Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ajokortiton rattijuoppo kiinni hurjan jahdin jälkeen

Viime yönä Hämeenlinnan poliisi joutui hurjaan taka-ajojahtiin. Poliisi ajoi takaa ilman ajokorttia ajavaa humalaista nuorta miestä, jonka pakomatka jatkui vielä piikkimattoon ajamisen jälkeenkin.

Poliisi pysäytti 18-vuotiaan nuorukaisen ensimmäisen kerran yhden aikoihin. Mies jäi kiinni ilman ajokorttia ajamisesta jo neljännen kerran. Hän puhalsi alkometriin 1,5 promillea. Poliisi kutsui miehen kuulusteluun.

15 minuuttia tapahtuman jälkeen Hämeenlinnan poliisi sai uuden ilmoituksen humalaisesta kuljettajasta.

Pian selvisi, että kyseessä oli sama auto kuin aiemmassa tapauksessa.

Poliisin näyttämä pysäytysvalo ei tehonnut, vaan kuljettaja päätti lähteä karkuun. Auto ajoi pitkin kävelyteitä ja parkkipaikkoja pahimmillaan 85 km tuntinopeudella. Niillä teillä, joita pitkin ajo on ylipäänsä sallittua, nopeusrajoitus oli 30 km/h.

Kävelyteiltä kuljettaja jatkoi Harvialantielle, jossa hän ajoi 125 km tuntinopeutta 60 km rajoitusalueella. Lopulta matka kääntyi kohti Hämeenlinnan keskustaa.

Auto ajoi liikenneympyrässä poliisin piikkimattoon, jolloin sen vasemmanpuoleiset renkaat tyhjenivät. Tästä huolimatta auto jatkoi Lahdentietä Lahden suuntaan, pelkillä vanteilla ajaen pahimmillaan 90 km tuntinopeudella. Auto saatiin lopulta pysäytettyä asuntomessualueelle.

Kuljettaja osoittautui samaksi nuorukaiseksi, jota poliisi oli jo aiemmin puhuttanut. Hänet puhallutettiin uudelleen. Tällä kertaa alkometri näytti 1,36 promillen lukemia. Mies otettiin kiinni ja vietiin Hämeenlinnan poliisilaitokselle.

Ajon aikana mies ehti kolhia kahta pysäytystä yrittänyt poliisiautoa, mutta henkilövahingoilta onneksi vältyttiin.

Hämeenlinnan liikenteessä oli muutenkin tapahtumarikas yö.

Hieman puolenyön jälkeen Kaivokadun ja Turuntien risteyksessä sattui pikavuorobussin ja henkilöauton kolari. Noin tuntia aiemmin Hangasmäen kohdalla henkilöauto törmäsi tielle karanneeseen hiehoon. Hieho kuoli ja auto vaurioitui ajokelvottomaksi, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  6. 6

    CNN laski: Trumpilla yhä täyttämättä lähes 2000 virkaa

  7. 7

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  8. 8

    Pariskunta putosi jäihin Espoossa: Sukeltajat etsivät turhaan yli tunnin – sitten tuli helpottava tieto

  9. 9

    Epäonninen kaatuminen ratkaisi kultamitalitaiston – pettynyt norjalaistähti kommentoi kitkerästi

  10. 10

    Postimatkasta tuli eloonjäämiskamppailu: 53-vuotias Patrik vajosi jäihin ja oli tunnin elottomana

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  2. 2

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  3. 3

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  4. 4

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  7. 7

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  8. 8

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  9. 9

    Playboyssakin poseerannut ensimmäinen somekaunotar Christine Dolce on kuollut vain 35-vuotiaana

  10. 10

    Viisuvoittaja Loreenin räväkkä esitys varasti huomion – rinta lipui ulos topista: ”Miksi naiset eivät saisi olla puolialastomana?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  8. 8

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  2. 2

    Joel, 24, voitti melkoiset häärahat televisiossa – kisa katkesi huippukysymykseen

  3. 3

    Janne Ahonen, 39, koki jotakin ainutkertaista ilmalentonsa aikana

  4. 4

    Kuvat: Vähäpukeinen Salkkarit-kaunotar räväytti fetissihenkisenä – esiintyi sidottuna suorassa Putous-lähetyksessä

  5. 5

    Haluatko miljonääriksi: Jani, 60, teki erikoisen valinnan ja putosi – olisitko osannut kysymyksen lastenelokuvasta?

  6. Näytä lisää