Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Valamon luostarin uunit käyttökiellossa 17 vuotta

Tulen turmeleman Valamon luostarin rakennuksen uunit ovat olleet jo pitkään käyttökiellossa.
Poliisi kuitenkin epäilee, että yhdessä uunissa on pidetty tulta.

Valamon liiketoimintajohtaja Veikko Halonen kertoi, että käyttökielto on ollut voimassa ainakin 17 vuotta. Hänen mukaansa koko henkilökunta on tiennyt asiasta.

Poliisin ja pelastuslaitoksen paikkatutkimuksen mukaan palo on mitä ilmeisimmin syttynyt kolmannessa kerroksessa savuhormin läpiviennin kohdalta.

Rakennuksessa on talvella asunut yksi talkoolainen.

Rikoskomisario Jouni Väisänen Etelä-Savon poliisista kertoi tiistaina, että asiaa selvitetään edelleen palonsyyn tutkintana.

Luostarin vanha päärakennus syttyi sunnuntaina illansuussa. Palossa tuhoutui ylin eli kolmas kerros, mutta arvokkaat ikonit ja maalaukset saatiin alempaa turvaan. Luostari selvittää yhdessä Museoviraston kanssa, miten korjaustyöt hoidetaan.

Uunien käyttökiellosta kertoi ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Räjähdys Budapestin keskustassa – poliisi eristänyt alueen

    2. 2

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    5. 5

      Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

    6. 6

      Tunnistatko itsesi? 5 tapaa, jotka kertovat huonosta itsetunnosta

    7. 7

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    8. 8

      Hullu-Jack oli nimensä veroinen brittiupseeri: ampui natsikersanttia jousipyssyllä ja marssi maihinnousussa ensimmäisenä miekka kädessään

    9. 9

      Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

    10. 10

      Sara La Fountain ja Sara Sieppi ”rapujuhlissa” – katsojat riemastuivat Possesta: ”Tein äsken naurukuolemaa!”

    11. Näytä lisää
    1. 1

      ”Pientä käytön jälkeä ja kulumaa” – Jannen ratkiriemukas myynti-ilmoitus pilailee nettikirppisten kustannuksella

    2. 2

      Pariskunta asioi kaupassa lastenrattaiden kanssa – sisältä ei löytynytkään vauva

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Prinsessa Madeleinen ja Sofian asut kuin toistensa kopiot edustustilaisuudessa – suru-uutinen sai pukeutumaan kokomustiin

    5. 5

      Mervi, 46, nappasi kuvan sukellusveneestä Tallink Starilla: ”Tiesi tasan tarkkaan mitä tekee”

    6. 6

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    7. 7

      Tiedätkö, kuinka taskumatti sai nimensä? Pilkkanimi kantanut 1920-luvulta asti

    8. 8

      Ville Valon ex-tyttöystävä katkaisi päihdekierteen – on nykyään upea fitness-kaunotar: ”Ensimmäinen vuosi katkaisun jälkeen oli vaikea”

    9. 9

      20 linja-autoa tuhoutui jättimäisessä tulipalossa Turussa – ”Ihan järjetön pauke”

    10. 10

      Video näyttää Turun bussipalon karut jäljet – epäilty tuhotyö veti linja-autoyhtiön johtajan hiljaiseksi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    5. 5

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    6. 6

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    7. 7

      Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

    8. 8

      Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

    9. 9

      Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

    10. 10

      Asianajaja myöhästyi 56 sekuntia: Teinitytön kanssa seksiä harrastanut toimitusjohtaja hakee lähes miljoonan korvauksia

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Räjähdys Budapestin keskustassa – poliisi eristänyt alueen

    2. 2

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    3. 3

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    4. 4

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    5. 5

      Levyraadin legendat Pirkko Liinamaa, 84, ja Klaus Järvinen, 79, samaa mieltä suomiräpistä – ”Laitan radion heti kiinni, kun sieltä tulee Cheek”

    6. Näytä lisää