Kuisma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Yhä useampi haki oleskelulupaa

Suomesta haki oleskelulupaa tammi-elokuussa yhteensä 16 105 henkilöä. Määrä kasvoi noin 12 prosenttia viime vuoden vastaavaan ajanjaksoon verrattuna.

Eniten hakemuksia tehtiin perhesiteen (43 %), opiskelun (24 %) ja työnteon (18 %) perusteella. Hakemusmäärät ovat kasvaneet eniten (lähes 30 %) perhesiteen perusteella vireille tulleissa oleskelulupahakemuksissa.

Muiden omaisten, kuten Suomessa asuvien täysi-ikäisten henkilöiden iäkkäiden vanhempien sekä kasvattilasten, hakemukset lisääntyivät 96 prosenttia.

Perhesiteen perusteella vireille tulevien oleskelulupahakemusten määrän ennustetaan lisääntyvän entisestään, koska turvapaikanhakijana maahan tulleiden ja oleskeluluvan saaneiden määrä on kasvanut viime vuosina.

Tammi-elokuussa 13 878 henkilöä sai oleskelulupapäätöksen. Päätöksistä 83 prosenttia oli myönteisiä.

Turvapaikanhakijoiden määrä laski. Suomesta haki tammi-elokuussa turvapaikkaa 2 665 henkilöä, mikä on 31 prosenttia vähemmän kuin samalla ajanjaksolla vuosi sitten.

Maahanmuuttovirasto teki elokuun loppuun mennessä 4 424 turvapaikkapäätöstä. Päätöksistä 28 prosenttia oli myönteisiä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

  2. 2

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

  5. 5

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  6. 6

    Kate, 26, yleni perämiehestä lentokapteeniksi – nyt henkilökunta ja matkustajat kyselevät päivittäin hänen ikäänsä

  7. 7

    Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

  8. 8

    Jättiyllätys! Eurooppa World Cupin finaaliin

  9. 9

    Nolo moka tyhjensi katsomot World Cupin välierässä

  10. 10

    Onko tämä suurin käärme ikinä? Brasiliasta löytyneen 10-metrisen anakondan kuvat hämmentävät

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  2. 2

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  3. 3

    Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

  4. 4

    Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

  5. 5

    Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

  6. 6

    Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

  7. 7

    World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

  8. 8

    Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

  9. 9

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  10. 10

    KSML: Puolivuotias vauva sai yliannostuksen syöpälääkettä – vammautui pysyvästi

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  2. 2

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  3. 3

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  4. 4

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  5. 5

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  6. 6

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  7. 7

    Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

  8. 8

    Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

  9. 9

    Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

  10. 10

    ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

  2. 2

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  3. 3

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  4. 4

    Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

  5. 5

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  6. Näytä lisää