Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Sonkajärven ampujan etsinnöistä ristiriitaista tietoa

Poliisi etsii yhä Sonkajärven ampujaksi epäiltyä miestä. Miehen etsinnöistä on tällä hetkellä tarjolla hyvin sekavaa tietoa.

Mies majaili tänään iltapäivällä vanhassa, autiossa omakotitalossa Pyhäjoen ja Raahen rajalla, Pohjois-Pohjanmaalla. Poliisi piiritti talon torstaina alkuillasta ja aloitti talon lähestymisen noin kuuden aikaan torstai-iltana.

Poliisin toimintaryhmä on päässyt autiotalon sisään ja ryhmä tarkastaa parhaillaan pimeää taloa.

Poliiseja kulkee jatkuvasti autiotaloon sisään ja talosta ulos, joten tarkat tiedot operaation tämänhetkisestä tilanteesta ovat epäselviä. Talon sisällä tehdään kuitenkin jatkuvasti ns. tarkastustöitä ja poliisitutkintaa.

Raahen Seutu -lehti väittää, että epäiltyä miestä ei olisi löytynyt talosta. Lehti perustelee uutisensa sillä, ettei talosta ole toistaiseksi tuotu epäiltyä ulos, vaikka poliiseista suuri osa on jo poistunut talosta.

Myös STT uutisoi, että poliisi ei löytänyt autiotalosta ketään, ja että ampujan etsinnät lopetetaan tältä päivältä.

Ilta-Sanomille poliisi kuitenkin ilmoitti iltaseitsemän jälkeen, etteivät he edelleenkään kommentoi, onko epäilty saatu kiinni vai ei. Poliisin mukaan tilanne on yhä päällä. Tämän perusteella on siis mahdollista, ettei mies olisi poistunut autiotalosta.

Poliisi on yhä talon ulkopuolella ja sisällä MP5-konepistoolein ja raskain luotiliivein varustautuneena. Paikalla on myös poliisikoiria.

Poliisi järjestää asiasta tiedotustilaisuuden noin parin tunnin sisällä.

Poliisilla ei ole toistaiseksi tietoa, miten mies pääsi taloon sisään. Omakotitalo sijaitsee valtatie 8:n läheisyydessä olevalla Hurnastintiellä. Naapurien mukaan epäillyn valtaamassa omakotitalossa ei asu normaalisti ketään.

Rikoskomisario Hannu Mensosen mukaan miehen epäillään olevan yhä aseistautunut. Aiemmin torstaina poliisi sai haltuunsa miehen kiväärin. Siikajoelta aiemmin tällä viikolla anastettu kivääri löytyi Rautaruukin tehtaan porteille jätetystä rinkasta.

Poliisin mukaan epäilty ampuja anasti kuitenkin Siikajoelta kiväärin lisäksi myös haulikon, joka on edelleen kateissa.

- Haulikko on yhä hukassa, ja on syytä epäillä, että miehellä on se hallussaan, rikoskomisario Hannu Mensonen sanoi.

Poliisin on jahdannut epäiltyä lähes koko torstain ajan Raahen seudulla. Miehen epäillään yrittäneen nousta Rautaruukin tehtaan läheisyydessä rahtilaivaan, mutta epäonnistui yrityksessään ja lähti metsään karkuun.

Ulkomaalaiseksi arveltua nuorehkoa miestä etsittiin aiemmin tiiviisti Pohjois-Savosta ja Kainuusta parin viikon takaisen ammuskelun takia. Kukaan ei loukkaantunut ammuskelussa.

Mensosen mukaan miehen arvellaan olleen Raahessa jo noin viikon ajan.

Poliisi pitää todennäköisenä, että piirityksen keskellä oleva mies on Sonkajärven ammuskelusta etsitty henkilö.

Ilta-Sanomat seuraa tilanteen etenemistä.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuva: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  2. 2

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  4. 4

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  5. 5

    Poptähti Justin Bieber jäällä Jari Kurrin ja Jokerien kanssa – ”Osaa se pelata!”

  6. 6

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  7. 7

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  8. 8

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  9. 9

    Ringa Ropon suhde lentopallovaikuttajan kanssa päättyi: ”Se oli ja se meni”

  10. 10

    Turvallisuusuhka Kajaanin lentokentällä – poliisi turvaa aseman toimintaa

  11. Näytä lisää
  1. 1

    ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

  2. 2

    Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

  3. 3

    Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

  4. 4

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. 6

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  7. 7

    Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

  8. 8

    Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

  9. 9

    Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

  10. 10

    Tutkijalta murska-arvio Trumpin esiintymisestä – meni Clintonin virittämään ansaan

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  2. 2

    Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  6. 6

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  7. 7

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Kuva: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

  2. 2

    Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

  3. 3

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  4. 4

    Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

  5. 5

    Poptähti Justin Bieber jäällä Jari Kurrin ja Jokerien kanssa – ”Osaa se pelata!”

  6. Näytä lisää