Tuija, Tuire, Vanessa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kepun paperit unohtuivat Sdp:n Backmanin taksiin

Keskustan puoluesihteeri Jarmo Korhonen unohti tärkeät puolueensa paperit samaan taksiin, jonka Sdp:n eduskuntaryhmän johtaja Jouni Backman otti myöhemmin.

Kaupunkitarinan mukaan samaan palaveriin mennyt Backman ei taksikuskin pyynnöistä huolimatta toimittanut papereita takaisin Korhoselle.

Paperisotku tapahtui tammikuun 11. päivän illalla.

Korhonen tuli iltakoneella Kemijärveltä, ja taksi kyyditti lentokentältä Korhosen Kampin-kämppäänsä.

- Viikko-ohjelma, sihteerin tulostama almanakka, energiakannanotto ja joku paperinippu jäi maksaessa. Seuraavana aamuna kello 10 taksinkuljettaja toi paperit puoluetoimistolle, kertoo Korhonen.

- Ei ollut arkaluontoista materiaalia eikä kukaan ole käyttänyt niitä hyväkseen, Korhonen tunnusti.

Backman istahti samaan taksiin myöhemmin Hakaniemessä.

"En katsonut
papereiden sisältöä"

- Tulin puoluetoimistolta, olin menossa valtiovarainministeriöön. Taksinkuljettaja kysyi, että olenko menossa samaan tilaisuuteen kuin Korhonen. En ollut.

- Ilmoitin, että en suin surminkaan koske niihin papereihin.

Ette edes katsonut papereita?

- Ei ollut edes kiusausta. Ei aivoissa vaan selkäytimessä välähti, että tästä ei mitään vaaliskandaalia saa aikaiseksi.

Voiko demarin sanaan aina luottaa?

- Kyllä.

Herrat eivät ole keskustelleet keskenään paperiselkkauksesta. Korhonen sai tiedon Backmanin osuudesta lehdistä. Backman taas kuvitteli, että Korhonen oli käynyt visiitillä SAK:ssa.

IS/ Mika Lehto

  • vaalit2007

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

  6. 6

    Olli Lindholm löysi Vain elämää -ohjelmasta yllättävän ystävän: ”Michael Monroe sanoi, että pyöri sen seurassa”

  7. 7

    Päävalmentaja Reijo Jylhä puhkesi kyyneliin Krista Pärmäkosken MM-hopeasta – onnitteli sankaria kahdella sanalla

  8. 8

    Katso video: Aira Samulin, 90, näyttää miten tanssitaan discoa

  9. 9

    Pilkkiretki sai järkyttävän käänteen – yksi kuoli Säkylän Pyhäjärvellä

  10. 10

    Lari Lehtoselta upea hiihto! Yhdistelmäkilpailulla dramaattinen loppu: Ustjugov päihitti nurin menneen Sundbyn

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Muistatko suomalaisen Pets-duon kohublondit? Katosivat julkisuudesta ja muuttivat elämänsä suunnan täysin – tältä Tiina ja Sini näyttävät nyt

  2. 2

    Cheekiltä odottamaton sukupaljastus suorassa lähetyksessä – ”Wikipediaan voisi lisätä”

  3. 3

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  4. 4

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  5. 5

    Vantaalainen Marja, 68, ihmeissään: Auton tuulilasiin ilmestyi mystinen lappu parkkifirmalta – 3 viikon takaisesta pysäköinnistä

  6. 6

    Naisen salikuva sekoitti internetin – ovatko kaunottaren jalat todella nurinpäin vai huomaatko heti mistä on kyse?

  7. 7

    Iso onnettomuus pysäytti Nelostien – rekat poikittain tiellä, mukana myös henkilöautoja

  8. 8

    Lestadiolaisperheessä kasvanut Johannes, 41, kertoo perheväkivallasta – isä rankaisi tv:n katsomisesta kumiletkulla

  9. 9

    Cheek teki sukupaljastuksen – Wikipedia-sivu meni välittömästi uusiksi

  10. 10

    Ratamoottoripyöräilyn huippulahjakkuus lopetti uransa vain 22-vuotiaana – syyksi paljastui karmea hyväksikäyttö

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  9. 9

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  10. 10

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    MTV:n 24-vuotias teiniäiti odottaa jo kolmatta lastaan – lapsen isä mysteeri, ex-mies julkaisi tylyn viestin

  2. 2

    Sipoolaisen perheenäidin automatka katkesi karulla tavalla Vantaalle – kuului ”järjetön pamaus”

  3. 3

    Tämä oivallus pohjusti Krista Pärmäkosken MM-hopean – ”Se kaivettiin vähän naftaliinista”

  4. 4

    Rannalle ajautui outo ”karvamöykky” Filippiineillä – villit spekulaatiot alkuperästä alkoivat välittömästi

  5. 5

    Ministeriltä kova arvio vuokranantajien hintaveivauksesta – Vuokranantajat vastaa: ”Odotas kun kaivan prosentteja...”

  6. Näytä lisää