Vesa

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Pääesikunta: Uudenmaan prikaatin siirto Upinniemeen mahdollista

Kohun keskiössä oleva puolustusministeri Stefan Wallin (r) totesi tiedotustilaisuudessa olevansa pahoillaan Dragsvik-jupakasta.
Pääesikunta pitää Dragsvikissa toimivan Uudenmaan prikaatin siirtoa Upinniemeen mahdollisena vuoden 2017 loppuun mennessä.

Pääesikunnan joukko-osastoratkaisusta laatiman muistion mukaan tämän mahdollistaa koulutettavan varusmiesikäluokan ja ruotsinkielisen ikäluokan pieneneminen.

Ratkaisuun sisältyisi muita merivoimien toiminnan järjestelyjä, joilla syntyisi Upinniemeen tilaa Uudenmaan prikaatin sijoittamista varten.

Puolustusministeri Stefan Wallin piti kertaalleen siirtyneen tiedotustilaisuutensa illansuussa. Hän kävi vielä kertaalleen toimintansa läpi ja pahoitteli aiheuttamaansa hämmennystä.
 
- Olen pahoillani, että tilanne on aiheuttanut hämmennystä paitsi poliitikkojen myös puolustusvoimien henkilöstön piirissä, Wallin sanoi.

Hän myönsi, että hallituksen sisällä oli päässyt muodostumaan "tietovaje" siitä, millä tavalla puolustusvoimien säästöjen valmistelussa edettiin.

- Tietovaje on täysin minun vikani, Wallin sanoi.

Hallituksen mukaan Uudenmaan prikaatin asema käsitellään uudelleen. Käsittely tapahtuu 29. maaliskuuta presidentin ja ulko- ja turvallisuuspoliittisen ministerivaliokunnan kokouksessa.

Ota kantaa

Onko hallituksen ratkaisu oikea?

Kyllä 42% Ei 58%
Ääniä yhteensä 12864

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    4. 4

      Vanhan isän pankkitililtä hävisi kerralla 160 000 euroa – röyhkeitä temppuja paljastuu yhä useammin

    5. 5

      Herttuatar Catherine superhoikkana upeassa muotiluomuksessa – tällainen on hovin tiukka pukeutumisetiketti iltajuhliin: Asuun ei tulisi käyttää liikaa rahaa

    6. 6

      Nämä kuvat jäävät historiaan – Patrik Laine: ”Tämä on pian kotini”

    7. 7

      Uutuuskirja: Aino-Kaisa Saarinen olisi halunnut lyödä Virpi Kuitusta – suuttui Kuitusen ”likaisesta” tempusta

    8. 8

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    9. 9

      Jani Toivola kertoo, miten hän tutustui lapsensa äitiin – tapaaminen Eduskuntatalon kahvilassa

    10. 10

      Video Nelostieltä: Tältä näyttää tie nupista, kun rekka laittaa pitkät valot päälle

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    2. 2

      Räikköset saapuivat yllättäen Suomeen yksityiskoneella! Pikku Robin mukana – katso kuvat kentältä

    3. 3

      ”Sorry”, lauloi Justin Bieber lopuksi – ja hyvästä syystä

    4. 4

      Tv-ohjelmaa kuvannut Janne Kataja herättää raivoa pienessä suomalaiskunnassa: ”Haistakoon...”

    5. 5

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    6. 6

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    7. 7

      Ihotautilääkärit – tämä puhdistusväline voi olla haitallinen

    8. 8

      Kuva kertoo, kuinka raju 24-vuotiaan urheilutähden hengen vienyt törmäys oli

    9. 9

      HIFK jakaa kuopiolaisille ilmaisia ämpäreitä – näin KalPa vastasi

    10. 10

      Kommentti: 100–0! Clinton pyyhki Trumpilla pöytää ihan miten tahtoi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    3. 3

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    4. 4

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    5. 5

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    6. 6

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    7. 7

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    8. 8

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    9. 9

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    10. 10

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      55-vuotias äiti hukutti 20-vuotiaan poikansa – ”Kyseessä on perheen sisäinen tragedia”

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Ex-kuvernööriltä jäätävä teoria Trumpin niiskuttelusta – jatkuva tuhina herätti tv-katsojien epäilykset

    4. 4

      Vanhan isän pankkitililtä hävisi kerralla 160 000 euroa – röyhkeitä temppuja paljastuu yhä useammin

    5. 5

      Herttuatar Catherine superhoikkana upeassa muotiluomuksessa – tällainen on hovin tiukka pukeutumisetiketti iltajuhliin: Asuun ei tulisi käyttää liikaa rahaa

    6. Näytä lisää