Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Virkamiesjohto osti omin päin puolen miljoonan kalusteet

Helsingin kaupungin Palmia-liikelaitoksen toimitusjohtaja ja talousyksikön johtaja hankkivat 550000 euron kalusteet ilman kilpailutusta ja lautakunnan käsittelyä, kertoo Helsingin Sanomat. Kalusteostokset tehtiin Palmian pääkonttoriin vuonna 2008.

Palmian toimitusjohtajan Antti Värtelän mukaan ostosta ei kilpailutettu, koska kyseessä olisi ollut laissa määritelty niin sanottu lisähankinta.

Värtelän esimiehen apulaiskaupunginjohtaja Pekka Saurin (vihr.) mukaan kalusteiden kilpailuttaminen on monitulkintainen asia. Sen sijaan lautakunnan ohittaminen on selkeä virhe, Sauri sanoo Helsingin Sanomille. Mahdollisista jatkotoimista päätetään Värtelän kirjallisen selvityksen jälkeen.

Kalustehankinnat kuohuttavat Helsingissä jo ennestään, sillä sosiaalijohtaja Paavo Voutilaisen 72000 euron kalustehankinnat ovat poliisin tutkinnassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  3. 3

    MV-lehden Ilja Janitskinia vaaditaan vangittavaksi

  4. 4

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  5. 5

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. 6

    24-vuotias urheilutähti menehtyi – samassa veneturmassa kuollutta ystävää varoitettiin viestillä etukäteen

  7. 7

    Mies ja vaimo myöhästyivät lennolta: tekivät uskomattoman typerän tempauksen – johti pidätykseen

  8. 8

    Tyly arvio Trumpista: Yhden tempun mies – sanottava loppui 40 minuutin kohdalla

  9. 9

    Herttuatar Catherine superhoikkana upeassa muotiluomuksessa – tällainen on hovin tiukka pukeutumisetiketti iltajuhliin: Asuun ei tulisi käyttää liikaa rahaa

  10. 10

    Saara Aallon nuoret X Factor -kilpailijakaunottaret poseerasivat uhkeina bikinikuvissa Simon Cowellin huvilalla – katso kuvat

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  2. 2

    Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

  3. 3

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  6. 6

    Ihotautilääkärit – tämä puhdistusväline voi olla haitallinen

  7. 7

    HIFK jakaa kuopiolaisille ilmaisia ämpäreitä – näin KalPa vastasi

  8. 8

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  9. 9

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  10. 10

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  7. 7

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  8. 8

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

  3. 3

    MV-lehden Ilja Janitskinia vaaditaan vangittavaksi

  4. 4

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  5. 5

    55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  6. Näytä lisää