Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ei Nobelin rauhanpalkintoa Ahtisaarelle

Nobelin rauhanpalkinnon saavat Muhammad Yunus ja Grameen-pankki.

Grameen-pankkia pidetään eräänlaisena "köyhien pankkina". Taloustieteilijä Yunus perusti Grameenin vuonna 1976 jakamaan mikroluottoja, yhteiskunnan vähäosaisimmille myönnettäviä pienlainoja. Hän uskoi, että köyhät kyläläiset voisivat päästä ahdingostaan, jos vain saisivat muutaman euron alkupääomaa.

- En voi uskoa tätä. Olen valtavan iloinen ja kiitollinen, Yunus sanoi Norjan yleisradioyhtiölle NRK:lle Bangladeshista.

Ennakkosuosikki presidentti Martti Ahtisaari jäi siis jälleen ilman Nobelin rauhanpalkintoa. Hän oli ehdolla työstään rauhanvälittäjänä Indonesian hallituksen ja Vapaa Aceh -liikkeen GAMin välillä.

Palkinnon arvo on runsaat miljoona euroa.

Muhammad Yunus aikoo lahjoittaa koko palkintosumman "hyviin tarkoituksiin". Yunus sanoo käyttävänsä rahoja muun muassa projektiin, jonka avulla pyritään tuottamaan halpaa ja ravitsevaa ruokaa köyhille.

Hän suunnittelee ohjaavansa varoja myös silmäsairaalalle, juomaveden saatavuuden parantamiseen ja terveydenhuoltoon.

- Lahjoitan kaikki rahat näille hankkeille ja yrityksille. Ne ovat täysin sosiaalisia eivätkä voittoa tavoittelevia organisaatioita.

Ahtisaari: Nobel meni
hyvään osoitteeseen

Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi ehdolla olleen presidentti Martti Ahtisaaren mielestä Nobelin rauhanpalkinto meni hyvään osoitteeseen.

- Sitä on vaikea sanoa, menikö se oikeaan osoitteeseen, mutta hyvään osoitteeseen se meni, Ahtisaari kommentoi bangladeshilaisen Muhammad Yunusin ja Grameen-pankin palkitsemista STT:lle.

- Tunnen pankin ja sen toiminnan, ja sillä on saatu tavattoman paljon myönteistä kehitystä aikaan.Ahtisaaren mielestä viime vuosina on ollut nähtävissä, että Nobelin rauhanpalkinto on muuttumassa enemmän yleiseksi kehityspalkinnoksi.

Hän viittaa Yunusin ohella kenialaiseen ympäristöaktivistiin Wangari Maathaihin, joka palkittiin rauhan Nobelilla 2004.

Muhammad Yunus sai tämän vuoden palkinnon köyhien mikrolainaohjelmasta. Ahtisaaren mukaan tällaisille lainoille on kehitysmaissa valtavasti kysyntää. Hän muistuttaa, että mikrolainat maksetaan yleensä erittäin hyvin takaisin, ja ne hyödyttävät usein eniten köyhiä naisia.

Oma palkinto
kehitystyölle?

Ahtisaaren mukaan palkinnon yhteydessä voidaan käydä keskustelua siitä, kuuluuko kehitystyö Nobelin rauhanpalkinnon piiriin ja mikä lasketaan nykymaailmassa rauhan tekemiseksi.

Hänen mielestään kehitys- ja ympäristötyölle voitaisiin hyvin perustaa oma Nobel. Tällöin perinteisempi rauhan tekeminen ja konfliktinratkaisu voitaisiin pitää omana alueenaan.

- Ehkä olisi paikallaan perustaa erillinen palkinto kehitystä tukemaan, Ahtisaari pohtii.Ahtisaari itse oli ehdolla Nobelin saajaksi Indonesian Aceh-maakunnan rauhanneuvottelujen vetämisestä. Hän johtaa parhaillaan kansainvälisiä neuvotteluja Kosovon tulevaisuudesta.

Ahtisaari kertoi Helsingin Sanomille tänään ettei halua enää tulla esitetyksi Nobel-ehdokkaaksi. Asiasta kertovat lehden nettisivut.

- En halua olla joka vuosi tällaisten spekulointien kohteena, Ahtisaari sanoi HS:lle.

