Pirkka

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Numismaatikko: Tällaiset markat ovat säilyttämisen arvoisia

Markkojen vaihtaminen euroihin päättyy helmikuun viimeisenä päivänä.
Markkoja vaihdetaan euroiksi Suomen Pankissa ensi viikon keskiviikkoon saakka. Yhden euron arvo on 5,94573 markkaa.

Lunastuskelpoisia markkoja on liikkeessä vielä noin 1,66 miljardin markan arvosta. Suomen Pankin teettämän tutkimuksen mukaan 97 prosenttia markkojen haltijoista ei aio vaihtaa markkojaan euroiksi, vaan säilyttää ne muistona.

Suomi otti eurot käyttöön kymmenen vuotta sitten, vuonna 2002. Kymmenen vuoden ajan suomalaisilla on ollut aikaa vaihtaa markkoja niiden nimellisarvoa vastaavaan euromäärään. Maaliskuusta alkaen markoilla on enää tunne- ja muistoarvoa.

Osa markoista on maaliskuustakin eteenpäin keräilyharvinaisuuksia, joilla on numismaattinen arvo. Arvo riippuu muun muassa rahan kunnosta ja harvinaisuudesta.

Minkälaiset markat siis ovat säilyttämisen arvoisia?

Suomen Numismaatikko Ry:n puheenjohtaja Erkki Lähderanta kertoo, minkälaisia markkoja ei kannata vaihtaa.

On olemassa kahdenlaisia markkoja, joiden numismaattinen arvo ylittää niiden numeraalisen arvon. Silloin rahan säilyttäminen ja esimerkiksi myyminen on kannattavampaa.

1. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvat hyväkuntoiset, käyttämättömät setelit. Jos seteli on ollut käytössä tai edes käynyt lompakossa, se kannattaa vaihtaa euroiksi.

2. Tunnetuin keräilyseteli on niin sanottu tähtiseteli eli korvaava seteli. Seteleiden valmistamisen aikaan seteli ei ole kelvannut laadunvalvonnassa, ja se on laitettu pois. Seteli on korvattu uudella setelillä ja sen sarjanumeron perään on merkattu tähti. Korvaava seteli voi olla kyseessä myös silloin, kun sarjanumerossa on i-kirjain tai tietty määrä numeroita 9. Tähtiseteleiden painaminen aloitettiin vuonna 1955.

Lue lisää korvaavista seteleistä täältä.

Lähderannan mukaan harvinaisia markkoja kannattaa kaupata keräilijöille. Numismaatikkoyhdistykset järjestävät huutokauppoja, joissa rahat vaihtavat omistajaa. Markkoja voi myös kaupitella Huuto.netissä.

- Vaikka rahalla olisi suurikin numismaattinen arvo, se ei ole rahallisesti minkään arvoinen, jos kukaan ei suostu maksamaan siitä mitään, Lähderanta muistuttaa.

Lähderanta neuvookin markkojen omistajia harkitsemaan tarkasti suurien seteleiden säästämistä.

- Tavalliset setelit kannattaa viedä pankkiin. Tuhannen markan setelistä saa Suomen Pankissa vaihdossa 168 euroa, Lähderanta kertoo.

- Oman arvioni mukaan samasta setelistä saa maaliskuun jälkeen esimerkiksi myytäessä vain 50 euroa. Eli sen numismaattinen arvo on huomattavasti pienempi kuin nimellinen arvo, Lähderanta jatkaa.

Vaihdettavaksi kelpaavat kaikki vuoden 1945 jälkeen liikkeelle lasketut markkasetelit ja viimeinen kolikkosarja joka oli käytössä ennen euroon siirtymistä. Myös vuodesta 1989 lähtien liikkeelle lasketut juhlarahat kelpaavat vaihtoon.

