Kyllikki

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Vaimo Kirkan vierellä loppuun saakka

Eilen aamupäivällä koko Suomi pysähtyi. Järkyttävä uutinen rakastetun laulajan, 56-vuotiaan Kirill Babitzinin, kuolemasta levisi nopeasti ympäri maan.

Suomen kaikkien aikojen menestyneimpiin miesartisteihin kuulunut Kirka kuoli kotonaan Helsingin Kruununhaassa keskiviikon vastaisena yönä. Hänen rakas vaimonsa, korusuunnittelija Paula Nummela, oli sairauskohtauksen saaneen puolisonsa vierellä loppuun saakka.

Paula Nummela hälytti apua soittamalla hätäkeskukseen. Ambulanssi tuli nopeasti paikalle. Hoitajat yrittivät elvyttää Kirkaa. Se ei kuitenkaan auttanut.

Aamuyöllä kello 1.30 Kirka jouduttiin toteamaan kuolleeksi.

Vahvassa vireessä olleella taiteilijalla piti olla vielä monta vuotta elämää edessään. Oli rakastava vaimo, läheiset suhteet sukulaisiin, hyvä fyysinen kunto ja töitä sovittu lähes vuodeksi eteenpäin.

Joskus kohtalo kuitenkin panee karulla tavalla pisteen elämän käsikirjoitukseen.

Omaisten tuska ja epätoivo täyttivät eilen Kirkan ja Paulan kerrostalohuoneiston. Puhuminen oli vaikeaa.

Moni pystyi vain itkemään. Puolison ja veljen täysin yllättävä poismeno oli kaikille sokki.

Niin kuin Kirka aikanaan isonveljensä Sammyn traagisen kuoleman jälkeen, astui 51-vuotias Georgij nyt sisaruskatraan vanhimpana esiin.

Vuosikausia Georgij on seissyt tietoisesti hieman taka-alalla, mutta nyt hänelle lankesi odottamatta tärkeä ja vastuullinen tehtävä.

Hänen on tuettava oman tuskansa keskellä myös Paulan, äitinsä, pikkusiskojensa, Kirkan lasten - kaikkien Kirkan läheisten surutyötä.

- Kirka lähti aivan yllättäen, ihan ykskaks, veli sai sanotuksi Ilta-Sanomille surun keskeltä.

- Se oli nopea, välitön kuolema. Kaikki tapahtui hyvin nopeasti, niin kuin tuossa iässä olevalle miehelle voi käydä.

Omaisten surutyö jatkuu varmasti pitkään, mutta muistoista Kirka ei koskaan kuole.

- Tällaista elämä vain on. Tänne synnytään ja tänne kuollaan.

- Nyt oli Kirkan aika lähteä, Georgij Babitzin huokasi syvään.

Kirkan sisar Muska Babitzin ei pystynyt eilen muuta kuin itkemään. Onneksi rinnalla oli oma avomies, joka yritti lohduttaa.

- Muskan tilanne on niin vaikea, ettei hän halua kommentoida mitään hän on sokissa, puhelimeen vastannut avomies sanoi.

Manageri Seppo Kahilainen sai viestin Kirkan kuolemasta yöllä, ensimmäisten joukossa. Hän ei ollut uskoa Georgij Babitzinin välittämää surusanomaa.- Kyllä se pysäytti. Kirka oli fyysisesti hyvässä kunnossa. Mitään sairauksia ei ollut, ei mitään tällaiseen viittaavaa.

Kirkan lähimmät ihmiset, Kahilainen heidän joukossaan, olivat eilen Paula-vaimon tukena koko päivän.

- Itkettiin ja surtiin. Maallikolle on täysin mahdotonta ymmärtää näin nopeaa lähtöä.

IS/Tomi Auremaa

Onko Sinulla muistoja Kirkan keikoilta kuvina? Lähetä kuva tai video joko MMS-viestinä numeroon 13456 tai lataa kuva koneeltasi ja lähetä lomakkeen avulla.

