Rauno, Raine, Rainer

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Perussuomalainen puolusti seksuaalivähemmistöjä Ugandassa

Seksuaalisiin vähemmistöihin kohdistuva kriminalisointi nousi esille Suomen aloitteesta Parlamenttien välisen liiton IPU:n 
yleiskokouksessa Ugandassa viime viikolla.

Suomen IPU-ryhmää johtaa perussuomalaisten kansanedustaja.

Parlamenttien välisen liiton IPU:n 126. kokous pidettiin Ugandan pääkapungissa Kampalassa 31.3.- 5.4.

Suomen IPU-ryhmän puheenjohtajana toimii kansanedustaja Maria Lohela (ps), joka oli nostanut aiheen esille länsimaiden geopoliittisen ryhmän ensimmäisessä kokouksessa, ei vain Ugandan vaan yleismaailmallisena ongelmana.

Eduskuntatiedotuksen mukaan ryhmässä käytiin aiheesta vilkasta keskustelua.

Esimerkiksi Ugandan parlamentissa käsitellään edelleen lakiehdotusta, joka sallisi samaa sukupuolta olevien henkilöiden suhteesta rankaisemisen jopa kuolemantuomiolla.

Lakiesitystä on saanut länsimaissa laajaa vastustusta.

- Koin suuren onnistumisen tunteen, kun esitin kokoukselle kannanoton laatimista seksuaalivähemmistöjen puolesta. Sain laajaa tukea ja aiheesta keskusteltiin laajasti. Työni jatkuu pienemmässä työryhmässä, jossa suunnittelemme toimintatavan, jolla asiassa edetään, Lohela kommentoi asiaa kokouksen ensimmäisinä päivinä Facebook-sivuillaan.

Jo ennen kokousta oli tiedossa, että Pohjoismaiden edustajat nostaisivat yleiskokouksessa esille homo- ja lesboparien oikeudet kansanedustaja Kari Uotilan (vas) aloitteen pohjalta.

Suomesta kokoukseen osallistuvat IPU-ryhmän puheenjohtaja, kansanedustaja Maria Lohela (ps.), varapuheenjohtaja Katri Komi (kesk) sekä Pertti Hemmilä (kok), Saara Karhu (sd) ja Kari Uotila.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ”Lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä”

    2. 2

      Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

    3. 3

      Oliko Donald Trump oikeassa ”karmeasta” mikrofonistaan? Komissiolta yllättävä lausunto

    4. 4

      Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

    5. 5

      Britannian isorintaisin isoäiti mykisti tv-katsojat – sulhanen muikeana, juontaja ei voinut olla tuijottamatta povea

    6. 6

      Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

    7. 7

      Luksuselämää viettäneet Korkin sisarukset kuolivat hämärissä oloissa paratiisisaarella – myös kolmas turisti löydettiin kuolleena lähistöltä

    8. 8

      Huippuvakoojan onneton vaimo oli estää Normandian maihinnousun – uhkasi paljastaa miehensä

    9. 9

      Naapurit järkyttyivät Saksan karmeasta vauvalöydöstä – ”Tällaista näkee vain televisiossa”

    10. 10

      Paavo M. Petäjä viettää 80-vuotisjuhliaan – ei kutsunut yhtä Lahden-skandaalin avainhahmoista

    11. Näytä lisää
    1. 1

      96-vuotias sotaveteraani kertoo: Näin hävitin jättiperinnön

    2. 2

      Olympiavoittaja Hannu Manninen aloitti uudessa työssään – olisitko uskonut, missä kunnossa hän on nykyisin?

    3. 3

      Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

    4. 4

      Matti Nykänen suuttui Hiihtoliitolle Harri Ollin kohtelusta – räväytti todellisen klassikkokommentin

    5. 5

      Karmea löytö Saksassa: matkalaukussa sekä elävä että kuollut vauva

    6. 6

      Toimittaja haukkui Sami Hedbergin häijysti lyttyyn: ”Vaaraton ja pullea poika, jota kenenkään ei tarvitse haluta” – Näin Hedberg vastaa

    7. 7

      Prisman myyjä sujautti hävikkimelonit kassiinsa ja sai potkut – saa korvaukseksi 6 kk:n palkan

    8. 8

      Luksusasuntoja puunannut siivooja paljastaa mitä ökyrikkaiden kodeista löytyy: ”Kuitteja aborteista jopa jääkaapin ovessa”

    9. 9

      Anna Abreu kohtasi ystäviensä kanssa autiosaarella ravistelevan näyn – pysäyttävä kuva: ”Jengillä tuli itku”

    10. 10

      Luksuselämää viettäneet Korkin sisarukset kuolivat hämärissä oloissa paratiisisaarella – myös kolmas turisti löydettiin kuolleena lähistöltä

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Mies työskenteli 6 painajaismaista vuotta risteilyaluksella ja lataa nyt totuuden tiskiin – jatkuvaa pettämistä ja rikkaita ihmishirviöitä

    2. 2

      Maailmankuululle laulajalle kävi valtava moka – kohotti helmaa keikalla, paljasti intiimialueensa koko yleisölle

    3. 3

      Tiesitkö? 16 asiaa, joita ei koskaan tulisi kuumentaa mikrossa

    4. 4

      Saara Aalto mokasi pahasti Britannian X Factorissa – buuattiin brutaalisti ulos lavalta

    5. 5

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    6. 6

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    7. 7

      Suomen maantiehistorian jättimäisin kuljetus matelee Nelostietä 15 km/h, alla pyörii 92 rengasta – tältä se näyttää

    8. 8

      Anna Abreu ja Sara Forsberg hillittömässä yhteiskuvassa – pituuseroa yli 30 senttiä

    9. 9

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    10. 10

      Aino-Kaisa Saarisella ja kaksossisarella jäätävä välirikko –”Suhde on lähes patologinen”

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      HS: Cheek kärsii kaksisuuntaisesta mielialahäiriöstä: ”Lääkkeiden ansiosta en koskaan herää virkeänä”

    2. 2

      Henkilökunta paljastaa, miten suomalaiset sikailevat laivoilla: ”Lähes joka vuorossa joku vanhempi rouva ehdotti hyttijatkoja”

    3. 3

      Oliko Donald Trump oikeassa ”karmeasta” mikrofonistaan? Komissiolta yllättävä lausunto

    4. 4

      Eurojackpotissa oli tarjolla 76 miljoonaa euroa – yksi onnekas sai 2,4 miljoonaa

    5. 5

      Britannian isorintaisin isoäiti mykisti tv-katsojat – sulhanen muikeana, juontaja ei voinut olla tuijottamatta povea

    6. Näytä lisää