Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

IL: Äiti yllytti hakkaamaan 14-vuotiaan pojan

Espoon käräjäoikeus on tuominnut espoolaiselle naiselle rangaistuksen yllytyksestä pahoinpitelyyn. 36-vuotias nainen oli usuttanut 17-vuotiaan poikansa pahoinpitelemään naapurissa asuvan 14-vuotiaan pojan. Asiasta kertoo Iltalehti.

Espoolaisäidin yllytyksen taustalla oli riitan naapurin pojan ja naisen 12-vuotiaan pojan välillä.

Nainen väitti oikeudessa 14-vuotiaan lyöneen hänen nuorempaa poikaansa. Tämän seurauksena nainen oli kertomansa mukaan kehottanut vanhempaa poikaansa keskustelemaan naapurin pojan kanssa.

Nainen myöntää ehdottaneensa 17-vuotiaalle pojalleen, että tämä voisi tarttua 14-vuotiasta "riveleistä" ja "heittää" pojan ruusunmarjapusikkoon.

Iltalehden mukaan 17-vuotias oli mennyt rivitalonaapurin ovelle yhdessä äitinsä kanssa. Isokokoinen poika oli repinyt 14-vuotiaan pihalle ja lyönyt tätä kolme kertaa kasvoihin. Tapaus sattui Espoon Mankkaalla viime kesän alkupuolella.

14-vuotias sai pahoinpitelyssä ruhjeita kasvoihinsa. Hän joutui terveystarkastukseen ja olemaan koulusta poissa parin päivän ajan.

Nainen tuomittiin pojan huoltajana 70 päiväsakkoon. 17-vuotias tuomittiin 35 päiväsakkoon.

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

  2. 2

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  3. 3

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  4. 4

    Outoon paikkaan parkkihallissa ilmestynyt auto kummastutti Myllypurossa – syynä unohtunut käsijarru vai töykeä kuljettaja?

  5. 5

    Herttuatar Catherine lumoavana vihreässä luksusmekossa – kikatteli fallosta muistuttavalle perinneherkulle

  6. 6

    Laulajakaunotar kohautti täysin läpikuultavalla haalarilla – samankaltainen roisi luomus nähty myös Susanna Penttilän yllä

  7. 7

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  8. 8

    Video: Kieli keskellä suuta – näin rekkakuski Petri hoitaa Suomen historian suurimman erikoiskuljetuksen käännökset

  9. 9

    Lederhoseneihin pukeutunut Arnold Schwarzenegger riehakkaana Oktoberfesteillä – kuvankaunis naisystävä menossa mukana

  10. 10

    Rajut suunnitelmat hämmentävät Ylen henkilökuntaa – ”Ihmiset jopa peloissaan”

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  2. 2

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  3. 3

    Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

  4. 4

    Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

  5. 5

    Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

  6. 6

    Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

  7. 7

    Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

  8. 8

    Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

  9. 9

    Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

  10. 10

    Ajatko 20000 km vuodessa? Laskelmat julki: näin paljon autoilusi kallistuu ensi vuonna

  11. Näytä lisää
  1. 1

    Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

  2. 2

    Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

  3. 3

    Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

  4. 4

    Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

  5. 5

    Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

  6. 6

    Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

  7. 7

    Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

  8. 8

    Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

  9. 9

    Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

  10. 10

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  11. Näytä lisää

Näitä luetaan!

  1. 1

    Lapsuus jätti Mikko Kuustoseen ikuiset arvet: ”Olen rampannut terapiassa 20 vuotta”

  2. 2

    Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

  3. 3

    Emmerdale-kaunotar, 35, katuu ”roikkuvia” silikonirintojaan – uusi korjausoperaatio tulossa

  4. 4

    Outoon paikkaan parkkihallissa ilmestynyt auto kummastutti Myllypurossa – syynä unohtunut käsijarru vai töykeä kuljettaja?

  5. 5

    Herttuatar Catherine lumoavana vihreässä luksusmekossa – kikatteli fallosta muistuttavalle perinneherkulle

  6. Näytä lisää