Jutta

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lautakunta apuun hoitajien kiistassa

Hoitajien joukkoirtisanoutuminen yritetään nyt välttää uusin voimin. Työministeriö määräsi perjantaina erityisen sovittelulautakunnan selvittämään työriitaa. Työtä johtamaan kutsuttiin arkkiatri Risto Pelkonen.

Tällainen lautakunta on harvoin käytetty keino ja sitäkin harvemmin se on näin monilukuinen ja laajapohjainen.

Työriidan osapuolista lautakunnassa istuvat hoitajaliitto Tehyn puheenjohtaja Jaana Laitinen-Pesola (kok.) ja varapuheenjohtaja, kansanedustaja Paula Sihto (kesk.) sekä Kunnallisen työmarkkinalaitoksen johtaja Markku Jalonen (kok.) ja laitoksen valtuuskunnan puheenjohtaja Pekka Palola (sd.).

Enemmän tai vähemmän työriidan ulkopuolisia ovat Pelkosen lisäksi valtiovarainministeriön alivaltiosihteeri Martti Hetemäki, Helsingin apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkonen (kok.), Tehyn keskusjärjestön STTK:n pääsihteeri Leila Kostiainen (sd.) ja tasa-arvovaltuutettu Pirkko Mäkinen.

Lautakunnan perustamista ehdotti sovittelusta tähän mennessä vastannut valtakunnansovittelija Juhani Salonius. Hän ei ole itse mukana lautakunnassa.

Sovittelulautakunnan käyttö työriitojen ratkaisemisessa on melko harvinaista. Taustalla on halu lisätä paineita kiistan ratkaisemiseksi ja ehkä myös helpottaa työriidan osapuolia sovinnon hakemisessa.

MIKÄ LAUTAKUNTA?

- Sovittelulautakunnan käyttäminen on yksi laissakin mainittu tapa sovitella työriitaa.

- Jos työministeriö asettaa lautakunnan, työriidan osapuolet eivät voi kieltäytyä osallistumasta tällaiseen sovitteluun.

- Sovintoon ei kuitenkaan voi pakottaa edes lautakunnan avulla.

- Yleensä lautakunta on ollut suppeampi kuin nyt - puheenjohtajan lisäksi siinä on ollut edustajia vain työriidan osapuolista.

- Viimeksi sovittelulautakuntaa käytettiin vuonna 2001. Sen tekemällä sovintoesityksellä lopetettiin lähes viisi kuukautta kestänyt lääkäreiden lakko.

- Edellisen kerran sovittelulautakunnan käyttöä harkittiin kesällä 2005. Yli kuusi viikkoa kestänyt Paperiliiton lakko saatiin päättymään juuri ennen kuin lautakuntaa oltiin asettamassa.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  3. 3

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  4. 4

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. 6

    Myrkyttääkö narsisti elämääsi? 7 varoitusmerkkiä

  7. 7

    Trump poseeraa Time-lehden kannessa – somessa huomattiin heti: Kuvaan piilotettiin viesti paholaisesta ja viittaus Hitleriin?

  8. 8

    Patrik Laine solmi merkittävän varustesopimuksen – nousee heti keskeiseksi osaksi markkinointia

  9. 9

    Italialaisen mallikaunottaren, 42, härski alastonkuva kauhistuttaa faneja – pani isäpuolensa ja näyttelijä-äitinsä ikuistamaan itsensä jooga-asennossa

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Suuri lihapullatesti oli yhden pienen pyörykän ylivoimaa – ”Heittämällä paras”

  2. 2

    Äidin tekemä Excel-taulukko paljasti kylmän totuuden Nikon tilanteesta – näin poika kuittasi 50 000 € velat

  3. 3

    Psykoosiin ajautunut Kanye West palasi julkisuuteen muuttuneena – ensimmäinen kuva räppäristä poistettiin Instagramista nopeasti

  4. 4

    Aasialaismiehen passikuva hylättiin äärimmäisen kiusallisesta syystä

  5. 5

    Kolme lasta ja äiti kuolivat tulipalossa Helsingin Vuosaaressa – näin tapahtumat etenivät

  6. 6

    Vuosaaren paloasunnossa ei ollut palovaroitinta – äiti ja lapset kuolivat, perheen isä kuuli suruviestin töissä

  7. 7

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  8. 8

    Poliisi kertoi lisää Vuosaaren tragediasta: nuorin uhri 2-vuotias, suurimmat tuhot saunassa

  9. 9

    Näin Patrik Laine asuu Winnipegissä – ”Just ja just osaan käyttää mikroa”

  10. 10

    Juho muutti Espanjaan – kämppä on kylmä ja kallis, eikä ilman villasukkia pärjää: ”Välillä pyyhkäisen hometta seinistä”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    Salkkarit-kaunotar rohkeassa kuvassa – rinnat paistavat läpi henkäyksen ohuesta asusta

  3. 3

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  9. 9

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Teloituksessa kammottava käänne Alabamassa – teloitettava avasi silmänsä ja haukkoi henkeään

  2. 2

    Kuhmossa iso poliisioperaatio – partioita Oulun ja Itä-Suomen poliisista

  3. 3

    Kauniista ja rohkeista tuttu näyttelijä menehtyi – yli 2000 jakson elämäntyö saippuaoopperoissa

  4. 4

    Alusvaatemalli Alyssa, 20, matkustelee maailman luksuskohteisiin ilmaiseksi – vanhemmat miehet kuittaavat kulut: ”Tuntuu hyvältä, kun kaikki maksetaan”

  5. 5

    Sisäpiirin paljastus: Saara Aallolle maksetaan Lontoossa kaikki, Meri-rakas ja ystävät sinnittelevät – ”Hyödynnämme tarjouksia”

  6. Näytä lisää