Kullervo

Kotimaa

Valikko

Kotimaa

Kuivausrummun hajoaminen lietsoi lottoamaan - huima voittoputki

Uusimaalainen yrittäjä on yksi loton pääsisäiskierroksen voittajista.
Pääsiäislauantaina arvotussa voittopotissa oli kolme miljoonaa euroa. Puolet siitä meni seinäjokelaiselle voittajalle. Toinen puolikas jakaantui kymmenen henkilön porukalle ympäri Suomea. Kunkin voittosumma oli runsaat 150 000 euroa.

- Se on juuri sopiva määrä. Voin nyt pitää ensimmäisen lomani kahdeksaan vuoteen, kertoo yksityisyrittäjänä toimiva voittaja.

Hän ei harmittele yhtään sitä, että sen kerran kun tulee Loton täysosuma, joku voittaa 1,5 miljoonaa ja itse saa siitä kymmenesosan. Hänellä oli jakamisen ajatus jo Lottoa ostaessaan, sillä hän päätyi myyntipaikassa valmisporukan 1/10-osuuteen.

- On pitkään ollut sellainen tunne, että voitto vielä osuu kohdalle. Summa on sopiva. Sillä saa asuntolainan maksettua, loman pidettyä ja erilaista pientä apua perheelle ja ystäville. Jos olisi voittanut miljoonia varsinkin nuorempana, se olisi voinut sotkea ajatuksia, pohtii voittaja.

Ensi kuusi, sitten seitsemän oikein!

Täysosumaa edelsi voittajaperheessä hauska episodi. Pesukoneen ja kuivausrummun hajottua mies arveli ottavansa rahat uushankintaan Lotolla, vaikka vaimo olikin toista mieltä. 6 oikein -tulos kuitenkin napsahti - ja se kattoi kokolailla tarkkaan kodinkoneinvestoinnin.

Voittajan vaimo antoi kuusi oikein rastineelle miehelleen lämminhenkistä korjaavaa palautetta: mikset veikannut saman tien seitsemään oikein? Ei mennyt kuin viikko, kun mies näytti täysosumatositetta, ja siinä meni samalla illalliseksi aiottu paisti sellaiseen kypsyysasteeseen, ettei sillä olisi ollut asiaa jatkoon kokkikisassa.

- Mentiin volttia ja halattiin ja tuuletettiin. Pääsiäislammas unohtui siinä tuoksinassa liian pitkäksi aikaa uuniin, mutta se ei paljoa haitannut, kertaa voittaja hymyssä suin pääsiäislauantain tapahtumia.

Kaverille moottoripyörä

Lottovoittaja tuntee useita saman kokeneita onnekkaita vanhalta kotiseudultaan. Hän tietää myös sen, ettei voitto sekoita päätä, ja että salama voi iskeä kahdesti samaan paikkaan.

- Olen nyt saanut kerran seitsemän oikein, mutta jatkan lottoamista. Uskon, että voitto voi osua minulle toisenkin kerran, koska olen nähnyt sellaista tapahtuvan. Ja kun sanotaan, että joillakin elämä repsahtaa voiton jälkeen, niin tiedät, että se voi myös mennä entistä parempaan suuntaan ja järjestykseen.

Koska voittaja oli niin monien suomalaisten tavoin usein puhunut voittamisen mahdollisuudesta ja mitä sitten tekisi, voiton käyttämiseen oli valmiit suunnitelmat.

Asuntolainalle siis sanotaan hyvästi ja perheenjäsenet saavat kaikenlaista pientä elämää helpottavaa ja tarpeellista, jonka hankintaa on aiemmin pitänyt siirtää tai harkita lainalla hankittavaksi. Kaverinsa kanssa voittaja on monesti puhunut siitä, mitä voitolla hankittaisiin toiselle.

- Hän saa nyt käytetyn moottoripyörän. Pitää ruveta etsimään.

Oman yrityksen käynnistäminen ja kehittäminen on ollut pitkä ja ajoin lähes uuvuttavakin urakka.

- Alussa piti ottaa riskiä ja sitten on aina tarvinnut olla pelivaraa yllätysten varalle, mutta kovalla työllä on saavutettu vakaa asema. Nyt tuntuu, että voi hyvällä omalla tunnolla pitää loman, joka on niin monta kertaa peruuntunut töiden takia.

