Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Presidentti ei vähentäisi rauhanturvaajia Afganistassa

Tasavallan presidentti Tarja Halonen ei lähtisi vähentämään suomalaisten rauhanturvaajien määrää Afganistanissa.

Halonen perustelee Yleisradiolle antamassaan haastattelussa maan tarvitsevan nyt normaalia korkeampaa turvallisuustasoa elokuussa lähestyvien presidentinvaalien takia.

Suomalaiset sotilasosastot ovat joutuneet Afganistanissa viime viikkoina useita kertoja aseellisten välikohtausten osapuoleksi. Viimeksi suomalaisia kohti tulitettiin torstaina. Julkisuudessa on jo ehditty vääntää kättä, pitäisikö suomalaisia joukkoja vetää epävakaalta alueelta pois.

Esimerkiksi vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki sekä ulkomaankauppa- ja kehitysministeri Paavo Väyrynen ovat jo esittäneet joukkojen vetämistä alueelta.

Halosen mukaan rauhanturvaajia on kuitenkin oltava nykyinen määrä. Aseellisista välikohtauksista huolimatta hän korostaa, että Suomi ei ole sotaa käyvä osapuoli maassa, Yle kertoo.

Vanhanen: Kokemus
arvioidaan vaalien jälkeen
Pääministeri Matti Vanhasen (kesk.) mukaan operaation sotilaalliset riskit on tiedostettu Suomessa erittäin hyvin.

Lauantaina Urjalan Pentinkulmanpäivillä puhunut pääministeri sanoi, että Suomi arvioi kokemuksiaan Afganistanista, kun presidentinvaalit on saatu turvattua. Suomi ei ole käynyt keskustelua siitä, että tilanteen kärjistyessä tehtävästä vetäydyttäisiin pois.

- Tilanteen kärjistymisen mahdollisuus otetaan aina huomioon päätettäessä operaatiosta ja suunniteltaessa sitä.

Vanhasen mukaan olisi kuitenkin väärin sanoa, että tilanteen kärjistyminen ei vaikuttaisi mihinkään.

- Totta kai se vaikuttaa. Haluamme pitää riskitason hyväksyttävänä. Ennen kuin vaalit on pidetty tilanne saattaa nykyisestäänkin kärjistyä. Juuri siksihän siellä tarvittiin lisäjoukkoja, jotta tilanne kyetään pitämään rauhallisena vaalien organisoimiseksi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  3. 3

    Video: Kieli keskellä suuta – näin rekkakuski Petri hoitaa Suomen historian suurimman erikoiskuljetuksen käännökset

  4. 4

    Rajut suunnitelmat hämmentävät Ylen henkilökuntaa – ”Ihmiset jopa peloissaan”

  5. 5

    Laulajakaunotar kohautti täysin läpikuultavalla haalarilla – samankaltainen roisi luomus nähty myös Susanna Penttilän yllä

  6. 6

    Mitä tapahtui Meg Ryanin kasvoille? Uudet kuvat hämmentävät – julmia vertauksia vahanukkeen

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  8. 8

    Herättääkö illan Pomo piilossa -jakso taas myötähäpeää? Kotipizzan toimitusjohtaja hapsottavassa peruukissa ja oranssissa tekorusketuksessa

  9. 9

    ”Vetelät ovat jo niin sanotusti housuissa” – Sami Jauhojärveltä voimakas kannanotto hiihtoa ravistelevaan skandaaliin

  10. 10

    Poliisi tutkii tapon yritystä Raisiossa – osallisina keski-ikäinen nainen ja nuori tyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  4. 4

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  5. 5

    Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  6. 6

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  7. 7

    Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

  8. 8

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  9. 9

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  10. 10

    Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  3. 3

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. 6

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  7. 7

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  3. 3

    Video: Kieli keskellä suuta – näin rekkakuski Petri hoitaa Suomen historian suurimman erikoiskuljetuksen käännökset

  4. 4

    Rajut suunnitelmat hämmentävät Ylen henkilökuntaa – ”Ihmiset jopa peloissaan”

  5. 5

    Laulajakaunotar kohautti täysin läpikuultavalla haalarilla – samankaltainen roisi luomus nähty myös Susanna Penttilän yllä

  6. Näytä lisää