Airi, Aira

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kälviän poliisisurmaajaa esitetään vangittavaksi

Poliisi esittää, että lauantaina poliisimiehen kuoliaaksi ajanut nuorukainen vangitaan. Kokkolan käräjäoikeus päättää mahdollisesta vangitsemisesta tiistaina. Miestä epäillään murhasta, törkeästä rattijuopumuksesta sekä törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.

Ylihärmäläinen nuorukainen puhalsi alkometriin yli kolmen promillen lukemat. Autossa oli myös kaksi muuta samalta seudulta olevaa nuorta miestä, ja heidänkin vangitsemisestaan päätetään tiistaina.

Poliisi kuulusteli sekä nuorukaisia että tapahtuman nähneitä poliiseja maanantaina. Rikoskomisario Jyrki Haapala ei voi kertoa kuulustelujen sisällöstä tutkimusten tässä vaiheessa.

Valtakunnansyyttäjä on määrännyt valtionsyyttäjä Jukka Rappen syyttäjäksi tapauksessa.

Myöhään lauantaina Kälviällä Keski-Pohjanmaalla sattuneessa törmäyksessä kuoli vanhempi konstaapeli Gudmund Lindström. 36-vuotias Lindström työskenteli Kokkolan poliisilaitoksella. Hänellä oli puoliso ja kaksi alaikäistä lasta.

Tiesulku ei ollut vielä valmis

Kohtalokas törmäys sattui lauantaina ennen puoltayötä, kun vanhempi konstaapeli Lindström oli asettamassa piikkimattoa tiesuluksi. Hän kuoli heti. Auto suistui törmäyksen voimasta ojaan, mutta siinä olleet nuorukaiset eivät saaneet vakavia vammoja.

Törmäyksen sattuessa rattijuoppo oli ajanut poliiseja pakoon puolisen tuntia. Takaa-ajo alkoi noin kello 22.30 Kalajoelta, jossa poliisi koetti pysäyttää epävarmasti ajaneen nuorukaisen.

Mies lähti pakenemaan valtatietä 8 kohti Kokkolaa. Poliisi kertoo, että mies ajoi jopa 190 kilometrin tuntinopeudella. Hän ohitti toisia autoja välittämättä vastaan tulevasta liikenteestä.

Kokkolan poliisi rakensi sulkua Kälviälle valtatien 8 ja valtatien 28 eli Kajaanintien risteykseen. Tiesulun rakentaminen oli kesken rattijuopon ennättäessä paikalle.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  4. 4

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. 6

    Näillä uskomattomilla esityksillä Saara Aalto laittoi tuomarit jälleen polvilleen – katso näyttävät videot

  7. 7

    Saara Aallon uskomaton esitys lumosi jopa Simon Cowellin: ”Olit sensaatiomainen”

  8. 8

    Arvostettu brittilehti povaa Saara Aallolle koko kisan voittoa – katsojat häkeltyivät huikeista esityksistä: ”Jos tämä olisi ollut finaali, olisit voittaja”

  9. 9

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  10. 10

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  11. Näytä lisää
  1. 1

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  2. 2

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  3. 3

    New York Times kertoo 44-vuotiaan suomalaismiljonäärin uskomattoman tarinan: luksuselämää ja satojen miljoonien avioerotaistelu

  4. 4

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  5. 5

    Huoltomiehet yllättyivät suomalaisten nuorten aikuisten uusavuttomuudesta – eivät omista edes ruuvimeisseliä

  6. 6

    Vappu Pimiältä roisi paljastus MTV:lle – rinnat täysin paljaana Tanssii Tähtien Kanssa -kulisseissa: ”Mikko repi puvun auki”

  7. 7

    Kurveistaan tunnettu matkabloggaaja vietti kolme viikkoa Suomessa – upeat kuvat villitsevät netissä: ”Mieletön paikka”

  8. 8

    Beth, 22, nukahti sohvalle marraskuussa – heräsi vasta toukokuussa

  9. 9

    IS seurasi hetki hetkeltä: Saara Aalto onnistui semifinaalin esityksissään täydellisesti – villitsi tuomarit: ”Ansaitset olla finaalissa”

  10. 10

    MTV:n teiniäiti poseerasi uhkeana uusissa kalenterikuvissa – muistatko vielä kohut? Tienasi 1,5 miljoonaa seksivideolla vuonna 2013

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Raju huhu Lewis Hamiltonista – ”Se on yksityisasia”

  2. 2

    Sorrutko sinäkin aina näihin virheisiin? 4 asiaa, jotka kannattaa jättää väliin ennen seksiä

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  6. 6

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  7. 7

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  8. 8

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  9. 9

    Saara Aalto teki historiallisen tempun – kukaan muu brittien X Factorissa ei ole kyennyt samaan

  10. 10

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Imatralla ampumavälikohtaus: Yle: Kolme ihmistä kuollut

  2. 2

    Uutisvuodon Sipilä-vitsi hämmensi lauantai-iltana – Mitä lähetyksessä tapahtui?

  3. 3

    Hurja tahti jatkuu – Patrik Laine nousi takaisin maalipörssin kärkeen

  4. 4

    Imatran ampumavälikohtauksen silminnäkijä kertoo IS:lle: ”Näin kuinka joku vietiin raudoissa poliisiautoon”

  5. 5

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  6. Näytä lisää