Ahtisaari oli vahva ennakkosuosikki Nobelin rauhanpalkinnon saajaksi vedonlyöntitoimistoissa ja viestimissä.

Asiantuntija: Pienlaina
innostaa kohentamaan elinoloja

Suomalainen mikroluottoasiantuntija iloitsee Nobelin rauhanpalkinnon saajan valinnasta. Palkinto on tunnustus koko pienlainajärjestelmälle, arvioi Suomen Mikroluoton toimitusjohtaja Marika Lohi.

- Tosi mieletön juttu, aivan ihana juttu. He ilman muuta ansaitsevat palkinnon, hän hehkuttaa.

Lohi arvostaa Muhammad Yunusia etenkin siksi, että tämä uskoo lainanottajien mahdollisuuksiin parantaa omaa elämäänsä. Toiminta on erittäin onnistunutta, sillä takaisinmaksuprosentti nousee lähelle sataa.

- Nämä eivät ole avustuksia, vaan ihmiset muuttavat itse elämäänsä. Sillä tavalla lainansaajat ovat aivan oikeita asiakkaita hänelle eivätkä autettavia säälittäviä tyyppejä.

Yunusin perustama Grameen-pankki lainaa rahaa ainoastaan ryhmille. Näin naiset pystyvät jakamaan kokemuksiaan ja oppimaan toisiltaan yrittämisestä.

Lohi kertoo nähneensä Intiassa, kuinka vastaavat ryhmät ovat kohentaneet naisten arvostusta. Kun naiset saavat luottoa, kyläläiset ovat alkaneet pitää heitä oikeina yrittäjinä. Ryhmät ovat innostuneet laajentamaan toimintaansa myös alkuperäisen idean ulkopuolelle.

- He ovat pystyneet viemään poliittisia asioita eteenpäin, hankkimaan paikalle kaivon tai muuta.Lohi itse tapasi Yunusin, kun tämä kävi muutama vuosi sitten Suomessa.

- Hän on laaja-alainen, aika sydämellinen ihminen. Hänessä on sellaista hengellisyyttä siinä, miten ihmisiä arvostetaan.

(IS-STT)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. 6

    Klamydia heitti tappelupukarit ulos kesken keikan Tampereella, yleisöltä raikuvat aplodit – ”Saatiin urpot ulos”

  7. 7

    Karmea löytö Mosulin läheltä: Maanvajoaman joukkohaudassa voi olla jopa 4000 Isisin uhria – ”Tämä on paikka, jossa tunnet surun”

  8. 8

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Näin Norjan kohuhiihtäjä Emil Iversen reagoi Sami Jauhojärven saunakutsuun: ”Odotan tapaamista innoissani”

  10. 10

    Näinkö Suomeen saataisiin mäkihyppymitali? Lahden mäkimontun jättiruudulla nähtiin melkoinen yllätys

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  2. 2

    Petter Northugin viesti tv-kameran edessä Emil Iversenille: ”Hyvä, että kaadoit myös suomalaisen”

  3. 3

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  4. 4

    Skandaali Oscareissa! Väärä elokuva julistettiin voittajaksi – paras elokuva olikin Moonlight

  5. 5

    Helsinkiläismies eli niin kuin naistenlehdissä kehotettiin – tässä kuvassa hän lataa kotona akkuja

  6. 6

    Norjalaiset raivostuivat Emil Iversenin nöyryyttämisestä suorassa lähetyksessä

  7. 7

    Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan – menikö kohuttu tilanne todellakin 50–50?

  8. 8

    Nokian murhaepäily: 17-vuotiaan tytön kuolinsyy selvisi

  9. 9

    Aino-Kaisa Saarinen kertoo hetkestä, jolloin hänen unelmansa romahti: ”Vastauksena oli hiljaisuus”

  10. 10

    Mieti ennen kuin ostat: Uudesta Nokia 3310 -puhelimesta paljastui paha puute

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Katri Sorsalta kuitti Anu Saagimille: ”Eestissä nainen näyttää herättyään tältä, meillä Suomessa tältä...”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Menettikö Suomi varman mitalin sunnuntaina? Krista Pärmäkoskelta napakka vastaus

  3. 3

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  4. 4

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  5. 5

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  6. Näytä lisää