Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Thors seikkailee autolla, junalla ja laivalla Euroopan halki

Eurooppaministeri Astrid Thorsin (r.) rutiininomainen kokousmatka Espanjaan muodostui monivaiheiseksi seikkailuksi, kun Islannin tulivuorenpurkaus pysäytti suurimman osan Euroopan lentoliikenteestä.

Thors osallistui Zaragozassa torstaina ja perjantaina järjestettyyn kotouttamisasioita käsitelleeseen ministerikokoukseen, josta poispääsy vaikeutui olennaisesti tuhkapilven takia.

STT:n junasta Saksasta tavoittama Thors kertoo matkustaneensa ensin junalla Zaragozasta Barcelonaan, josta hän jatkoi vuokra-autolla Geneveen. Siellä hän hyppäsi Hampuriin vievään junaan.

-Tässä on päässyt verestämään vanhoja interrail-muistoja, Thors nauraa.Thors nousee myöhään lauantai-iltana laivaan Travemündessä ja saapuu Helsinkiin varhain maanantaiaamuna.

Thors suunnitteli aluksi lentävänsä Barcelonasta Varsovaan ja jatkavansa sieltä Suomeen, mutta Puolan ilmatilan sulkeminen teki suunnitelmat tyhjiksi.

Thors kertoo harkinneensa myös, että jäisi Espanjaan odottamaan tuhkapilven väistymistä ja lentoliikenteen käynnistymistä. Kun pilvi ei kuitenkaan näyttänyt hälventyvän, eurooppaministeri päätti lähteä maata pitkin kohti pohjoista.

Thorsin mukaan matkantekoa ovat mutkistaneet muun muassa Ranskan rautatielakko ja se, että Barcelonassa vuokra-autot uhkasivat loppua kesken, kun lentomatkustajat siirtyivät tien päälle.

Nuoruuden reilauskokemusten ohella Thorsin mukaan matkustamista ovat helpottaneet meppivuodet 1996-2004 Brysselissä ja Strasbourgissa, jolloin Keski-Euroopan rautatiet tulivat tutuksi.

-Eurooppaministeri ei joudu pulaan Euroopassa, Thors letkauttaa.

Matkasuunnitelmat hakusessa

Valtiovarainministeri Jyrki Katainen (kok.) lähti hänkin lauantaina junakyydillä Espanjasta kohti Suomea. Katainen osallistui Madridissa järjestettyyn kaksipäiväiseen EU:n valtiovarainministerien kokoukseen.

Kataisen erityisavustaja Juho Romakkaniemi ei osannut vielä lauantaiaamuna sanoa, mitä kautta ministeri aikoo Suomeen päästä, mutta kohti pohjoista on tarkoitus lähteä.

Romakkaniemi ei osannut myöskään arvioida, milloin ministeri pääsee kotimaan kamaralle.Matkantekoa mutkistaa muun muassa junalippujen kova kysyntä Pohjois-Euroopassa.

-Tästä tulee mielenkiintoinen matka, Romakkaniemi sanoi STT:lle.

Romakkaniemi ei halunnut kommentoida sitä, lähteekö Madridissa niin ikään ollut Suomen Pankin pääjohtaja Erkki Liikanen samalla kyydillä kohti kotimaata.

Kataisen matkatunnelmia latistaa se, että ministerillä on lievä flunssa ja hieman kuumetta.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuva: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  2. 2

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  4. 4

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  5. 5

    Poptähti Justin Bieber jäällä Jari Kurrin ja Jokerien kanssa – ”Osaa se pelata!”

  6. 6

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  7. 7

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  8. 8

    Turvallisuusuhka Kajaanin lentokentällä – poliisi turvaa aseman toimintaa

  9. 9

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  10. 10

    Ringa Ropon suhde lentopallovaikuttajan kanssa päättyi: ”Se oli ja se meni”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  2. 2

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  3. 3

    Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  4. 4

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. 6

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  7. 7

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  8. 8

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  9. 9

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  10. 10

    Tutkijalta murska-arvio Trumpin esiintymisestä – meni Clintonin virittämään ansaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  7. 7

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuva: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  2. 2

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  4. 4

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  5. 5

    Poptähti Justin Bieber jäällä Jari Kurrin ja Jokerien kanssa – ”Osaa se pelata!”

  6. Näytä lisää