Arja, Lenni

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Laajasalon tragedia: Surmaaja jätti naapurille likaisen yllätyksen vuosi sitten

Nukkuvan perheensä Helsingin Laajasalossa surmannut - ja teon myöntänyt - käyttäytyi oudosti ennen tekoa.

Naapurustossaan 37-vuotias isä tunnetaan hyvin, sillä hän on asunut talossa jo kaksitoista vuotta.

Perheen tytöt leikkivät pihapiirin muiden lasten kanssa. Heidän äitinsäkin tuli tätä kautta naapureille tutuksi.

Kaikki naapurustossa eivät silti antaneet omien lastensa käydä kylässä perheen luona. Syynä oli isä ja hänen käyttäytymisensä.

IS:lle kerrottiin päihteiden käytöstä ja riitatilanteista, joita jotkut ovat todistaneet.

Isä yritti lähentyä naapureita pudottelemalla näille kirjelappuja.

Sitten eräs naapuriperhe lähti viime talvena pitkälle lomalle. Kun he palasivat, maa oli peittynyt paksuun lumeen.

Vasta kun lumi alkoi keväämmällä sulaa, paljastui iljettävä yllätys: terassi oli täynnä roskaa.

Sinne oli kannettu 28 nuuskarasiaa, 94 keskiolutpulloa, kaksi viinipulloa, viisi lääkepurkkia, 15 kodin roskapussia, kasa pahvilaatikoita ja kanin papanoita.

Tapausta yritettiin setviä taloyhtiössä, mutta lopulta siitä tuli poliisiasia. Isä sai 72 euron sakot ympäristörikkomuksesta.

Facebookissa isä väittää olevansa tullivalvoja. Sen verran perää tiedossa on, että hän oli Meritullissa lyhyen jakson 1999-2000.

Nykyään hän ei käy töissä ja on vähätuloinen, joskaan ei velkavaikeuksissa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    4. 4

      Järeästi aseistautuneet poliisit vartioivat kenttää – Kajaaniin lentäneitä ei informoitu uhkatilanteesta

    5. 5

      Nyt puhuu kaikkien aikojen jättikuorman kuljettaja – Näin Pekka johdatti massiivisen karavaanin liikenneympyrän läpi

    6. 6

      Kerrostalo evakuoitiin rajun tulipalon takia Keravalla – osa asukkaista yöpyy tilapäismajoituksessa

    7. 7

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    8. 8

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    9. 9

      Kaija Koo pitkälle keikkatauolle: ”Iso leikkaus edessä”

    10. 10

      Saara Aalto puolustaa ”häpeälliseksi” haukuttua X Factor -esiintymistään: ”Revin kaiken suomalaisen sisun mun sisältä”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    2. 2

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    3. 3

      Kuvat ennen ja jälkeen: Koditon Seppo koki ison muodonmuutoksen: ”Parran ja takkuisen tukan alta paljastui komea mies”

    4. 4

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    5. 5

      Poliisi epäilee: 55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    6. 6

      Jyrki Sukulan uusi tv-ohjelma epäonnistui pahasti – Sukula murtuu lopputuloksesta: ”Olen todella pettynyt itseeni”

    7. 7

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    8. 8

      Kuvat: Järeästi varustautuneet poliisit turvaavat Kajaanin lentokenttää – syynä turvallisuusuhka

    9. 9

      Sokea hamstraaja ei tiennyt eläneensä 20 vuotta poikansa ruumiin kanssa

    10. 10

      Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    4. 4

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    5. 5

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    6. 6

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    9. 9

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    10. 10

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Marjaana ja Rosa löysivät Kadonneen jäljillä -ohjelmassa italialaisen isän ja isoisän – kaikki mullistui kuvausten jälkeen: ”Elämä on muuttunut täysin”

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    4. 4

      Järeästi aseistautuneet poliisit vartioivat kenttää – Kajaaniin lentäneitä ei informoitu uhkatilanteesta

    5. 5

      Nyt puhuu kaikkien aikojen jättikuorman kuljettaja – Näin Pekka johdatti massiivisen karavaanin liikenneympyrän läpi

    6. Näytä lisää