Kuisma

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Tappeluita, tulipaloja, murtoja - Katso, miten joulu sujui kotiseudullasi

Poliisia ja pelastuslaitosta työllistivät jouluna muun muassa rattijuopumukset, kolarit, pahoinpitelyt ja tulipalot. Lue, mitä missäkin tapahtui jouluna!
1. Helsinki
Poliisin mukaan jouluyö oli Helsingissä kiireinen. Kello 18-06 poliisilla oli yhteensä 226 tehtävää, kun viime vuonna tehtävämäärä oli 129. Poliisia työllistivät eniten kotihälytykset, häiriökäyttäytymiset, päihtyneet henkilöt ja ilmoitukset rattijuopoista.

2. Kauniainen
Rivitalohuoneisto tuhoutui tulipalossa Kauniaisissa jouluyönä. Lue juttu ja katso video tulipalosta täältä.

3. Jyväskylä

165-kiloinen hautakivi kaatui 2-vuotiaan pojan päälle Jyväskylän vanhalla hautausmaalla jouluaattona. Lue juttu täältä.

4. Loimaa
Poliisi selvitteli kahden humalaisen miehen riitaa Loimaalla aattoiltana. Riidan päätteeksi toisen epäillään lyöneen toista keittiöveitsellä. Lue juttu täältä.

5. Orimattila
Poliisi selvitteli aattoaamuna liikenneonnettomuutta Lahdentiellä Orimattilassa. Henkilöauto ajautui kovaa vauhtia vastaantulevien kaistalle, josta liukui pientareelle ja kieppui katon kautta ympäri. Vastaan tullut auto vältti täpärästi yhteentörmäyksen. Onnettomuusauto romuttui täysin, mutta autoa kuljettanut 27-vuotias mies selvisi rytäkästä pienin naarmuin. Kuljettaja puhalsi 1,98 promillea.

6. Nastola
Iäkkään naiskuljettajan auto lähti heittelehtimään sohjoisella valtatie 12:lla Nastolan kohdalla jouluaattoaamuna. Auto törmäsi vastaan tulleeseen autoon. Molemmat kuljettajat ja naisen kyydissä ollut matkustaja loukkaantuivat. Heidät kuljetettiin sairaalaan. Poliisin mukaan vammat eivät ole hengenvaarallisia.

7. Lahti
Nainen ajoi päin valaisinpylvästä Sipurantiellä Lahdessa aattoiltana. Matkustajana ollut mies löi päänsä auton rakenteisiin. Kolariauto hinattiin pois paikalta.

Aattoiltana poliisi sai myös ilmoituksen, jonka mukaan valtatie 4:lla liikkuu auto, jonka meno on hyvin epävarmaa. Poliisi tavoitti auton Lahden Karistossa. 65-vuotias heinolalaismies puhalsi seulonta-alkometriin 1,44 promillea.

8. Harjavalta
R-kioskiin murtauduttiin jouluyönä Harjavallan keskustassa Siltatiellä. Vartiointiliike ilmoitti murrosta hätäkeskukseen kello 4.32. Kioskiin mentiin sisään rikkomalla ikkuna. Saaliiksi oli saatu ainakin tupakkatuotteita.

9. Ulvila
Kullaan Nesteelle murtauduttiin jouluyönä Ulvilassa. Hätäkeskus sai tiedon murrosta kello 5.08. Sisälle päästiin rikkomalla oven ikkuna. Huoltamolta vietiin muun muassa makeisia ja öljykanisteri. Poliisi on ottanut kiinni kaksi miestä, joita epäillään sekä Harjavallan kioskimurrosta että Ulvilan huoltoasemamurrosta.

10. Rauma
Keski-ikäinen mies kärähti ratista Tehtaankadulla Raumalla jouluyönä. Mies puhalsi poliisin tarkkuusalkometriin 0,76 milligrammaa litrassa uloshengitysilmaa.