Katso lukijoiden lähettämiä kuvia Kirkasta

Kuuntele: Hector muistelee Kirkaa (Radio Helsinki)

Kuvia Kirkan uran vaiheilta

Surua Kirkan kotikadulta

Yhteistä surua

Kirkan kuolema koskettaa

Kirkan kuolema hiljensi suomalaisia

IS:n aikaisempia nettiuutisia Kirkasta

Danny ja Pave Maijanen muistelivat Kirkaa

Kirkan fanisivut Kirka.com

Kirkan tervehdys fan-klubilaisille

Hengaillaan -Euroviisut (Yle)

Kirka fan-klubinsa keskellä (Yle)

Haastattelu: Laulava perheenisä (Yle)

Näitä luetaan!

  1. 1

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  4. 4

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  5. 5

    Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

  6. 6

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  7. 7

    Raju uutisankka Suomen hävittäjäkaupoista levisi Venäjällä – Obaman väitettiin käyttävän Suomea ”koston” välikappaleena

  8. 8

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  9. 9

    Apple osti kaikessa hiljaisuudessa suomalaisyrityksen

  10. 10

    Rekkapalo katkaisi liikenteen Turun moottoritiellä Lohjalla – suurta liikennehaittaa odotettavissa jopa tunneiksi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  2. 2

    Raivostunut Matti Nykänen perui keikkansa Kanarialla – ravintola joutui maksumieheksi: ”V**ut minä mitään keikkaa vedä”

  3. 3

    Järkyttävä tragedia golfin huipputurnauksessa – ”Kaikki ovat shokissa ja järkyttyneitä”

  4. 4

    X Factor -finalistin kotiinpaluujuhla kalpeni selvästi Saara Aallolle – Helsinki-hysteriassa moninkertainen yleisömäärä

  5. 5

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  6. 6

    Katin ja Mikon loppumaton tuska – tytär ei elä enää pitkään: ”Lapsi jota on niin kovasti toivonut, otetaan pois”

  7. 7

    Sharon Osbourne ”teki kylmät” Saara Aallolle – vaikuttaako mentorin tuen puuttuminen X Factorin voittoon?

  8. 8

    Arman Alizad valitsi Linnan juhlien parhaat pukeutujat – 5 napakymppiä: ”Näytti Kreikan kuningattarelta”

  9. 9

    Ruben Stiller yllättäen pois tv-ruudusta

  10. 10

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Hänellä oli Linnan juhlien rohkein iltapuku – IS:n lukijat äänestivät illan räväyttävimmän pukeutujan

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Linnan jatkoilla nousi hässäkkä – Heikki Lampela ja Hanna Kärpänen sisään vahvassa juhlatunnelmassa: ”Haluan seikkailuja”

  9. 9

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  10. 10

    Matti Vanhasen tyrmäävä naisystävä Heidi säväytti Linnassa – sahaperijättären mekko paljasti dekolteen

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Voimakas matalapaine vyöryy Jäämereltä – meteorologi: ”Voidaan päästä jopa myrskylukemiin”

  2. 2

    Robinin, 18, Linnan juhlat -asussa mukana yksityiskohta, joka jäi monilta huomaamatta – presidentiltä erityinen pyyntö kättelyjonossa

  3. 3

    Jaana Pelkonen avoimena Me Naisille – esikoislapsi tuo onnea, mutta elämässä on läsnä myös suuri surunaihe: ”Enää en itke joka päivä”

  4. 4

    Katso, mitä tapahtui asuntolainan hinnalle – ”Pankin vaihtajia on liikkeellä”

  5. 5

    Me Naiset: Kirvesniemien Anita-tytär ja serkku Manuela Bosco harvinaisessa haastattelussa: ”Nuorempana ärsytti, kun harvinainen sukunimi tunnistettiin niin helposti”

  6. Näytä lisää