Keijo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kohu-Tuntematon jakoi mielipiteet

Ohjaaja Kalle Holmberg on tyytyväinen näkemäänsä.

- Linnan teksti on onnistuttu tuomaan upealla tavalla tähän päivään. Tämä on ihan 100-prosentista tavaraa.

- Näytelmässä yhdistettiin hienosti video näyttämötyöskentelyyn. Videopätkät sopivat hyvin kokonaisuuteen.

- Vaikea tästä on mitään pahaa sanoa. Mielestäni näytelmä oli erittäin onnistunut. Se oli modernistinen kuvaus sodasta, Vesa Huovila tuumii.

Hänen vaimonsa on samoilla linjoilla. - Esitys toi hyvin esiin sodan mielipuolisuuden. Minusta siinä tartuttiin hyvin myös nykyajan asioihin, Oili Huovila miettii.

Irmeli Heikosesta näytelmä oli onnistunut.

- Ainakin yleisö otti sen hyvin vastaan. Itsekin taputin pitkään. Näytelmässä kaikki tuntui loppujen lopuksi loksahtavan mukavasti paikalleen.

- Lopussa tapahtuvan ampumisen merkitystä en ehkä aivan täysin ymmärtänyt. Saattaa toki olla, että hoksaan sen vasta kotona. - Kaikkien niiden ihmisten ampuminen tuntui pahalta. Jäi vähän paha maku suuhun, kommentoi keravalainen Sirkka-Liisa Järvenpää näytelmän loppua tuoreeltaan IS:lle.

- Se oli epämiellyttävää, jatkoi puoliso Viljo Järvenpää.

Ampumiset toivat eläkeläispariskunnalle väistämättä mieleen Jokelan tragedian.

- Kun tietää mitä siellä Jokelassa tapahtui, tämä oli jotenkin vähän sopimaton yhdistelmä.Näytelmä sai kuitenkin hyvän kokonaisarvosanan.

Tanssija-koreografi ja Talent-ohjelman tuomari Sami Saikkonen ylisti uutta Tuntematonta jo väliajalla.

- Tämä palauttaa uskon teatteriin. Tällaista assosiaatioiden määrää ei voi tehdä elokuvissa, Saikkonen hehkutti.

- Taiteen yksi tehtävä on herättää keskustelua. Onnittelut Kansallisteatterille ja erityisesti (pääjohtaja Maria-Liisa) Nevalalle siitä, että suuren talon johtaja uskaltaa ottaa tällaisen mukaan ohjelmistoon.

- Ehkä se Halosen ampuminen kirpaisi eniten. Lähinnä se oli yllättävää, tuumivat veljekset Pekka ja Matti Lindgren.

- Yleisö oli sen jälkeen aika vaitonainen, varsinkin vanhempi väki.

Kokonaisuudessaan näytelmä sai hyvän arvosanan.

- Erikoinen se oli, mutta se on nykyaikaa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  4. 4

    Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

  5. 5

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  6. 6

    MTV: Äiti ratkesi ryyppäämään ruotsinlaivalla – henkilökunta joutui ottamaan lapset hoiviinsa

  7. 7

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  8. 8

    Lions Club seisottaa järvellä ”talvisodan kersanttia” sementtiä jaloissa – erikoinen jäidenlähtökisa suututti reserviupseerit

  9. 9

    Nasa ilmoitti ”aurinkokuntamme ulkopuolisesta löydöksestä” – tiedotustilaisuus luvassa keskiviikkona

  10. 10

    Saara Aalto esittelee prinsessaleikkejä Maria Veitolalle – juontaja pakenee ulos: ”Sisällä tapahtuu pöyristyttäviä asioita”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  2. 2

    Donald Trumpin Tiffany-tytär, 23, nolattiin muotitapahtumassa – kukaan ei halunnut istua vieressä: ”Ihmiset pakenivat”

  3. 3

    194-senttisen suomalaisen teinitytön temppu hätkäytti NBA-leirillä – valmentaja: ”Häntä yritetään repiä joka paikkaan”

  4. 4

    Sastamalan surmakuskin vaimo hakee eroa

  5. 5

    Emmerdalesta tuttu näyttelijä kihlautui Britannian väkivaltaisimman ja vaarallisimman vangin kanssa: ”Olen rakastunut häneen”

  6. 6

    Äiti ihmettelee, miksi kuollut poika saa yhä karhukirjeitä – ”Häntä uhataan oikeuden­käynneillä”

  7. 7

    Rakastunut Olli Lindholm kertoo ensi kertaa: Tällainen on uusi naisystävä Eveliina, 35: ”En ole koskaan tavannut hänen kaltaistaan”

  8. 8

    Jumboksi jääneeltä Hanna Sumarilta kova purkaus TTK:sta – koki karvaan pettymyksen: ”Tulin tosi surulliseksi”

  9. 9

    Vanhojen tanssien pukuloistoa – katso lukijoiden upeat kuvat juhlapuvuista!

  10. 10

    Hurjat rakkauskilot: Vaimo jättää Askon WhatsApp-viestillä yhtäkkiä: ”Miksei soittanut ja kysynyt, voidaanko nähdä?”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Prisman kassamyyjä sai pyörätuolimiehen itkemään Helsingissä – jonossa ollut Jatta riensi apuun: ”Olin niin kiukkuinen”

  2. 2

    Tutkijat tekivät pelottavan löydön merenpohjasta 10 kilometrin syvyydestä

  3. 3

    MTV: Saara Aalto kärsii kiusallisesta ja kivuliaasta naistentaudista: ”Ei parannuskeinoa”

  4. 4

    Pekka Vähäsöyrinki tunnusti Mika Myllylän haudalla, milloin dopinginkäyttö alkoi: ”Siinä hetkessä annoin periksi”

  5. 5

    Nuori mies jäi kiinni pettämisestä nololla tavalla – typerä töppäys sosiaalisessa mediassa kavalsi

  6. 6

    Stubb opetti Trumpille faktoja Ruotsista – viesti sytytti kiivaan keskustelun

  7. 7

    Kanadan hurmuriministeri sai Ivanka Trumpin pasmat sekaisin – flirttaileva kuva leviää vauhdilla

  8. 8

    Vuosikymmeniä mietityttänyt arvoitus ratkesi – Harri Kirvesniemi kertoo, miksi hiihti aina pää kenossa

  9. 9

    Sunnuntailisät pois, työpäivän pituus 12 tuntiin? ”Tehdään työtä silloin, kun sitä on”

  10. 10

    Donald Trumpilta outo viittaus Ruotsiin: ”Katsokaa, mitä tapahtui eilen illalla Ruotsissa – kuka olisi uskonut?”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    WhatsAppiin tärkeä uudistus - saattaa muuttaa sen käytön täysin

  2. 2

    Huippukokin pari niksiä: Näin syntyy fantastinen makaronilaatikko

  3. 3

    Prinsessa Madeleinen dekoltee varasti huomion hovin juhlaillallisella – edusti upeana syvään uurretussa iltapuvussa

  4. 4

    Jättiyllätys! Cheyenne Järvinen viettelee sinkkuna uudessa Temptation Island Suomessa

  5. 5

    Kimmo, 47, heräsi yöllä karmeaan jysähdykseen – rekan lava syöksyi läpi talon seinästä: ”Ajattelin, että nyt sortuu torppa”

  6. Näytä lisää