Onni, Sisu

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

18 vangittu ryöstöyrityksestä

Kaikkiaan kahdeksantoista henkilöä on vangittu epäiltyinä osuudesta Liedossa viime viikolla tapahtuneeseen rahankuljetusauton ryöstöyritykseen.

Epäillyistä yksitoista otettiin kiinni rikospaikalta ja vangittiin loppuviikosta. He ovat suomalaisia, virolaisia ja ruotsalaisia miehiä. Seitsemän muuta epäiltyä on vangittu poissaolevina. Viimeisimmät vangitsemispäätökset tehtiin maanantaina.

Poliisi esti viime keskiviikkona Liedossa ryöstön, jonka rikolliskopla aikoi tehdä rahankuljetusautoon. Sama ryhmä on poliisin epäilyn mukaan vastuussa viime helmikuussa Suomen Pankin Turun konttorilla tehdystä raha-auton ryöstöstä.

Poliisi julkisti maanantaina uusia yksityiskohtia Liedon ryöstöyrityksestä. Poliisin mukaan kopla suunnitteli tekonsa tarkasti, esimerkiksi tarkkailemalla raha-auton reittejä etukäteen.

Toinenkin G4S Cash Services Oy:n työntekijä oli mukana Turun ryöstöliigassa. 23-vuotias mies ei ollut työsuhteessa yritykseen: hän työskenteli yhtiössä vain satunnaisesti.

23-vuotias vangittiin perjantaina samaan yhtä aikaa yhtiön entisen kuljetuspäällikön kanssa. Yhteensä vangittuja on 16.

Sekä 23-vuotiasta että 26-vuotiasta ex-päällikköä epäillään Suomen Pankin sisäpihalla helmikuussa tapahtuneesta rahankuljetusauton ryöstöstä.

Turun keikka oli liigan ensimmäinen. Toinen keikka jäi yritykseksi, kun poliisi esti rosvojen aikeet Liedon liikekeskuksessa viime keskiviikkona.

Poliisi oli liigan jäljillä keväästä saakka. Liiga valmistautui Liedon keikkaan huolella. Keikkaa harjoiteltiin loppukesästä ja alkusyksystä paikan päällä useita kertoja. Poliisi oli todistamassa rosvojen harjoituksia.

- Harjoituksia oli useita kymmeniä. Poliisi seurasi rikoksen valmistelua aseettomana. Se oli todella turhauttavaa, tutkinnanjohtaja, rikostarkastaja Teijo Ristola krp:sta sanoo.

Ristolan mukaan nykyistä lainsäädäntöä pitäisikin muuttaa pikaisesti niin, että myös Suomessa rikoksen valmistelu tulisi rangaistavaksi.

- Ruotsalaiset kollegat ovat olleet todella ihmeissään Suomen tilanteesta. Ruotsissahan rikoksen valmistelu on ollut rangaistavaa jo kauan, Ristola sanoo.

Viisi miestä saapui Liedon Keisvuoren hautausmaan pysäköintipaikalle kahdella autolla keskiviikkoiltana. Molemmat autot, Saab 93 Sport Sedan ja Volkswagen Saran, oli varastettu Ruotsista.

Autot lähtivät kohti Liedon liikekeskusta heti sen jälkeen kun G4S:n rahankuljetusauto oli lähtenyt Turusta kohti Lietoa. Miehillä oli arvokuljetusyhtiön autojen liikkeistä ja ajoreiteistä tarkat tiedot. Yhtiön asiakirjoja löytyi mm. liigan käytössä olleesta asunnosta Helsingistä.

Yksi miehistä jätettiin vartioon liikekeskuksen takapihalle, ja autot palasivat tämän jälkeen takaisin hautausmaan pysäköintipaikalle. Kun rahankuljetusauto saapui liikekeskuksessa sijaitsevan S-Marketin takapihalle, vartioon jätetty ruotsalaismies ilmoitti asiasta hautausmaan pysäköintipaikalla odottaville tovereilleen.

