Torsti

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Ravintoloitsija sekoitti tyrmäystippoja tyttöjen ruokaan

Tyrmäystippoja käyttänyt seksuaalirikollinen tuomittiin äskettäin Helsingin hovioikeudessa yli kahden vuoden ehdottomaan vankeusrangaistukseen.

Kyse on harvinaisesta tapauksesta, jossa tyrmäystippojen käyttö on saatu aukottomasti todistettua oikeudessa. Ulkomaalaissyntyinen keski-ikäinen ravintoloitsija antoi ainakin yhdelle pahoinpitelemälleen tytölle salaa nopeavaikutteista unilääkettä, jonka hän sekoitti riisiruokaan.

Mies tuomittiin törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta, kahdesta lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä ja pahoinpitelystä. Hän teki rikokset 2000-01.

Lisäksi syyksi luettiin pari vuotta myöhempi rattijuopumus. Hovioikeus ei muuttanut käräjäoikeuden aiempaa tuomiota.

Mies on vasta nyt joutumassa teoistaan vankilaan. Toistaiseksi ainoa vapaudenmenetys on ollut kolmen päivän pidätysaika lähes kolme vuotta sitten.

Tämä on häkellyttänyt helsinkiläistyttöä, joka oli 16-vuotias joutuessaan huumatuksi marraskuussa 2001.

- Minulle tämä on ollut kuin auki oleva haava. Vieläkään en tiedä varmuudella, miten tämä päättyy, sillä hänellä on yhä aikaa hakea valituslupaa korkeimmalta oikeudelta, nykyään 19-vuotias tyttö sanoo.

Tyttö jäi oikeudessa erikoiseksi väliinputoajaksi, sillä häntä ei katsottu seksuaalirikoksen uhriksi lainkaan.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  2. 2

    Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

  3. 3

    Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

  4. 4

    La La Landin ennätyshaaveet murenivat

  5. 5

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Jimmy Kimmel käynnisti illan rajulla Trump-pilalla: ”Muistatteko, kun Oscar-gaala vaikutti rasistiselta?”

  8. 8

    Poliittinen protesti leviää Oscar-gaalassa – tästä on kyse asujen mystisessä sinisessä nauhassa

  9. 9

    Oscar-yleisö herkistyi – nousi kunnioittamaan unohdettua 98-vuotiasta Nasa-legendaa

  10. 10

    Mitkä sääret! Julmaa kritiikkiä saanut Hanna Sumari, 58, tanssi ylpeänä minimekossa – esitys meni mönkään: ”Olit pihalla koko ajan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  2. 2

    Iivo Niskanen paljasti Ylellä, mitä sanoi Norjan tähtihiihtäjälle maalissa – Sami Jauhojärvi latasi perään täyslaidallisen

  3. 3

    4 eri mitoilla varustettua miestä avautuu seksielämästään: ”Teen parhaani sillä, mitä minulla on”

  4. 4

    Iivo Niskasen kaatanut Emil Iversen haluaa kotiin Lahden MM-kisoista – Norjan päävalmentajalta täystyrmäys

  5. 5

    38-vuotiaasta ostos-tv:n emännästä nousi mieletön seksisymboli – ”Muistuttaa ajasta ennen internetiä”

  6. 6

    Näin Emil Iversen perusteli törmäykseen johtanutta ratkaisuaan heti kisan jälkeen

  7. 7

    Nainen lähetti exälleen anteeksipyynnön – mies palautti kirjeen punakynämerkinnöillä, some sekosi

  8. 8

    Törmäys norjalaisen kanssa vei Suomelta MM-kullan – Iivo Niskanen kirosi maaliviivalla

  9. 9

    Venäjän hiihtomaajoukkueessa kytee mehevä riita – supertähti nöyryytti sprinttipariaan julkisesti

  10. 10

    Terhi Kiemungille potkut perussuomalaisista

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Julkkiksilta sataa tukea rumaksi haukutulle Maria Veitolalle – Rakel Liekiltä tyhjentävä kommentti

  2. 2

    Helsinkiläinen Nina, 44, avautuu isäpuolen järkyttävistä teoista: ”Äiti katseli vierestä, mutta ei koskaan puuttunut”

  3. 3

    Kummisetä antoi 10-vuotiaalle tyttärelle lahjarahaa – Kela rokotti koko perheeltä 341,52 euroa/kk

  4. 4

    Traaginen onnettomuus Helsingissä – työkoneen kauha osui kävelijään, nainen kuoli vammoihinsa

  5. 5

    Tarkista ja kuuntele: Mikä oli Suomen listaykkösenä, kun sinä synnyit?

  6. 6

    Yleinen virhe wc-pöntöllä: Tästä syystä pyttyyn jää helposti ”jarrutusjäljet”

  7. 7

    Anu Saagim haukkui Maria Veitolaa rumaksi suorassa lähetyksessä – Veitola harmistui studioyleisön reaktiosta: ”Yleisö nauraa ja taputtaa”

  8. 8

    Marika saa Espanjassa pitkiä katseita – suomalaiset nimet, jotka eivät toimi ulkomailla

  9. 9

    Nokialla pahoinpidelty 17-vuotias tyttö on kuollut

  10. 10

    Poliisin kuvat: palkitun kissakasvattajan pakastimesta löytyi karmea yllätys – ”Pyörryin, kun sain puhelun”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Tässä kaikki jaetut Oscar-palkinnot – IS seuraa gaalan etenemistä

  2. 2

    Meryl Streep yritti piiloutua Jimmy Kimmelin pilantekoa – yleisö antoi aplodit seisaaltaan

  3. 3

    Nicole Kidman gaalakatastrofin partaalla: koko selän paljastava iltapuku meni rikki matkalla Oscareihin

  4. 4

    La La Landin ennätyshaaveet murenivat

  5. 5

    Scarlett Johanssonin iltapuku paljasti rinnan alla olevan tatuoinnin

  6. Näytä lisää