Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Iran vapautti pidätetyt suomalaiset

IS:n tietojen mukaan Iranin Persianlahdella pidättämät suomalaismiehet on vapautettu. He olivat iranilaisten hallussa lauantaista lähtien.

- He ovat itse kertoneet meille, että heidät on vapautettu, sanoi ulkoministeri Ilkka Kanervan avustaja Jori Arvonen Ilta-Sanomille.

Ulkoministeriön mukaan miehet ottivat keskiviikkona illansuussa yhteyttä Dubaissa olleisiin omaisiinsa sekä työnantajaansa.

- He kertoivat olevansa vapaita. Odotamme, että he matkustavat lähiaikoina Dubaihin, kertoo lähetystöneuvos Pasi Tuominen Ulkoministeriöstä.

Neuvotteluja suomalaisten vapauttamiseksi käytiin keskiviikkona sekä Teheranissa että Helsingissä.

Jo keskipäivällä ministeriö kertoi Iranin Helsingin-suurlähettilään kanssa käytyjen neuvottelujen perusteella, että suomalaiset vapautettaneen 48 tunnin kuluessa.

Miehet palaavat työpaikalleen Dubaihin huomenna.

Ulkoministeri Ilkka Kanerva on tyytyväinen, että asia on hoidettu nopeaan päätökseen toimivassa yhteistyössä Iranin viranomaisten ja Nokia Siemens Networksin kanssa.

UM:llä tieto pidätyksestä
jo lauantaina

Suomen ulkoministeriö sai tiedon suomalaisten liikemiesten pidätyksestä jo lauantaina.

Viranomaiset eivät kuitenkaan tiedottaneet asiasta, ennen kuin se nousi julkisuuteen eilen MTV3:n iltauutisissa.

- Emme halua tällaisista asioista heti ensimmäiseksi medialle puhua, koska näistä ei tiedetä. Tämäkin (rajaselkkaus) oli vahinko. Mitä vähemmän näistä julkisuudessa puhutaan, sitä nopeammin pidätetyt usein saadaan vapaaksi, Suomen asiainhoitaja Abu Dhabissa Esa Hurtig linjasi.

Olosuhteissa
epäselvyyttä

Iranin viranomaiset pidättivät kolme suomalaismiestä Persianlahdella lauantaina. Dubaissa Yhdistyneissä Arabiemiirikunnissa asuvat suomalaiset olivat kalastamassa Abu Musan saaren lähellä, kun heidän veneensä ajautui Iranin aluevesille, josta paikalliset viranomaiset korjasivat heidät talteen.

- Emme tiedä, oliko miehillä esimerkiksi paikallista opasta mukanaan tai eksyivätkö he kalan perässä herkälle alueelle, sanoi Hurtig.

Sekä Iran että Yhdistyneet Arabiemiirikunnat haluaisivat saaren vedet hallintaansa. Abu Musan sijainti antaa hyvät mahdollisuudet Persianlahden valvontaan. Lisäksi saaren mahdolliset öljyvarannot ovat lisänneet maiden kiinnostusta saareen entisestään.

Suomalaisten pidätys jatkui lauantaista keskiviikkoon. Suomalaisviranomaiset eivät saaneet tavata pidätettyjä koko aikana. Lisäksi heidän olinpaikastaan ei saatu tietoja, mutta Iranin viranomaiset vakuuttivat heidän voivan hyvin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  6. 6

    EU haluaa kieltää reserviläisten kiväärit – ”He eivät ymmärrä Suomen systeemiä”

  7. 7

    Tutkijoiden järisyttävä löytö: yksi proteiini voi auttaa ylipainosta ja diabeteksesta kärsiviä

  8. 8

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  9. 9

    Dopingista kärynnyt Sundby Venäjän skandaalista – ”Näillä asioilla aika iso ero”

  10. 10

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  2. 2

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  3. 3

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  4. 4

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  5. 5

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  6. 6

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  7. 7

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  8. 8

    X Factor -finaalin kappaleet julki – Saara Aalto esittää 80-luvun jättihitin

  9. 9

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  10. 10

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kirje viipyi yli viikon postissa – Eero, 32, ei päässyt omaan ylennystilaisuuteensa

  2. 2

    Saara Aalto ja puoliso Meri saivat X Factor -tuotannolta harvinaisen poikkeusluvan – ”Ovat vanhempia kuin muut”

  3. 3

    Ystävä petti legendaarisen Sergei Fedorovin – Venäjän supertähti menetti NHL:ssä tienaamansa miljoonat

  4. 4

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  5. 5

    Filippiiniläinen pikaruokalatyöntekijä on kuuluisan kaunottaren kaksoisolento – salaa napatusta kuvasta tuli nettihitti, jopa itse näyttelijä huomioi

  6. Näytä lisää