Niko, Niklas, Niilo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yksin asuneen mystinen kuolema poliisitutkintaan

Poliisi tutkii, onko Nokian vesikatastrofilla osuutta yksin asuneen 45-vuotiaan miehen kuolemaan. Mahdollista on sekin, että mies on kuollut jo ennen vesijupakkaa. Siinä tapauksessa mies olisi ollut kuolleena asunnossaan ainakin viikon.

-Kuolinaika ei ole aivan tarkkaan tiedossa. Sitä tarkistellaan. Se on fakta, että hänet on löydetty kuolleena 5. joulukuuta, kertoo rikoskomisario Hannu Kallioniemi Tampereen poliisista.

-On mahdollista, että kuolema on tapahtunut ennen vesiongelman alkamista. Näiden tietojen valossa on kuitenkin todennäköistä, että hän on ollut elossa, kun vuoto on alkanut.

Poliisi tutkii myös 52-vuotiaan ja 81-vuotiaan naisen kuolemia. Heillä oli monia pitkäaikaisia sairauksia, jotka myös saattavat olla syynä kuolemiin.

Mikä oli 45-vuotiaan miehen terveydentila?

-Aivan tarkkaa tietoa ei ole perussairauksista, mutta jotain siellä on. Viitteitä on vatsataudista. Se sopii ajallisesti, ja hän on asunut sellaisella alueella, missä saastunutta vettä on ollut.

Outoa tapauksessa on muun muassa se, että 45-vuotias mies ei ole hakenut apua esimerkiksi naapureilta.

-Kyseessä on yksin asunut ihminen. Poliisilla ei ole tietoa, että hän olisi hakeutunut hoitoon tai viestinyt kenellekään ongelmasta, kertoo rikoskomisario Kallioniemi.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. 6

    Donald Trumpin suojeleminen maksaa 465 000 euroa päivässä – turvajärjestelyissä ”ennennäkemättömiä haasteita”

  7. 7

    Lewis Hamilton vastusti tallin määräyksiä Abu Dhabissa – pomolta uusia paljastuksia

  8. 8

    Juuso-karhun isäntä Sulo, 75, sai kutsun Linnan juhliin – näin hän kertoi asiasta karhulle

  9. 9

    Opettaja avautuu: Ennen ehdin opettaa 90 prosenttia työajasta, nyt ehkä neljänneksen – syynä vastuuttomat vanhemmat

  10. 10

    10 huonoa tapaa, jotka pilaavat seksielämäsi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    IS seuraa hetki hetkeltä: Saara Aallolla huikea konsertti Senaatintorilla – jättiyleisö villinä: ”Tää on mieletöntä”

  2. 2

    SUORA LÄHETYS JUURI NYT: Saara Aalto esiintyy Senaatintorilla

  3. 3

    Uskomatonta, mutta totta – Aku Ankka ennusti Saara Aallon finaalipaikan jo elokuussa

  4. 4

    Poliisi: Imatran kolmoissurma tallentui valvontakameroille – ”Teko näkyy kameroissa”

  5. 5

    Brittilehdeltä raju väite Saara Aallon finaalipaikasta: Tuotanto käynnisti selvityksen Suomesta annetuista ”kielletyistä äänistä”

  6. 6

    Pelkkä silmäys kahteen kuvaan riittää: Patrik Laine ja Sidney Crosby ovat kuin yö ja päivä

  7. 7

    Uutisvuoksi julkaisi Imatralla surmattujen toimittajiensa nimet ja koskettavat muistokirjoitukset

  8. 8

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  9. 9

    Varo perintöloukkua – ”Voi olla järkevää jopa kieltäytyä perinnöstä”

  10. 10

    Koko ABC tyhjeni ja Ville, 19, jäi yksin lukkojen taakse: ”Olin istumassa tuolla pimeässä nurkassa – tää mesta suljettiin!”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Poliisi IS:lle: Tällainen tausta Imatran epäillyllä 23-vuotiaalla kolmoismurhaajalla on

  2. 2

    WhatsApp katoaa miljoonista puhelimista – katso, onko omasi listalla

  3. 3

    7 yleisen syövän varhaiset varoitusmerkit – tunnista ajoissa

  4. 4

    Raakel Lignellin raju painonpudotus ja tiukka ruokavalio johtivat pysyviin terveysongelmiin: ”Riistäytyi vähän käsistä”

  5. 5

    Tuulenvire paljasti Donald Trumpin omituisen ”asumokan” – netti sekosi lentokentältä napatusta kuvasta

  6. 6

    Perhesyyt eivät painaneet? Mika Salolla teoria Nico Rosbergin lopettamisesta: ”Kukaan ei tajua sitä…”

  7. 7

    Todelliset syyt, joiden vuoksi naiset voihkivat seksin aikana

  8. 8

    Nainen teki ”pettämistestin” poikaystävälleen – lopputulos ei ilahduttanut, videolla jo 6 miljoonaa katselukertaa

  9. 9

    Aleksi Valavuori julkaisi matkakuvan Los Angelesista: maisemaotos paljastuikin Ikean sisustustauluksi – some repesi

  10. 10

    Eija, 32, huomasi vauvansa olevan erilainen – elämä muuttui pikkuhiljaa painajaiseksi

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Thaimaan-lento yli 21 tuntia myöhässä – Huhut liikkuvat hermostuneiden matkustajien kesken

  2. 2

    Vain 34-vuotiaana menehtynyt entinen NHL:n huippukiekkoilija kuoli huumeisiin – karu historia julki

  3. 3

    Oaklandin palossa suomalaisuhri – omaiset saaneet suruviestin

  4. 4

    Neljä jättihittiä! Tällainen oli Saara Aallon Senaatintorin show – vitsaili Suomen kylmästä säästä

  5. 5

    Muistatko nämä? Linnan juhlien ikimuistoisimmat tyylit vuodesta 1960

  6. Näytä lisää