Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Lemmikkikoiran tuhkista huumetakavarikko: Nyt puhuu poliisi

Hämeenlinnalainen perhe järkyttyi pahoin, kun poliisi tutki kodin ja vei lemmikin tuhkat mukanaan.
Viime perjantaina hämeenlinnalaisen perheen tuttu lastenhoitaja teki ilmoituksen poliisille.

Perheen äiti oli Turussa hoitamassa asioitaan kun hoitaja huolehti lapsista.

Hoitaja soitti poliisille ja kertoi, että epäili löytäneensä perheen kodista huumeita.

Hän oli avannut asunnossa olleen niitein ja teipein suljetun koristerasian, jonka sisältä löysi muovipussin, jossa oli vaaleaa jauhetta.

Puhelun saanut komisario Ilkka Iivari kertoo, että hän päätti suorittaa asuntoon kotietsinnän välittömästi.

- Hoitaja soitti ja kertoi, että oli löytänyt pussukan ja sieltä vaaleaa jauhetta, jonka epäili olevan huumetta. Tämän perusteella kävimme hakemassa pussukan ja tutkimme sen, Iivari kertoo Ilta-Sanomille.

Poliisi ei ilmoittanut kotietsinnästä asunnon vakituiselle asukkaalle, eli äidille.

- Katsottiin, että siellä oli niin sanotusti asunnonhaltija paikalla, kun tämä hoitaja oli siellä lapsia hoitamassa.

Pian kuitenkin selvisi, että kyseessä ei ole huumausaine.

Jauheen hakeneelle partiolle heräsi tuloksen selvittyä ajatus, että kyseessä mahdollisesti voisi olla lemmikin tuhkat. Tämän seurauksena IIvari käski viemään jauheen heti takaisin asuntoon.

- Partiolle heräsi siitä epäilys, kun asunnossa oli jotain jyrsijöitäkin. Sitä en kuitenkaan tiennyt, että tuhka oli ollut jonkinlaisessa koristerasiassa. Tietona oli, että muoviin oli kääritty valkoista jauhetta.

Perheen äitiä odotti suuri yllätys, kun hän palasi kotiinsa.

- Hän kuuli tapahtuneesta lastenhoitajalta, kun palasi kotiin ja tuli sitten poliisiasemalle. Äidille annettiin kaikki tiedot tapahtuneesta.

Äiti oli ymmärrettävästi tapahtuneesta pahoillaan. Tuhkat kuuluivat perheen koiralle. Komisario pahoittelee.

- Ymmärrän, että se on kova paikka. Ymmärrän täysin, että se koskettaa syvältä, kun kyseessä on lemmikkieläimen tuhka.

Iltalehti uutisoi asiasta ensin ja haastatteli myös perheen äitiä.

- Olo on yhä tyrmistynyt ja loukkaantunut!, äiti kertoi lehdelle.

- Koirankin muisto häpäistiin.

Hoitajan toimintaa tutkitaan

- Ei äiti poliisia syyttänyt, vaan sanoi että meillä oli perusteet ja oikeus kotietsinnälle. Hänen mielestään hoitajalla ei ollut oikeutta penkoa hänen paikkojaan.

Hoitaja kertoi poliisille, että avasi suljetun rasian etsiessään avainta. Poliisi tutkii, onko kyseessä väärä ilmianto.

- Hoitaja oli kertoi, että oli kysynyt äidiltä, että missä on avain. Äiti oli kuulemma vastannut, että jossakin purkissa.

- Nyt tutkimme tarkkaan, että millaiset ohjeet hoitaja on saanut ja onko kyseessä väärä ilmianto.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    2. 2

      Salakuvaajat iskivät – Englannin maajoukkueen uusi manageri jäi kiinni asemansa törkeästä väärinkäytöstä

    3. 3

      Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

    4. 4

      Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

    5. 5

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    6. 6

      Fanit pyörtyilivät Bieberin konsertissa – kannettiin velttoina toipumaan: ”Täysin normaalia Justin Bieberin keikoilla!”

    7. 7

      Pohjois-Koreassa järjestettiin ”ainutlaatuinen ja uraauurtava” lentonäytös – pääosassa ikääntyvä neuvostokalusto

    8. 8

      Alppitähti Lindsey Vonnin niukkapukeisen kiusoitteleva kuva villitsi fanit: ”Kuinka seksikäs ja hurmaava oletkaan”

    9. 9

      Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

    10. 10

      Autistinen Christopher jäi ilman ystäviä – isän pysäyttävä Facebook-päivitys leviää vauhdilla: ”Viisi kirjainta ei ole koskaan viiltänyt noin syvältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

    5. 5

      Maailma oli vain minuuttien päässä ydintuhosta – neuvostoupseeri Petrovin päätös esti ohjussodan

    6. 6

      Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

    7. 7

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    8. 8

      Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

    9. 9

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    10. 10

      Jope Ruonansuu kiidätettiin ambulanssilla sairaalaan – makaa letkuissa: ”Se alkoi kuin salama”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    5. 5

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    6. 6

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    7. 7

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    8. 8

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    9. 9

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    10. 10

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    2. 2

      Salakuvaajat iskivät – Englannin maajoukkueen uusi manageri jäi kiinni asemansa törkeästä väärinkäytöstä

    3. 3

      Nasa teki jännittävän löydön Jupiterin Europa-kuusta: ”Tämä havainto avaa kokonaisen maailman uusia mahdollisuuksia”

    4. 4

      Mies halusi ottaa selfien pytonin kanssa – käärme iski välittömästi

    5. 5

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    6. Näytä lisää