Helsingin poliisilaitoksen valmiusyksikkö Karhu pysäytti molemmat autot, kun ne olivat lähdössä kohti liikekeskusta . Kolme autossa olleista jäi kiinni, mutta yksi ruotsalaismies pääsi pakoon. Liikekeskuksen takapihalla vartiossa ollut ruotsalaismies pääsi myös pakoon.

Rikollisilla oli myös varasuunnitelma.

- He olisivat iskeneet seuraavassa auton pysähdyspaikassa, jos ryöstö marketin takapihalla olisi epäonnistunut. Paikka on hyvin lähellä S-Marketia, Ristola sanoo.

Rikolliset olivat varustautuneet myös tulevaa pakoa varten huolellisesti. Oripäässä, noin 40 kilometrin päässä Liedosta odotti vuokrattu kuorma-auto, jonka umpinaiseen tavaratilaan oli rakennettu makuu- ja oleskelutilat usealle henkilölle. Makuutiloissa oli mm. patjat ja makuupussit valmiina. Autosta löytyi myös runsaasti ruokatarvikkeita.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  5. 5

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  6. 6

    Ville Haapasalo täyttää 45 vuotta! Katso, mitä 26 vuotta Venäjällä tekee miehelle

  7. 7

    Axl Smith kuvasi myös ystävänsä seksipuuhat – esitteli videon WhatsAppin ”Haippiringissä”

  8. 8

    Säilytätkö rojua turhaan? Ainakin nämä 20 asiaa voit heittää surutta menemään

  9. 9

    Kommentti: Suomalaishiihtäjän totaalinen romahdus sotki valinnat – Mari Laukkanen nousemassa yllättäen MM-viestiin

  10. 10

    K-18, sisältää täysin sopimatonta kieltä! Nämä seksirunot eivät kelvanneet Kalevalaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Diabetes on hiipivä sairaus – tunnista 20 kavalaa merkkiä

  2. 2

    Miksi apeat pronssimitalistit repesivät yhtäkkiä nauramaan? Jauhojärvi paljasti IS:lle Niskasen sanat palkintopallilla

  3. 3

    Kuvat: Isännöitsijää odotti asukkaan kodissa puistattava yllätys

  4. 4

    Haiseeko pyykkisi pahalta pesun jälkeen? Näin pääset hajuista eroon

  5. 5

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  6. 6

    Se hetki, kun Ryan Gosling tajuaa virheen – näyttelijältä verraton reaktio Oscar-sekoiluun

  7. 7

    Tv-katsojat hieraisivat silmiään: Anssi Kela näkyi neljällä kanavalla yhtä aikaa – ”Onko tässä enää mitään tolkkua”

  8. 8

    ”Uimarenkaat omasta takaa” Katri Sorsan rehellinen kuva kertoo enemmän kuin tuhat sanaa

  9. 9

    Näin Suomi kikyttää – eri alojen työntekijät kertovat, kuinka kiky-tunnit käytetään: ”Käymällä vessassa ajan kanssa tai keittämällä kahvit”

  10. 10

    Joillakin uni tulee minuuteissa – näillä vinkeillä olet yksi heistä

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  6. 6

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  7. 7

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  8. 8

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  9. 9

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  10. 10

    Sliipatun pukumiehen kodista paljastui mykistävä yllätys – toukat ryömivät isännöitsijää vastaan

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Helsingin käräjäoikeudelta karmea moka: julkaisi vahingossa Axl Smithin uhrien nimiä

  2. 2

    Axl Smithin WhatsAppin ”Haippirinki” paljastui – karut viestit julki: ”Bongokausi korkattu”

  3. 3

    Mitä Marit Björgen kuiskasi Krista Pärmäkosken korvaan maalissa? Norjalaistähti paljasti lohduttavat sanat

  4. 4

    Suomen huoltopäällikkö myöntää virheen Pärmäkosken suksivalinnassa – suurin ongelma ei ollut voitelussa

  5. 5

    Yksi uhreista ihastui Axl Smithiin syvästi – asiakirjat paljastavat surullisia yksityiskohtia suhteesta

  6. Näytä lisää