Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pekkarinenkin miettii eurosta irtaantumista

Eduskunnan talousvaliokunnan puheenjohtaja Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo, että Suomen olisi syytä käynnistää valmistelu eurosta irtautumiseksi, jos tämänkertainenkaan EU:n lopullinen ratkaisu ei riitä markkinoille.
Pekkarisen mielestä Suomi voisi menestyksellä jatkaa aktiivisena EU:n jäsenenä ja löytää ratkaisuissa läheisimmät toimintamallinsa ja kumppaninsa uudelleen muista pohjoismaista.

Pekkarinen sanoi sunnuntaina Jyväskylässä, että kaikki akuutin kriisiin voittamiseksi rakennetut toimet perustuvat olettamukseen, että euroalue pidetään koossa hinnalla millä hyvänsä.

–Pysyvästä kriisirahastosta EVM:stä on nyt tarkoitus tehdä entistä itsenäisempi kestämättömällä tavalla. Suurille maille, jotka ovat itse rikkoneet yhteisiä pelisääntöjä ja osaltaan aiheuttaneet kriisin, annettaisiin veto-oikeus EVM:n päätöksiin, mutta sääntöjen mukaan eläneiltä pieniltä se evättäisiin, Pekkarinen sanoi.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

    2. 2

      Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    4. 4

      Tosi-tv-tähti hämmentää dramaattisesti muuttuneella ulkonäöllään – seuraajat kauhistelevat: ”Ovatko nämä ihmiskasvot?”

    5. 5

      Taustalla yksipuolinen ihastuminen – nuorukainen vainosi Facebookissa koulutoveriaan

    6. 6

      Esko Valtaoja: Tämä suomalaislöydös voi olla 2500 vuoden päästä ainoa asia, mitä elinvuosistamme muistetaan

    7. 7

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    8. 8

      Varo paljastuksia! Mikael Gabriel romahtaa Suvi Teräsniskan esityksestä – joutuu poistumaan: ”Aikamoista tunnemyrskyä”

    9. 9

      Sisko, 62, viettää eläkepäiviään pysyvästi Unkarissa: Talon ja viinitilan hinta vain noin 70000 euroa

    10. 10

      Maksat myös näistä ensi vuonna enemmän: veneily, asuminen, tupakka ja ajoneuvovero

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    3. 3

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    4. 4

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    5. 5

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    6. 6

      Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    7. 7

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    8. 8

      Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

    9. 9

      Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

    10. 10

      Murhaepäily järkyttää Pattijoella – 20-vuotias uhri oli tuttu näky kylällä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    5. 5

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    6. 6

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    9. 9

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    10. 10

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Autoilu kallistuu ensi vuonna: Hallitus aikoo kiristää kahta veroa

    2. 2

      Italiasta tullaan Suomeen nyt ruoan perässä – suomalaiselle itsestäänselvä asia jaksaa ällistyttää

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarinen kohtelee aviomiestään kuin orjaa – ”Miten tuo mies jaksaa?”

    4. 4

      Tosi-tv-tähti hämmentää dramaattisesti muuttuneella ulkonäöllään – seuraajat kauhistelevat: ”Ovatko nämä ihmiskasvot?”

    5. 5

      Taustalla yksipuolinen ihastuminen – nuorukainen vainosi Facebookissa koulutoveriaan

    6. Näytä lisää