11. Kannonkoski
Neljä ihmistä loukkaantui kahden henkilöauton kolarissa Kannonkoskella Keski-Suomessa jouluaattona puolen päivän aikaan. Vuonna 1989 syntyneen ajama henkilöauto ajautui poikittain vastaan tulevien kaistalle, jolloin vuonna 1939 syntyneen kuljettama auto törmäsi sen kylkeen. Tie oli onnettomuuspaikalla jäinen ja siinä oli syvät urat. Molemmat autot romuttuivat käyttökelvottomiksi.

12. Pietarsaari
Poliisi sai joulupäivänä ilmoituksen, jonka mukaan Rautatienkadulta oli anastettu henkilöauto. Ilmoittaja kertoi huomanneensa, kun auto oli lähtenyt liikkeelle kohti pohjoista. Poliisi tavoitti auton myöhemmin. Kuljettajalla ei ollut ajo-oikeutta ja hän vastusti voimakkaasti kiinniottoa. Verikokeen jälkeen autovaras vietiin Kokkolan poliisivankilaan.

13. Ristiina
Kuusi ihmistä joutui sairaalaan liikenneonnettomuudessa Ristiinassa Etelä-Savossa joulupäivän aamuna. Lue juttu täältä.

14. Kuopio
Poliisi epäilee, että 29-vuotias mies repi 63-vuotiasta äitiään hiuksista ja kuristi tätä kaulasta asunnossaan Inkilänmäellä. Kun äiti poistui asunnosta, poika tuli perässä ja kaatoi äidin maahan. Pojan mukaan äiti kävi ensin hänen kimppuunsa.

23-vuotias siilinjärveläismies kärähti rattijuopumuksesta varhain jouluaamuna. Poliisipartio havaitsi epävarmasti liikkuneen auton eteläisellä moottoritiellä. Mies puhalsi Pitkälahden ABC:n pihassa 3,07 promillea. Mies oli jo entuudestaan ajokiellossa.

34-vuotias mies kärähti rattijuopumuksesta Savilahdentiellä. Hän puhalsi alkometriin 1,22 promillea.

Poliisit näkivät, kuinka 25-vuotias siilinjärveläismies mies löi 42-vuotiasta kuopiolaismiestä Maljalahdenkadulla puolenyön jälkeen. Mies myös kaatoi uhrin maahan ja potkaisi. Pahoinpitelijä vietiin putkaan ja uhri lähti taksilla kotiin, sillä hän ei katsonut tarvitsevansa lääkärin hoitoa otsaansa tulleeseen haavaan.

15. Siilinjärvi
Poliisi epäilee, että 21-vuotias mies löi 29-vuotiasta miestä nyrkillä kasvoihin, kaatoi tämän maahan ja potki Siilinjärven keskustassa jouluyönä. Uhrin poski turposi ja hänelle tuli haava. 21-vuotiaan epäillään käyneen myös 26-vuotiaan miehen kimppuun. Hänelle tuli verinaarmu leukaan.

16. Siikajoki
Poliisi epäilee naista törkeästä rattijuopumuksesta Siikajoella Pohjois-Pohjanmaalla. Siikajokinen nainen oli tullut työpaikalleen aamuvuoroon henkilöautolla. Hän puhalsi poliisin alkometriin yli kolmen promillen lukemat.

17. Raahe
Raahelainen mies ajoi päihtyneenä työpaikalleen Ruukin tehtaalle Raahessa. Hän puhalsi yli kahden promillen lukemat.

18. Keuruu
Lemmikkikilpikonna kuoli hirsimökin tulipalossa Keuruulla Keski Suomessa jouluaattoiltana. 30-neliöinen mökki tuhoutui palossa lähes täydellisesti. Naapurimökin asukkaat tekivät ilmoituksen tulipalosta kello 17. Pelastuslaitoksen saapuessa paikalle mökin yläkerta oli liekeissä. Yläkerta tuhoutui palossa täysin ja alakerta kärsi mittavia vesi- ja savuvahinkoja. Mökin asukkaat eivät olleet paikalla tulipalon aikaan. Poliisi tutkii palon syttymissyytä.