Kommentit

    Näytä lisää
    Kommentointi on päättynyt

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

    4. 4

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo HS:ssä vaikeasta suhteestaan Virpi Sarasvuohon – yksi tapaus jäi erityisesti mieleen

    5. 5

      Onko tämä suurin käärme ikinä? Brasiliasta löytyneen 10-metrisen anakondan kuvat hämmentävät

    6. 6

      Miten käy Saara Aallon? X Factor -esitys ei vakuuta Sharon Osbournea: ”Jotain puuttuu”

    7. 7

      Trump uhkasi kutsua Bill Clintonin seksikumppanin tv-väittelyyn – raju psykologinen peli käynnissä USA:ssa

    8. 8

      Video ja kuvat: Ville Valon ex-tyttöystävä ja Kai Suikkasen tytär tyrmäävinä bikini fitnessin SM-karsintakisoissa

    9. 9

      Syksyn kotimaiselle uutuusohjelmalle murska-arvio – herättää katsojissa ankaraa myötähäpeää: ”Maskeerauksessa käytetty elävää piisamia”

    10. 10

      KSML: Puolivuotias vauva sai yliannostuksen syöpälääkettä – vammautui pysyvästi

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    2. 2

      Vuokko ja Seppo toteuttivat pitkäaikaisen unelman – muuttivat vuokralle Espanjaan: ”Emme halua kokea Suomen talvia enää jatkossakaan”

    3. 3

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    4. 4

      Sisko sai enemmän perintöä kuin veljet – professori kertoo, missä tilanteissa voi jättää jopa kokonaan perinnöttä

    5. 5

      World Cupissa kryptinen lehdistötilaisuus – Venäjän päävalmentajan välinpitämättömyys sai toimittajat nauramaan

    6. 6

      Tältä näyttää Cheekin perhe – Jere-veli julkaisi harvinaisen yhteiskuvan

    7. 7

      Peli poikki -mielenosoituksessa nähty banderolli ihmetyttää – ketä vastaan mieltä osoitettiin?

    8. 8

      Katie ja Dalton uhmasivat lääkäreiden kieltoja – menehtyivät samaan parantumattomaan sairauteen vain 25-vuotiaina

    9. 9

      Ahonen, Ahonen, Ahonen – mäkihypyn SM-kisoissa nähtiin erikoinen kohtaaminen

    10. 10

      Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

    11. Näytä lisää
    1. 1

      Kuubalaiset lentopalloilijat raiskasivat uhria puolitoista tuntia – tekoa kuvattiin kännykällä

    2. 2

      Mikä pallo on keskimmäinen? Väripallotesti paljastaa, kuinka tarkka näkö sinulla oikeasti on

    3. 3

      Näin Kuubassa uutisoitiin lentopalloilijoiden raiskaustuomiosta

    4. 4

      Miksi rakastettu koomikko Masa Niemi päätyi traagiseen ratkaisuun?

    5. 5

      Ökyrikkaat nuoret sikailevat Instagramissa: Kierivät alastomina setelien keskellä – ”Lopettakaa köyhäily”

    6. 6

      Puolialaston Viivi Pumpanen vartalomaalattiin Possessa – yllätti sitten MTV:n uutisankkurin suorassa lähetyksessä

    7. 7

      Hidastuskuvissa heiluneet sukuelimet herättivät pahennusta – olympialähetyksille vaaditaan ikärajaa

    8. 8

      Perussuomalaisten valtuutettu kommentoi kuubalaisten lentopalloilijoiden raiskaustapausta – puheet uhrista nostattivat raivon somessa

    9. 9

      Sara Forsberg julkaissut useita sekavia videoita – menettänyt Instagram-seuraajia: ”Hankkiudumme eroon feikeistä ihmisistä”

    10. 10

      Aivoinfarktin merkit ovat salakavalat – jos nämä oireet tulevat, hoitoon on päästävä välittömästi

    11. Näytä lisää

    Näitä luetaan!

    1. 1

      Muodokas lentoemäntä Anne-Mari täytti 28 vuotta – ikimuistoinen lemmenloma stringibikineissä Kreikan auringon alla

    2. 2

      Haluatko eroon vatsamakkaroista? Yksi treeni on tutkitusti ylitse muiden

    3. 3

      Väite: Brad Pitt ”flirttaili häpeämättömästi” parikymppisen Selena Gomezin kanssa – tämä kuva viimeinen pisara Angelina Jolielle?

    4. 4

      Aino-Kaisa Saarinen kertoo HS:ssä vaikeasta suhteestaan Virpi Sarasvuohon – yksi tapaus jäi erityisesti mieleen

    5. 5

      Onko tämä suurin käärme ikinä? Brasiliasta löytyneen 10-metrisen anakondan kuvat hämmentävät

    6. Näytä lisää