esa Ukkola veti aamulla Jokelan kirkossa koulukeskuksen oppilaille ja opettajille tiedotustilaisuuden tapahtumista. Siellä kerrottiin, miten surun voi kohdata ja siitä selvitä.

Uusi tiedotustilaisuus nuorille pidetään huomenna kello 10.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  4. 4

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  7. 7

    Poliisi kertoo Imatran järkyttävät tapahtumat: Epäilty ajoi paikalle, ampui lähietäisyydeltä

  8. 8

    Onko tässä SM-liigan syyskauden hölmöin ratkaisu?

  9. 9

    Poliisi julkaisi action-kuvan Enontekiön operaatiosta – epäilty surmaaja jäi kiinni näyttävillä etsinnöillä

  10. 10

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  4. 4

    Saara Aallon uskomaton Chandelier-esitys sai Sharonin kyyneliin – ei saanut sanaa suustaan, juontaja joutui pelastamaan tilanteen

  5. 5

    Poliisi: Kolme naista ammuttiin yöllä Imatralla – 23-vuotias epäilty otettu kiinni paikan päältä

  6. 6

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  7. 7

    Imatralla tapahtui öinen ampumavälikohtaus – Viranomaisvahvistus: Kolme ihmistä kuollut

  8. 8

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    Tuottaja paljastaa: Uutisvuodon studioyleisökin hämmentyi Baba Lybeckin Sipilä-vitsistä – Jari Tervo tajusi juonen heti

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  5. 5

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  6. 6

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  7. 7

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  8. 8

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Silminnäkijä: Imatralla surmattujen viimeiset hetket – tulivat vain käväisemään ravintolassa

  3. 3

    F1-pomo järkyttyi Rosbergin ratkaisusta – nimesi oman suosikkinsa mestarin korvaajaksi

  4. 4

    Ihmiset itkivät ja halasivat toisiaan – Imatralaiset kerääntyivät surmattujen naisten muistotilaisuuteen

  5. 5

    Uutisvuoksi: Imatralla menehtyneet naistoimittajat olivat juuri saapuneet teatterimatkalta Helsingistä

  6. Näytä lisää