Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pienosakkaat tyrmäsivät suuren vakuutusyhtiön

Hämeenlinnassa kirjoitettiin keskiviikkoiltana taloushistoriaa.
Pienosakkaat torjuivat suunnitelman sulauttaa vakuutusyhtiö Pohjantähti yli kymmenen kertaa suurempaan Pohjola Vakuutukseen.

Pohjantähti jatkaa itsenäisenä, mutta uuden hallituksen ja mahdollisesti myös uuden toimitusjohtajan johdolla. Vanha hallitus ilmoitti heti erostaan, sillä se oli suositellut sulautumista yksimielisesti.

Kosioretkelle lähtenyt Pohjola kärsi harvinaisen arvovaltatappion.

- Pohjantähti olisi kasvattanut markkinaosuuttamme vain parilla prosenttiyksiköllä, minkä Kilpailuvirasto olisi ehkä sallinut, muistuttaa talous- ja rahoitusjohtaja Jouko Pölönen Pohjolasta.

Valtakirjoja
ilmoituksilla

- Valmistelijoilta taisi unohtua, että keskinäisessä yhtiössä valtaa käyttävät asiakkaat, jos he ovat aktiivisia, sanoo Pohjantähden entinen toimitusjohtaja Eero Ylä-Soininmäki.

Ylä-Soininmäki aktivoi vastustajia lehti-ilmoituksella. Yhtiökokouksessa hän edusti noin 700:aa omistajaa ja liki miljoonaa ääntä. Kaikkiaan annettiin runsaat 25 miljoonaa ääntä, joista fuusiota kannatti kolmasosa.

Davidin ja Goljatin kamppailussa voittivat asiakkaitten ja henkilökunnan lisäksi vakuutusmarkkinat, arvioi Ylä-Soininmäki.

- Keskinäiset yhtiöt pakottavat isompiaan parantamaan toimintaansa. Kannattaa pohtia, mihin EKAn katoaminen on johtanut päivittäistavarakaupassa.

Vaatimukset
tiukkenevat

Pohjantähden hallituksen puheenjohtajan Jaakko Tuomikosken mukaan lopputulos ei ole tappio Ilmariselle. Eläkevakuuttaja jatkaa Pohjantähden takuupääomittajana ja saa sijoitukselle kelpo koron.

Tuomikosken mukaan fuusio näytti ensin varmalta, mutta epävarmuus kasvoi syksyn mittaan.

- Omistajien tahdon mittaamiseen ei ollut muuta keinoa kuin yhtiökokous, korostaa toimitusjohtaja Petri Suni.

Suni arvelee nauttivansa edelleen henkilökunnan luottamusta, vaikka luottamusmies todisti toista jo yhtiökokouksessa.

Eero Ylä-Soininmäki on halukas uuteen hallitukseen, joka punnitsee toimitusjohtajan aseman.

Sekä Sunin että Ylä-Soininmäen mukaan Pohjantähti selviytyy vakuutusalan tiukkenevista vakavaraisuus- ja muista vaatimuksista. Pohjolan Pölönen ennustaa pienille yhtiöille epävarmuutta 2013:n jälkeen.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

    2. 2

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    3. 3

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    4. 4

      Tuomiojan päiväkirjassa kovaa tekstiä Sauli Niinistöstä: ”Karkeakäytöksinen jätkä”

    5. 5

      Järeästi aseistautuneet poliisit vartioivat kenttää – Kajaaniin lentäneitä ei informoitu uhkatilanteesta

    6. 6

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    7. 7

      Kaija Koo pitkälle keikkatauolle: ”Iso leikkaus edessä”

    8. 8

      Nyt puhuu kaikkien aikojen jättikuorman kuljettaja – Näin Pekka johdatti massiivisen karavaanin liikenneympyrän läpi

    9. 9

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    10. 10

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    3. 3

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    4. 4

      Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    5. 5

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    6. 6

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    7. 7

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    8. 8

      Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

    9. 9

      Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

    10. 10

      Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    5. 5

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    6. 6

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    9. 9

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    10. 10

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Aino-Kaisa Saariselta katkera kommentti jääkiekosta – ”Kaljoitteluporukan kokoontumisajo”

    2. 2

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    3. 3

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    4. 4

      Tuomiojan päiväkirjassa kovaa tekstiä Sauli Niinistöstä: ”Karkeakäytöksinen jätkä”

    5. 5

      Järeästi aseistautuneet poliisit vartioivat kenttää – Kajaaniin lentäneitä ei informoitu uhkatilanteesta

    6. Näytä lisää