Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lakko uhkaa useaa teollisuuslaitosta

Teknologiateollisuuden toimihenkilöille ei saatu aikaan uutta työehtosopimusta ilman lakonuhkaa.

STTK:lainen Toimihenkilöunioni aikoo pistää 2 500-3 000 jäsentään lakkoon 6-7 yrityksessä 22. lokakuuta.

Liitto kertoo maanantaina, mitä yrityksiä lakonuhka koskee. Silloin se myös jättää lakkovaroituksen, josta liiton hallitus päätti lauantaina.

Teknologiateollisuuden toimihenkilöitä työskentelee elektroniikka- ja sähköteollisuudessa, kone- ja metalliteollisuudessa sekä metallien jalostus- ja tietotekniikka-alan yrityksissä.

Toimihenkilöunionin puheenjohtaja Antti Rinne (sd.) arveli lauantaina, että lakko toteutuessaan pysäyttäisi nopeasti tuotantolaitoksia eri puolilla maata.

Tämän jälkeen sopua noin 30 000 toimihenkilöä koskevasta sopimuksesta aletaan hakea valtakunnansovittelija Juhani Saloniuksen johdolla. Virallinen sovittelu alkaa jo tiistaina. Salonius yritti auttaa sopimuksen teossa jo tätä ennenkin "vapaaehtoisessa sovittelussa".

Kiistaa palkkaratkaisun muodosta

Rinteen mukaan neuvottelut kariutuivat ennen muuta kiistaan palkkaratkaisun muodosta. Osapuolet olivat eri mieltä siitä, miten yrityskohtaisesta palkkaerästä sovitaan. Työntekijäpuoli halusi myös painottaa enemmän euromääräisiä korotuksia.

Työnantajia edustavan Teknologiateollisuus-liiton johtaja Risto Alanko sanoi, että toimihenkilöille oli tarjolla samanlainen palkankorotustaso ja samat rakenteelliset uudistukset, joista sovittiin jo keväällä teknologiateollisuuden työntekijöille ja ylemmille toimihenkilöille.

Työntekijäpuolen haluama niin sanottu sekalinja olisi nostanut suhteessa eniten alimpia palkkoja ja taulukkopalkkoja. Rinteen mukaan tämä olisi hyödyttänyt matalapalkkaisia naisia.

Toimihenkilöunioni ei halunnut hyväksyä sitä, että paikallisesti jaettavan palkankorotuserän suuruus riippuisi siitä, sovitaanko sen jakamisesta yrityksessä vai ei.

Teknologiateollisuuden muiden henkilöstöryhmien sopimuksissa paikallinen korotuserä jää pienemmäksi, ellei sopua synny.

Rinteen mukaan nyt myös toimihenkilöille tarjottu malli johtaa siihen, että työnantaja pyrkii sanelemaan, miten korotukset jaetaan, ja niin halutessaan selviää pienemmillä korotuksilla.

Osapuolilla oli myös kiistoja sopimusrajoista eli siitä, milloin sovelletaan toimihenkilöiden työehtosopimusta ja milloin heitä on pidettävä ylempinä toimihenkilöinä, joilla on oma sopimuksensa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  6. 6

    Suomalaismies yritti saada 25 000 euron sairaalakuluja vakuutusyhtiöiltä – joutui mustalle listalle

  7. 7

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  8. 8

    Sastamalan surmakuski peitti kasvonsa oikeudessa – vangittiin epäiltynä kahdesta taposta

  9. 9

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  10. 10

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  4. 4

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  5. 5

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  6. 6

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  9. 9

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  10. 10

    Suomen valtiota ja tuhansia kotikoneita piinannut teinihakkeri vangittiin – petti poliisille antamansa lupauksen

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  2. 2

    Teinitytön murhasta epäilty vangittiin – näytti oikeussalissa keskisormea

  3. 3

    Lukiolaistytön viattomasta kuvasta paljastui härski yllätys – mokasta kasvoi maailmanlaajuinen someilmiö

  4. 4

    Cheyenne Järvinen avautuu vihdoin Janna Hurmerinnan ja Junon avioliiton tuhonneesta salasuhteesta – Juno kiitti kohukaunotarta jälkikäteen

  5. 5

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  6. Näytä lisää