Tästä seteleitä on 740 miljoonaa markkaa, kolikoita 590 miljoonaa ja juhlarahoja 330 miljoonaa markkaa.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    2. 2

      Miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    4. 4

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    5. 5

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    6. 6

      Lentokone osui massiiviseen ilmakuoppaan – syöksyi yli 1 200 metriä muutamissa sekunneissa, 16 loukkaantui

    7. 7

      Olympiavoittaja kaupittelee kultamitaliaan – arvio hinnasta vetää Huutokauppakeisarin hiljaiseksi

    8. 8

      Aviomiehensä 12 vuotta sitten traagisesti menettänyt Jutta Gustafsberg kävi meediolla: ”Saimme yhteyden Petteriin”

    9. 9

      Näin Suomen tunnetuin vankikarkuri pakeni eri vankiloista – ”Irrotin kolikolla 150 ruuvia”

    10. 10

      Kuvat: Linderien pihalle ilmestyi 190 senttimetriä iljettävää ”matoa” – ”Vaimo melkein pyörtyi”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Rion kisoihin matkustavan urheilijan tragedia – armokuolema jo sovittu

    2. 2

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    3. 3

      Suomalainen olympiavoittaja myy kultamitaliaan: ”Tarvitsen rahaa putkiremonttiin”

    4. 4

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    5. 5

      Vaarallinen raiskaajamurhaaja pääsee huomenna vankilasta – heti säilöön odottamaan karkotusta Suomesta

    6. 6

      Kuvat: Linderien pihalle ilmestyi 190 senttimetriä iljettävää ”matoa” – ”Vaimo melkein pyörtyi”

    7. 7

      Äiti löi 2-vuotiasta useita kertoja kasvoihin – oli lähdössä juhlimaan ja syytti lasta rahojen katoamisesta

    8. 8

      Näin lapsena kellariin vangittu Natascha Kampusch elää nyt – omistaa talon, jonka tyrmässä virui 8 vuotta

    9. 9

      Näin Suomen tunnetuin vankikarkuri pakeni eri vankiloista – ”Irrotin kolikolla 150 ruuvia”

    10. 10

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Näin alkoholinkäyttö näkyy kasvoista – tämä merkki silmien välissä kertoo juomisesta

    2. 2

      Indonesialaisella miehellä ikää henkilöllisyystodistuksen mukaan 145 vuotta: ”Haluan vain kuolla”

    3. 3

      Näin lapsena kellariin vangittu Natascha Kampusch elää nyt – omistaa talon, jonka tyrmässä virui 8 vuotta

    4. 4

      Brittilehti penkoi Saara Aallon taustoja ja yllättyi – kyseenalaistaa X Factor -esiintymisen: ”Tiesikö tuomaristo?”

    5. 5

      Poliisi varoittaa uudesta pirullisesta huijauksesta: Katso, mitä laskusi tilinumeron kohdalla lukee

    6. 6

      Tällainen on Michael Monroen Johanna-vaimo – naimisissa jo 13 vuotta

    7. 7

      Kadonneen Brittaneen, 17, kohtalo selvisi – FBI: Jengi piti tyttöä vankinaan ennen surmaamista

    8. 8

      Rion kisoihin matkustavan urheilijan tragedia – armokuolema jo sovittu

    9. 9

      SS: Koko baari räjähti nauramaan savolaismiehen sanoille Turussa – ”Olen edelleen katkera”

    10. 10

      Suuretsinnät Helsingissä – 9-vuotias ui erittäin pitkän matkan kovassa merenkäynnissä

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muistatko Gladiaattorit-ohjelman Mohikaanin? Mika, 52, on yhä huimassa kunnossa – rinnalla 21-vuotias rakas

    2. 2

      Miesjoukon epäillään huijanneen lottovoittajalta jopa miljoonia euroja

    3. 3

      Pariskunta harrasti seksiä päivittäin vuoden ajan – Mitä haaste teki kolmen lapsen äidin itsetunnolle?

    4. 4

      Putkifirma tarjoutui auttamaan kultamitaliaan kauppaavaa suomalaista olympiavoittajaa – tämä esti aikeet

    5. 5

      Yhdysvalloissa löydettiin merkkejä viemärissä asuvista lapsista – ”En ole koskaan kohdannut mitään vastaavaa”

    6. Näytä lisää