19. Kajaani
Vuonna 1958 syntynyt mies kärähti kahdesti ratista Kajaanissa jouluaattona. Mies oli lähtenyt ajamaan aattoaamuna Murtomäestä kaupunkiin, kun hän jäi kiinni Lehtovaarantiellä. Mies puhalsi 1,37 promillen lukemat. Päivällä poliisi sai ilmoituksen, jonka mukaan sama mies häiriköi kotonaan Murtomäessä. Poliisille selvisi, että mies oli ajanut rattikäryn jälkeen kaupungista takaisin kotiinsa. Nyt hän puhalsi 1,8 promillea. Mies oli ajokiellossa aikaisempien rattijuopumusten vuoksi. Lisäksi hänen autonsa ajoneuvovero on erääntynyt, eikä hän ole autonsa ostopäivän jälkeen rekisteröinyt sitä nimiinsä.

Pariskunta tappeli jouluaattona Kajaanissa. Vuonna 1993 syntynyt nainen kimpaantui ravintolaillan päätteeksi vuonna 1989 syntyneelle poikaystävälleen. Poliisin mukaan riidan syynä olivat miehen elintavat.
"Riita päättyi siihen, kun nainen takoi miehelle järkeä päähän - viinipullolla", poliisi kertoo.
Lyönti aiheutti miehelle haavaumia päähän.

20. Kotka
Vuonna 1962 syntynyt mies kärähti rattijuopumuksesta Kotkan Karhuvuoressa aattoaamuna. Mies puhalsi alkometriin 1,41 promillea.

21. Virolahti
Vuonna 1934 syntynyt mies jäi kiinni rattijuopumuksesta Virolahdella aattoaamuna. Hän puhalsi 1,66 promillea.

22. Nummi-Pusula
Vuonna 1993 syntynyt karkkilalainen mies kuoli henkilöauton suistuttua tieltä Nummi-Pusulassa jouluaattona. Onnettomuus sattui Kärköläntiellä puoli kahdeksan maissa aamulla. Lue juttu täältä.

23. Nurmes
Naarassusi lopetettiin jouluaattoaamuna Kotilanvaaran hiihtokeskuksen tienoilla Nurmeksessa. Lue juttu täältä.

24. Kokemäki
Henkilöauto törmäsi puuhun Kokemäellä aattoaamuna kello 7 jälkeen. Vuonna 1993 syntynyt mies oli ilmeisesti nukahtanut rattiin, minkä takia auto suistui tieltä. Kuljettaja puhalsi alkometriin nollat. Autossa oli kuljettajan lisäksi kaksi matkustajaa. Etupenkillä istunut matkustaja loukkaantui vakavasti. Autosta jouduttiin irrottamaan katto, jotta hänet saatiin ulos. Myös muut vietiin sairaalaan tarkastettavaksi.

25. Luhanka
Iäkäs mies kuoli ilmeisesti sairauskohtaukseen kesken ajon jouluaattona Luhangassa Keski-Suomessa. Lue juttu täältä.

26. Iisalmi
Vuonna 1959 syntyneen miehen epäillään murtautuneen joulupäivän vastaisena yönä Matkahuollon tiloihin Kauppakadulla Iisalmessa. Murtautuja pääsi sisälle rikkomalla ikkunan. Matkahuollon odotusaulassa murtomies rikkoi myyntiluukun ikkunan ja anasti vähäisen määrän omaisuutta. Epäilty saatiin kiinni sunnuntaina iltapäivällä.

27. Imatra
Vuonna 1969 syntynyt mies ajoi humalassa mopoa Ruokolahdentiellä Imatralla jouluaattoiltana kello 20.35. Mies puhalsi alkometriin 1,28 promillea.

Vuonna 1975 syntynyt imatralaismies jäi kiinni törkeästä rattijuopumuksesta Meltolantiellä Imatralla jouluaaton ja joulupäivän välisenä yönä. Mies puhalsi 1,2 promillea.

28. Kouvola
31-vuotias mies kärähti ratista Kouvolassa joulupäivän aamuna kello 4. Poliisi pysäytti katsastamattoman auton Viitakummuntiellä. Mies puhalsi alkometriin 2,15 promillea.

29. Parikkala
Vuonna 1986 syntynyt lappeenrantalaismies törmäsi henkilöautolla vuonna 1977 syntyneen venäläisnaisen autoon valtatie 6:n ja Sahinojantien risteyksessä Parikkalassa aattoiltana. Mies ajoi valtatie 6:tta Joensuun suuntaan. Nainen teki ajoradalla käännöstä, sillä hän halusi lähteä ajamaan takaisin Imatran suuntaan. Miehen auto suistui törmäyksen jälkeen ojaan. Molemmat autot vaurioituivat, mutta henkilövahingoilta vältyttiin.

30. Lappeenranta
Naisen kuljettama henkilöauto suistui sohjoisella valtatie 6:lla keskikaiteeseen Korvenkylän kohdalla Lappeenrannassa jouluaattoiltana kello 17.50. Kaide ja auton vasen etukulma vaurioituivat. Nainen ei loukkaantunut.

31. Turku
Turussa kirjattiin aattoillan ja joulupäivän aikana kolme katuväkivaltatapausta. Poliisia tarvittiin myös kolmessa kodissa perheväkivallan vuoksi. Lisäksi poliisi kirjasi vajaat kymmenen pientä varkautta tai vahingontekoa sekä kolme moottoriajoneuvon käyttövarkautta.

Ota kantaa

Matkustitko jouluna?

Kyllä 69% En 31%
Ääniä yhteensä 229

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    2. 2

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

    5. 5

      Nopealla iskulla yli 230 000 euron saalis – poliisi julkaisi kuvan Kotkan kultamurrosta epäillystä

    6. 6

      Urheilutähti kuoli 24-vuotiaana – julkaisi kuvan raskaana olevasta avovaimostaan vain päiviä ennen tragediaa

    7. 7

      Tältä Tiktakin jäsenet näyttävät nykyään – ensimmäinen yhteiskuva vuosiin

    8. 8

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    9. 9

      Remu Aaltonen, 68, tapasi Matti Hagmanin, 61, ensimmäisen kerran: ”Nuppi skulaa hyvin vaikka klabbit eivät toimi”

    10. 10

      Maajussit julkistettiin! He etsivät rakkautta Maajussille morsian -ohjelmassa – äänestä suosikkiasi!

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    2. 2

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

    5. 5

      Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

    6. 6

      Onko tämä suurin käärme ikinä? Brasiliasta löytyneen 10-metrisen anakondan kuvat hämmentävät

    7. 7

      Poika ei saanut perinnöstä edes lakiosaa – 9 tapausta, joissa perillistä odotti yllätys

    8. 8

      Maailma oli vain minuuttien päässä ydintuhosta – neuvostoupseeri Petrovin päätös esti ohjussodan

    9. 9

      Syksyn kotimaiselle uutuusohjelmalle murska-arvio – herättää katsojissa ankaraa myötähäpeää: ”Maskeerauksessa käytetty elävää piisamia”

    10. 10

      KSML: Puolivuotias vauva sai yliannostuksen syöpälääkettä – vammautui pysyvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    6. 6

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    7. 7

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    8. 8

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    9. 9

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    10. 10

      Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    2. 2

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    3. 3

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    4. 4

      Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

    5. 5

      Nopealla iskulla yli 230 000 euron saalis – poliisi julkaisi kuvan Kotkan kultamurrosta epäillystä

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    2. 2

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

    5. 5

      Jättiyllätys: Saara Aalto sittenkin jatkoon Britannian X Factorissa!

    6. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    5. 5

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    6. Näytä lisää